JEPPE NIILONPOIKA

Kokonaisteos palkitsee katsojan

Akse Pettersson on nimittäin sovittanut ja ohjannut tanskalais-norjalaisen Ludvig Holbergin (1684–1754) lähes 300 vuotta vanhasta näytelmästä piikikkään kokonaisteoksen, joka palkitsee katsojan.

Esityksen keskiössä on kuningas alkoholin lisäksi tietysti Jeppe, jonka nahkoihin Joonas Heikkinen sukeltaa antaumuksella, uskottavasti ja munaskuitaan myöten niin nousu- ja laskuhumalaisena talonpoikana kuin tyrannimaisena paroninakin.

Jyrki Mänttärin alamaisellaan julmasti leikittelevä paroni on törkeydessään mainio ilmestys, samoin hänen sihteeriään esittävä Auvo Vihro ja Jepen juopottelukaveria, suutari Jaakkoa näyttelevät Miia Selin.

Tampereen Työväen Teatteri esittää modernisoidun version Jeppe Niilonpojasta. Akse Petterssonin ohjaus kuvaa oivaltavasti viinasta ja vallasta huumautumista sekä tekopyhää suhtautumista siihen.

Joonas Heikkinen loistaa Jepen roolissa ja Jyrki Mänttäri hauskuttaa paronina. Anne-Mari Alaspää tekee koskettavan roolin Jepen vaimona. Myös Miia Selin luo uskottavan viinatrokarin hahmon. Näytelmässä tunnelmia vahvistaa myös Lauri Schreckin musiikki.

Helsinkiläisen Teatteri Takomon taiteellinen johtaja Akse Pettersson on työryhmineen lähtenyt uudistamaan Holbergin näytelmää raikkain keinoin. Esitys on yllättävä, rohkea ja karnevalistinen.

Tamperelaislähtöinen Joonas Heikkinen on Jeppenä erinomainen, sopivasti lepsu ja saamaton. Kun kysytään miksi Jeppe juo, hän vastaa miksen joisi. Anne-Mari Alaspää on Nillana tomera ja pitkämielinen.

Miia Selinin suutari, Jyrki Mänttärin paroni, Auvo Vihron paronin sihteeri ja Kaisa Sarkkisen Maunu tuovat esitykseen huumoria. Saska Pulkkisen ja Juha-Matti Koskelan tuomarit huvittavat pienillä eleillä. Hiski Grönstrand onnistuu myös hyvin.

Lauri Schreckin upea musiikki on olennainen osa kokonaisuutta. Taitava multi-instumentalisti loihtii kanteleestakin huikeita säveliä. Pieni kuoro rauhoittaa kauniilla lauluillaan.

Antti Mattilan runsas lavastus ihastuttaa ja Jepen koti romahtaa symbolisesti kuin korttitalo.

Tässäpä herkullinen fantasia juoppoudesta eli aiheesta, joka on aina vaan arka Suomessa.

Esitys on hieno. Se on sujuvasti rytmitetty absurdi tragikomedia, jossa on paljon kabareehenkisiä ja sketsimäisiä piirteitä.

Joonas Heikkinen onnistuu Jepen roolissa. Hänen ihmettelevä olemuksensa saa katsojan puolelleen, ja Jepen kohtalo koskettaa aidosti. Esitys on hikinen urakka Heikkiselle, koko näytteljäensemblelle ja taustaorganisaatiolle näyttämömiehistä pukuhuollon vastaaviin.

Koko taiteellinen suunnittelu on esityksessä saumatonta. Pukujen, lavastuksen, valosuunnittelun ja äänimaailman lisäksi esitystä kannattelee monilahjakkaan muusikon Lauri Schreckin livenä soittama musiikki.

Tulkinta on omaäänisyydessään teatteritaiteena ehdottoman kiinnostavaa seurattavaa.

Tekstiä on päivitetty onnistuneesti tähän päivään, ja ohjaajan sovituksellisissa ratkaisuissa voi lukea vahvaa yhteiskuntakritiikkiä, uskaltaisiko sanoa jopa sosiaalipoliittista julistusta. Samalla tulkinta on omaäänisyydessään teatteritaiteena ehdottoman kiinnostavaa seurattavaa.

Yksi onnistuneen esityksen merkki on, kuinka se yllättää katsojansa. Se kuinka karikatyyrimäisen koreaksi ohjattu hovikohtaus muuntuu hujauksessa liioitellun väkivallan splatteriksi, puhumattakaan loppukohtauksen lavastuksellisesta yllätyksestä (en spoilaa lukijaa ratkaisulla). Ohjaaja on laittanut TTT:n tekniikan väen kautta linjan töihin ja näyttämömiehillä pitää kiirettä koko esityksen ajan.

Akse Petterssonin ja näyttelijätiimin toteutus antaa Jeppe Niilonpojan kanssamatkustajille mahtavat naurut vähän väliä, mutta viinan ja vallan jälkipuinti ei ole kiellettyä, pikemminkin vääjäämätöntä kunkin omassa päässä.

Joonas Heikkinen hoitaa ”väärän kuninkaan päivänsä” sujuvasti, Miia Selin viinatrokarina omine äänenpainoineen on taas vailla vertaa, puhumattakaan Jyrki Mänttärin paronista. Kun tämä saapuu estradille sihteerinsä (Auvo Vihro) kanssa, repeän taas ja taas.

-Komedia on parhaimmillaan tragediaa, jolle pystyy nauramaan, sanoi käsikirjoittaja Anna Dahlman tämän päivän lehdessä. Niin kai se menee.

Esimerkiksi Trump-tragedia tuntuu tunkevan nykyään moneen näytelmäsovitukseen ja -päivitykseen. Kunpa siitä syntyisi vielä tulostakin maailmalla – viimeistään seuraaviin rapakontakaisiin presidentinvaaleihin mennessä. Valta ja sen vaikutukset on myös TTT:n kauden teema. Ikuisuusteema.