HAMLET
Poistunut ohjelmistosta
Televisioensi-ilta 3.12.2022 Yle Teemalla
Kotimainen kantaesitysmusikaali on kansainvälisen tason teatteritapaus!
”Täysosuma” – Suomen Kuvalehti
”TTT:n Hamlet on kansainvälistä tasoa! – Saska Pulkkisen Hamlet jää historiaan” – Tamperelainen
”Tampereen Hamlet kelpaisi varmasti kansainvälisille areenoille sekä huolellisen toteutuksensa että omailmeisyytensä vuoksi” – Teattteri & Tanssi
”Tämä pitää viedä ulkomaille, katsomossa huudahdettiin” – Aamulehti
”Suoranainen taiteiden riemujuhla” – Helsingin Sanomat
Hamlet rock-musikaalina! Shakespearen klassikko nähdään Suomessa ensi kertaa musikaalina. Tulossa on visuaalisesti ja musiikillisesti taidokas tuotanto täynnä vaativan herkullisia rooleja. Tekijöinä on unelmatiimi, näyttämöllä musikaalinäyttelijöiden ykkösmiehitys.
Hamlet palaa kotiin isänsä hautajaisiin, joista bileet jatkuvat äidin häillä. Äidin uusi mies on Hamletin isän pikkuveli, lähes Hamletin ikätoveri. Kaiken takana on mahdollinen murha. Tarina kertoo isänsä haamun riivaamasta nuoresta miehestä, mutta yhtä lailla se kertoo siviiliuhreista, niistä sivullisista, joiden kohtaloksi tulee olla väärässä paikassa väärään aikaan. Miten korjata vääryys? Mikä on ehdottomuuden hinta?
Tarina on kestänyt aikaa, kenties koska se ei tarjoa vastauksia vaan pakottaa kysymään kysymyksiä, jotka eivät vanhene. Hamlet aukeaa aina uusille tulkinnoille, sillä se käyttää totta, harhaa ja valetta tasavahvoina draamallisina elementteinä.
Nimiroolissa nähdään Saska Pulkkinen, joka on vakuuttanut muun muassa musikaaleissa Tytöt 1918 ja Poikabändi. Muissa rooleissa muun muassa Ofeliana Inke Koskinen (Näty) sekä Petra Karjalainen, Jari Ahola, Jussi-Pekka Parviainen, Pentti Helin, Petrus Kähkönen, Petra Ahola, Suvi-Sini Peltola ja Auvo Vihro.
Ohjaus on Otso Kauton ja hänen kokoamansa unelmatiimi vilisee kansainvälisen tason huippunimiä. Eittämättä maailmalla tunnetuin suomalainen tanssitaiteilija Tero Saarinen on ensi kertaa mukana musikaalituotannossa ja suunnittelee teoksen liikeidentiteetin.
Eeva Konnun lisäksi musiikkia on säveltänyt kaksi monipuolista ja arvostettua suomalaismuusikko ja säveltäjää Jarmo Saari ja Varre Vartiainen. Kapellimestari on lukuisista musikaaleista tuttu Joonas Mikkilä, joka johtaa 6-hengen bändiä.
TTT:n Hamlet on Shakespearen teksti Michael Baranin uudelleen kääntämänä, hiukan sovittamana, yhä runollisena ja hyvin ymmärrettävänä. Se on täysverinen Hamlet ja rock-musikaali. ”Teatteriesitys kohtaa rockkonsertin”, kuvailee ohjaaja Otso Kautto. ”Teoksessa nimellä Hamlet and His Gravediggers kulkeva bändi on oleellinen osa työryhmää, näkyvissä ja näyttämöllä”.
Tero Saarisen suunnittelun lähtökohtana on koreografian sijaan liikeidentiteetti. ”Liike ja muoto tulee olemaan mielen kuvaa, joka kumpuaa ristiriitaisuuden, reaktiivisuuden ja raivon ääripäistä – eli kaikesta siitä mitä Hamlet ympärilleen kylvää.”
Lavastuksen ja puvut suunnittelee Otso Kauton kanssa useita yhteistöitä tehnyt Kimmo Viskari. Valosuunnittelu on Eero Auvisen ja äänisuunnittelijana on Kalle Nytorp.
