Miia Selin

Miia Selin on valmistunut näyttelijäksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta (Näty) vuonna 1995. Vuosina 1995-1997 hän työskenteli freelancerina ja vieraili Suomen kansallisteatterissa muun muassa näytelmissä Tatuointi, Unettomuus ja Katariina Suuri. 1997-1998 hän työskenteli kiinnityksellä Oulun kaupunginteatterissa, jossa rakkain työ oli Hiroshima, rakastettuni.

Tampereen Työväen Teatterissa Miia Selin vieraili ensi kerran vuonna 1999, ja vakituiseen henkilökuntaan hän liittyi 2002. TTT:ssä hänen näyttelijäntyötään on nähty mm. esityksissä Sydäkohtauksia (Ilona), Niskavuoren nuori emäntä (Heta), Mobile Horror (Terhi), Kultainen vasikka (Edith), Sudenmorsian (Aalo), Pikavoitto (Francis), Tytöt 1918 (Alina) sekä Juhannustanssit ja Jeppe Niilonpoika. Selin on ollut mukana myös Sirkku Peltolan Suomen hevonen -sarjan kaikissa osissa.

Selin on näytellyt myös Tampereen Komediateatterissa sekä useamman kerran Pyynikin kesäteatterissa, viimeksi komediassa Suomen hevonen (2022). Tampereen Komediateatterissa hänen viimeisin vierailunsa oli näytelmässä Mummun saappaassa soi fox, joka on edelleenkin kiertueohjelmistossa.

Selin on tehnyt lukuisia TV-, elokuva- ja äänitehtäviä. Näihin lukeutuvat useat mainosspiikit, äänikirjat, kuunnelmat. TV-sarjoista mainittakoon Eija-Elina Bergholmin Niin paljon parempi mies (2002), useat Kummeli-ryhmän tuotannot sekä Herra Heinämäen joulukalenteri (2021). Selin on näytellyt elokuvissa Kummeli Jackpot, Herra Heinämäki ja leijonatuuliviiri, Vuonna 85 sekä Pohjantähden alla, josta hän oli Jussi-ehdokkaana roolillaan Aune.

Selin nähtiin vuonna 2023 TTT:n näytelmissä Reikäleipä, Pyöreän pöydän ritarit, Kolme sisarta viides näytös sekä Jeanne d’Arcin housut. Hänellä on nimirooli dekkarissa Neiti Marple ja tuijottava katse (2024).

Katso teatteriroolit: 
Teatterin tiedotuskeskus, Ilona tietokanta
http://ilona.tinfo.fi

Katso elokuva- ja televisioroolit:
Internet Movie Database

Nyt näytelmissä

Neiti Marple ja tuijottava katse

Mestariteos yllättää ja koukuttaa

Esitykset 6.11.2024–10.5.2025

Mummun saappaassa soi fox

Sirkku Peltolan palkitun komedian paluu!

Esitykset 11.9.2024-2.5.2025

Homma hoidossa, Rouva Ministeri

Kun vallan huipulla tunaroidaan, niin farssihan siitä tulee!

Esitykset 28.1.-30.4.2025