IKILIIKKUJA

Ikiliikkuja onkin ihminen ja ihmiskunta

Näytelmässä toteutuva rytmi on mielenkiintoinen.  Sitä voisi verrata karuselliin, joka välillä liukuu hitaammin, kiihtyäkseen taas yhä hurjempiin ja hurjempiin kierrosvauhteihin. (–) Melkein kaikki näytelmän miehet ovat koko ajan tekemässä kauppaa. On taloaan myyvä Jorma Piikeli (Auvo Vihro), agronomi Jyty Pullinen (Samuli Muje) ja tilallinen Sikko Hilattu (Mika Honkanen). Kaikilla rahan ansaitseminen on ainoa tavoite. Vain Hapatuksen tytärtä Helyä (Ilona Pukkila) tavoitteleva Junu (Panu Valo) tuntuu olevan musiikin ja naiskauneuden vallassa. Hänen äitinsä on kyläpelimanni Beata (Anne-Mari Kivimäki), jonka johdolla maallisen mammonan himo muunnetaan tasaisin välein hurjiksi laulutanssikohtauksiksi. (–) Ikiliikkujan rakentajat ovatkin rahanhimostaan huolimatta taipuvaisia myös filosofointiin, kun muut miehet vain kieli pitkällä havittelevat voittojaan. Isä ja poika edustavatkin Maiju Lassilan muissakin teoksissa kuvattua perusmiestä: itsepäisesti omiin ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa luottavaa, vajavaisin tiedoin varustettua yksityisajattelijaa. (–) Näytelmä kasvaa loppuriehassa visioksi, jossa ikiliikkuja onkin ihminen ja ihmiskunta, jonka menovauhtia ja kulutuskasvuvimmaa ei mikään mahti pysty nujertamaan.

Hykerryttää vielä seuraavana päivänäkin

Sirkku Peltolan versio Ikiliikkujasta on samaan aikaan sekä rento että ääritarkka farssi, johon näyttelijätkin tuntuvat hullaantuneen (–) Sekopäisiä ryysyläisiähän Ikiliikkujan hahmot ovat, mutta ei jokainen komedia hykerrytä katsojaansa vielä seuraavana päivänäkin. Ohjaaja Sirkku Peltolan hyväntuulisella siveltimellä vetämä versio Maiju Lassilan karnevalistisesta kansankomediasta Ikiliikkuja (1916) onnistuu sen tekemään. Vanhanajan hupinäytelmä on tarina kunnianhimosta, ahneudesta, nuoresta rakkaudesta ja harvinaisen satumaisesta onnesta. Tyylilaji on nykykatsojalle sen verran erikoinen, että saattaa kestää hetki päästä sisään tekstin verbaali-ilotteluun. Kun se tapahtuu, rakkaussuhde on välitön: Ikiliikkujan sekopäät ovat ihania. Sama tunne huokuu koko Eino Salmelaisen näyttämön ensemblesta. Näyttelijät vaikuttavat suorastaan hullaantuneen pähkähulluihin hahmoihinsa. (–) Siinä missä isä ja poika kiillottavat keskeneräistä keksintöään, tekevät kauppoja olemattomilla rahoilla, juopottelevat, filosofeeraavat Viinamäen miehistä ja heitä heikommasta hameväestä, perheen naisväki toimii, eikä visioi. (–) Kaikki näyttelijät tekevät nappisuoritukset.

Lassilan yhteiskuntasatiirin ajattomuus välittyy

Ihmisiä eivät johdattele ainoastaan ahneuden ja vallanhimon kaltaiset kielteiset asiat, vaan myös vilpitön halu kehittyä ja rakastaa. Pää on pilvissä, mutta jalat syvällä savessa. Tästä ikuisesta tarpomisesta syntyy kuin huomaamatta se todellinen ihmiskunnan ikiliikkuja. (–) Sirkku Peltola onnistuu vääntämään menneen ajan maatalousyhteisön mielentilat ja nykypäivän informaatioyhteiskunnan kommervenkit sellaiselle kierteelle, että koko esitys kimpoilee kuin jousiston varassa. (–) Tom Lindholm keksintöjen parissa pakertavana isäntänä ja Teija Auvinen pässiltä päätä leikkaavana emäntänä luovat lavalle vahvan latauksen totisella komiikallaan. Opiskeluvuosistaan lähtien Peltolan luottonäyttelijöihin kuulunut Janne Kallioniemi ja Työviksen uusi kasvo Ilona Pukkila näyttelevät varmoin ottein pariskunnan täysi-ikäisiä lapsia. Auvo Vihro, Mika Honkanen ja Samuli Muje ovat ilmaisullisessa kekseliäisyydessään suorastaan hehkuvan hedelmällisiä kuvatessaan perheen ympärillä häärivää väkeä. Nuoren Panu Valon monipuolisuus pääsee hyvin esille hänen kaksoisroolissaan näytelmän suurimpana rakastajana ja varakkaimpana miehenä.

Nyhtökauraa, Putinia, Hakkaraista

Algot Untolan alias Maiju Lassilan teosten tunnusmerkit löytyvät Sirkku Peltolan ohjaamasta Ikiliikkujasta, ja Peltolan puumerkkeinä plariin on ilmaantunut nyhtökauraa, Putinia, Hakkaraista kuin myös omg ja ”sori siitä”. (–) Ikiliikkujassa toteutuvat myös vakiaiheet naimakaupoista ja muusta kaupanteosta – johon liittyy tietysti oveluus ja oman edun tavoittelu. Lassila tuo yleensä esiin henkilöitä, joista joku julistaa jumalansanaa, joku tai jotkut humaltuvat yli äyräiden, on putkareissua tai kruununkyytiä. (–) Ikiliikkujan harras värkkäys vertautui ihmisen uskoon ja unelmaan edistyksestä, paremmasta elämästä. Maiju Lassila antaa kaikkien henkilöidensä hyötyä tai ainakin nousta murheen alhosta ilakoimaan.

Räväkkä, karnevalistinen komedia

Kansankomediassa on kaikki ainekset hurmokselliselle teatterielämykselle (–) Algot Untolan alias Maiju Lassilan postuumisti ilmestynyt Ikiliikkuja todistaa tarinoillaan, etteivät suomalaisen populaarikulttuurin Lapatossut, Severi Suhoset, Uuno Turhapurot, Härski Hartikaiset, James Potkukelkat, Viktor Kalporekit ja kumppanit ole syntyneet tyhjästä. Hahmojen juuret ovat syvällä suomalaisessa kansankomiikassa. Näitä originellisti käyttäytyviä ja outoja hokemia toistavia hahmoja on esiintynyt ilmeisesti aina. (–) Suomalainen karnevalismi on ollut ryysyköyhälistön kapinaa. Kun kuolema on irvistänyt meille, sille on virnuiltu vastaan. Pohjoisen ankeita olosuhteita on kamppailtu sisulla ja kekseliäisyydellä. Ikiliikkuja oli veijaritarina ryysyistä rikkauksiin.