#hamletrocks
Facebook / Instagram / YouTube
Kaksoisensi-ilta oli Suurella näyttämöllä 3.9. ja 5.9.2020
Lippujen hinnat
53,00 / 51,00 / 33,00 €K18-esitys perjantaina 19.11 klo 19. Anniskelukatsomoon voit ottaa mukaan ennen esitystä tai väliajalla ostetut tarjoilut.








































Kesto
Tilaa tarjoilutVideogalleria
Esityskalenteri
Tekijät ja näyttelijät
Alkuperäisteos William Shakespearen The Tragedy of Hamlet, Prince of Denmark (1599-1601)
Suomennos ja sovitus Michael Baran
Ohjaus Otso Kautto
Ohjaajan assistentti Mikko Bredenberg
Säveltäjät Eeva Kontu, Jarmo Saari, Varre Vartiainen
Musiikin sovitus Jarmo Saari, Varre Vartiainen, Gravediggers
Laulujen sanat William Shakespeare, Michael Baran, Eeva Kontu
Vastaava kapellimestari Joonas Mikkilä
Kapellimestarit Ville Myllykoski, Joonas Mikkilä
Liikeidentiteetti Tero Saarinen, Satu Halttunen (Tero Saarinen Company)
Visuaalinen suunnittelu (lavastus, puvut) Kimmo Viskari
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Valosuunnittelijan assistentti Jaakko Sirainen
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
Musiikillinen äänisuunnittelu Paavo Malmberg
Maskien ja kampauksien suunnittelu Emmi Puukka
Musiikkituotanto MD Company Oy Ltd.
Live-bändi Hamlet and His Gravediggers:
Koskettimet Joonas Mikkilä/Ville Myllykoski
Kitara Jarmo Saari/Ville-Veikko Airaniemi
Kitara Varre Vartiainen
Basso Teemu Broman
Koskettimet, lyömäsoittimet, kitara Paavo Malmberg/Ville Myllykoski
Rummut Jani Auvinen
Sello Meeri Uusi-Äijö
Sello Petrus Kähkönen
Kitara Jussi-Pekka Parviainen
Elektronisten soitinten ja nauhojen ohjelmointi Paavo Malmberg
Gravediggers, näyttelijöitä yms. myös Jussi Luckàcs (Tamk), Meeri Uusi-Äijö, Laurapeppi Väänänen (Tamk), Maria Halinen (Tamk)
Arviot ja artikkelit
Arvio
Täysosuma
Nykytulkinta 1600-luvun klassikosta on tarkoin hiottu teos. ROCKMUSIKAALI Hamletin ensi-illassa Tampereen...
Arvio
TTT:n Hamlet on kansainvälistä tasoa! – Saska Pulkkisen Hamlet jää historiaan
Huikea rockmusikaali Hamlet avaa uuden aikakauden vanhan klassikon...
Arvio
Tampereen Hamlet kelpaisi varmasti kansainvälisille areenoille sekä huolellisen toteutuksensa että omailmeisyytensä vuoksi.
Huippuammattilaisten visiot luovat tunnelman yhdessä musiikin kanssa, joka jysähtää kuin...
Arvio
Upea teos.
Esitys on saumaton, yhtä aikaa runollisen pohtiva, mutta samalla helposti lähestyttävä ja populaari...
Arvio
Suoranainen taiteiden riemujuhla.
Hamlet sai Tampereella rock-kuorrutuksen: Lopputulos on oivaltavan hieno ja yllätyksellisiä hetkiä...
Arvio
Heti alusta lähtien musiikki tuntuu katsojan ruumiissa, se vetäisisi tanssimaan, kitara raastaa...
Arvio
Saska Pulkkinen on guru. Millään muilla sanoilla tätä kritiikkiä ei voisi edes aloittaa. Niin se...
Arvio
Hamlet on isosti tehty täsmäisku
Otso Kauton ohjaamaa esitystä voisi luonnehtia spektaakkeliksi sillä erotuksella, että se tähtää...
Arvio
Saimme vahvan illuusion, miltä täydellinen taideteos näyttää
Mikään tässä maailmassa ei ole täydellistä. Ei niin mikään! Silti Tampereen Työväen Teatterin...