Mitä nyt?
Suomi kasvoi Aallon ympäröimänä
”Emme ole tyytyväisiä. Emme siis myöskään kuolleita.
Ja elämän luonteeseen kuuluu luoda unistaan kulttuuria.” Väinö Linna
On kevät, ja uuden produktion harjoitukset aloitetaan toisin kuin tavallisesti.
Emme lähde liikkeelle perinteisestä näytelmästä ja dialogista, vaan aiheesta, jota haluamme käsitellä: arkkitehtuuri, design, suunnittelijan luovuus ja luova mieli. Aiheesta ei voi puhua kovin kauan, ennenkuin on mainittava Aallot. Aino ja Alvar, legendaarinen työpari, joiden materiaaliksi taipui puu, tekstiili, kivi ja lasi siinä missä betonikin. He suunnittelivat tiloja juomalasista julkisiin rakennuksiin. Kirkkoja ja koteja. Aikaansa edellä. Tiiliä on tehty tuhansia vuosia, mutta sitten tulee arkkitehti joka keksii tiilen uudelleen.
Onko Aalto sinulle vaasi, tiiliseinä, jakkara vai Finlandia-talo?
Koko 1900-luvun Suomi kasvoi Aaltojen designin keskellä, niin myös me Aalto-näytelmää nyt työstävän tiimin jäsenet. Muistoja on kaikilla: Jyväskylän yliopistosta ja teatterista, Sunilan kodista, Rovaniemen poronsarvesta, Lakeuden ristin tornista, Paimion parantolan parvekkeelta, teatterikouluaikojen Kultsalta, Villa Mairean legendaarisesta saunasta, arkkitehtiopiskelijoiden ekskursiolta. Joku ajattelee heti jakkaraa, toinen tiiliseinää ja vaasia, viimeistään kolmannella on kriittistä sanottavaa Enso-Gutzeitista ja entäs ne Finlandia-talon kaakelit eikun marmorit! Nemo propheta in patria.
Työryhmä suuntasi ensi töikseen inspiraatiomatkalle Munkkiniemeen, tutustumaan Aaltojen kotitaloon ja Studio Aaltoon. Inhimillinen ja tyylikäs kotoisuus tekee vaikutuksen ja johdattaa meidät tarinan äärelle.
Paluumatkalla suttuinen itsetehty tarra muistuttaa ratikan seinässä: ”Mikään ei muutu jos mikään ei muutu”.
Luovuuden vastakohta on tyytyminen. Mitään ei tarvitse muuttaa, ei kehittyä, tutkia, kokeilla.
Pysytään tässä, pärjätään tällä, toistetaan tätä, tiedetään tarpeeksi, suljetaan silmät niin pimeys ei haittaa. Tyytyminen riittää. Mutta Tampereella keskustorin katukiveen kirjattu Väinö Linna-lainaus todistaa: tyytyminen on kuolema. Elämän luonteeseen kuuluu luoda unistaan kulttuuria.
Tyytymättömyys on luovuuden moottori
Luovuuden lähtökohta on pimeydessä ja tyhjyydessä. Jotakin puuttuu, tai jokin ei toimi, tai jokin voisi olla toisin. Tyytymättömyys on moottori. Aidosti luova ajatustapa on rakentava, utelias ja rohkeasti ratkaisuja etsivä. Se ei osoittele ongelmia jäädäkseen märehtimään niitä vaan keksii keinoja ja kokeillee konsteja, tekee virheitä jotka vievät eteenpäin. Tuttu ja totuttu käännetään toisin päin. Mikään ei muutu, jos mikään ei muutu. Idea sytyttää valot, muutos alkaa. Pimeys täyttyy välillä hitaasti, välillä ryöpsähtäen: syntyy muotoja ja sisältöä.
Ja kun löydöt on tehty, idea alkaa elää omaa elämäänsä ja luovuus siirtyy uusiin projekteihin. Lopputulos on kaikkien nähtävissä ja jokaisen kritisoitavissa – tai koettavissa, nautittavissa, kuljettamassa ajatuksia eteenpäin.
Syksyllä harjoitukset jatkuvat. Keskustorin kivilaattaan kirjoitettu Väinö Linnan viisaus pysyy paikoillaan. Jossain ratikan seinässä muistutetaan tuntemattoman filosofin sanoin muuttumisesta. Me etenemme. Tässä työvaiheessa olemme nyt: Aalto- Don’t Forget to Play -valmistuu kellariteatteriin, muistikirjan muodossa, jaksoina, joissa käsitellään Aaltoja, luovuutta, arkkitehtuuria ja välillä jotakin aivan muuta, elämää kaiketi
– ja miten: siitä kertoo seuraava blogi! Pysykää kanavalla.
Seuraa Instassa:
ttteatteri / studio.drammatica / tiinapuumalainen /
teppojarvinen
Otsikon lainaus: Väinö Linna (1920-1992)
(Hiilikoukku lapioksi, 1953. Teksti on julkaistu teoksessa Murroksia. Esseitä, puheita ja kirjoituksia)