Blogi

Blogiarkisto
17.8. Hanna Suutela:

Mikä palaa?

Kun Poikabändin ensimmäisiä säveliä kuultiin TTT:n avoimissa harjoituksissa vuosi sitten, yleisö sähköistyi odottamattomassa kohdassa tarinaa. Potpurriin, jossa esiteltiin kokoelma poikabändi Toiboysin parhaita hittejä, kuului Lauri Mikkolan Korppi-hahmon tulkitsema balladi ”Amazon palaa”. Musiikin taustalla pyöri hyväntekeväisyysvideo rahankeräystietoineen, mutta yleisön ällistys ja hiljeneminen johtui ihan muusta. Oli nimittäin se viikko, kun Amazonin sademetsä todella paloi ja tuhouutiset olivat juuri samana päivänä tavoittaneet suomalaiset tiedotusvälineet. Hetken aikaa katsomossa tuntui siltä, että 800 ihmistä ajatteli samaa asiaa yhtä aikaa.  

Kuvassa Lauri Mikkola, Jonas Saari, Jari Ahola, Saska Pulkkinen ja Jon-Jon Geitel musikaalista Poikabändi. Kuva Kari Sunnari/TTT.

Eräässä teatterissa vaikein Shakespearen Myrskyn esitys koettiin iltana, jolloin yleisö tuli katsomoon seurattuaan koko päivän Estonian uhrien pelastusyrityksiä merestä. 1990-luvulla komediaksi tarkoitettu opiskelijaspeksi politisoitui yllättäen muutamassa tunnissa, kun uutisoitiin amerikkalaisten koneiden lentävän kohti Irakia. Suru-uutiset tulevat yllättäen, niiden päälle ei illan teatteriohjelmisto välttämättä sovi jälkiruoaksi lainkaan.

Teatteri kertoo meistä

Teatteri elää ajassa arvaamattomin tavoin. Sen tehtävä on etsiä sekä tarinoita että esitysmuotoja, jotka kertoisivat meistä ja meidän kokemuksistamme. Katsoessaan hieman taaksepäin, teatteri voi selittää keitä olemme ja tunnistaa mistä tulemme, kuten kansallisten klassikoiden kohdalla parhaimmillaan tapahtuu. 

Katsoessaan tulevaan teatteri ottaa aina pienen riskin, arvailee maailman menoa. Kuvattaessa välitöntä nykyhetkeä riski on taas siinä, että uutinen on yhtä äkkiä vanha kuin sanomalehtikin. Yksi uusi tieto tai tilanne voi muuttaa koko yleisön, kaupungin, maan tai jopa maapallon tunnelman hetkessä. Illan esitys viesteineen joutuu asettautumaan uuteen tilanteeseen tai tietoon tavalla, jota ei voitu harjoitella.

Korona muutti asioita niin paljon ja niin nopeasti, että kaikki yllätyimme. TTT:lle sovittu ohjelmisto näyttäisi kuitenkin esitysvuoden 2020-2021 osalta olleen siinä määrin tulevaisuutta pohdiskelevaa, että alkaneet harjoitukset tuottivat heinäkuulla myönteisiä yllätyksiä. 

Kestävät kysymykset ovat entisellään, kuten se, mikä Ikiliikkuja maailmaa ja ihmisiä pyörittää. Eikä ole sattumaa, että yksi ensimmäisiä suomalaisia yhteisesityksiä, joita teatteritaiteilijat koronakeväänä tuottivat nettiin, oli Hamletin monologi.

Kirjoittaja:
Hanna Suutela

Hanna Suutela on teatterintutkija, tietokirjailija, käsikirjoittaja, Tampereen yliopiston Teatterin ja draaman tutkimuksen professori ja TTT:n dramaturgi. Hän on perehtynyt erityisesti naisnaisnäyttelijöiden asemaan teatterihistoriassa sekä harrastajateatteritoimintaan.

Katso muut kirjoitukset kirjoittajalta Hanna Suutela