NYOTAIMORI

Jos haluaa sekä hekottaa että havahtua, kannattaa suunnata Kellariteatteriin

”Harvinaisen oivaltava kuvaus länsimaisen työ- ja kulutuskulttuurin absurdiudesta – mitään näkemästään ei olisi osannut odottaa.

Anne-Mari Alaspää, Geoffrey Erista, Jyrki Mänttäri ja Eriikka Väliahde onnistuvat koko kehoillaan tekemään näkyväksi sen, kuinka naurettavaa suurin osa arkisesta ponnistelustamme on. Katsomossa saa paikoin hekottaa ääneen.

Nyotaimori vilisee fiksuja kysymyksiä: onko pahempi olla alistettu objekti vai subjekti, joka vapaaehtoisesti alistaa itsensä? Onko unelmissa mitään mieltä, jos niiden takia on uhrattava koko muu elämä? Mikä ihme meitä ja unelmiamme riivaa?

Samat kysymykset on toki esitetty ennenkin, mutta Kellariteatterin näyttämöllä ne tarjoillaan harvinaisen viihdyttävästi ja oivaltavasti. Katsomossa saa nauttia tunteesta, että juuri mitään näkemästään ei olisi osannut odottaa. On virkistävää tulla hyvälle mielelle havainnosta, että on osa täysin absurdia systeemiä.”

Joskus esitys koskettaa jotain, mitä ei itsekään tunnista kosketusta kaipaavaksi. Nyotaimorin kohdalla käy juuri näin.

”MITÄ ABSURDIMMAKSI mennään, sitä hölmömmältä alkaa näyttää työn ylikorostunut rooli yhteiskunnassamme. Miten löytää tasapaino merkityksellisyyden tunteen ja sen välillä, että työ olisi vain työtä? Onko sellaista tasapainoa edes olemassa?

Ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanaisen käsissä palaset loksahtelevat kohdilleen niin, ettei edes tekisi mieli erotella teoksen tekijöitä toisistaan.

Esimerkiksi näyttelijäkaartin suorituksessa näkyy kuuluisa yhteen hiileen puhaltaminen.

Alaspää luo näyttämölle päähenkilön, jossa sekoittuvat pätevyys, intohimo ja kauhu. Mian elämän täyttää tarve merkityksellisyydestä, eikä rahalla ja ajalla ole väliä.

Eriikka Väliahde tekee kolme loistavaa roolityötä, joista erityisesti teoksen alkupuolella nähtävässä mainostoimiston pomossa ruumiillistuu työn ja elämän traaginen ristiriita. Niin vain annamme työlle ainokaisemme, oman itsemme.

Erista tuo sulavalla ja tarkalla kehonhallinnallaan hahmoihinsa ilmeikkyyttä, jota pönötysdraamojen maassa soisi enemmänkin nähtävän. Esimerkiksi autotehtaan työntekijä on vilpitön päästä varpaisiin.

Jyrki Mänttärin esittämä amerikkalaismies ottaa kertojan roolin ja isällisesti johdattaa kohti päätepistettä.

Kylmien ja lämpimien valojen rytmi, kohtausten tiukat leikkaukset ja musiikkinumerot kertovat omaa tarinaansa. Aivan kuin teoksen hahmojen mielet tekisivät pieniä romahduksia.

JOSKUS ESITYS koskettaa jotain, mitä ei itsekään tunnista kosketusta kaipaavaksi. Nyotaimorin kohdalla käy juuri näin.”

Nyotaimori on väliin pisteliään hauska pilkatessaan markkinatalouden onttoa jargon-puhetta tai digitalisaation myötä syntyneitä uusia ammattinimikkeitä. Globalisaatio saa myös osansa.

”Näyttelijänelikko on tehtäviensä tasalla kautta linjan. Anne-Mari Alaspää kirjailija-toimittaja Miana on näytelmän näkökulmahenkilö. Esityksen voi nähdä myös eräänlaisena Mian unena, jonka Alaspää tulkitsee monivivahteisesti ja herkästi. Eriikka Väliahde tekee kaikki roolinsa tarkasti aksentoiden; vimmainen luova johtaja vaihtuu hujauksessa apaattiseksi paremmasta elämästä unelmoivaksi ompelijaksi.

Geoffrey Erista rakentaa autojen hyväilijä Hideakista kiinnostavan yhdistelmän herkkyyttä ja robottimaisuutta. Hänen yhteistyönsä amerikkalaisen unelman kääntöpuolta edustavaa, nukkavierua Benny K. Anderssonia näyttelevän Jyrki Mänttärin kanssa on riemastuttavaa seurattavaa. Mänttärissä ja Eristassa kiteytyy myös nyky-TTT:n raikas casting-meininki; edellinen kuuluu talon vakiokalustoon, mutta jaksaa joka kerta yllättää uudistumiskyvyllään. Jälkimmäinen taas edustaa uutta freelance-sukupolvea, joka tuo isoon teatteritaloon tarvittavaa uudistumista. Silti molemmat ovat Nyotaimorissa kuin ikänsä yhdessä näytelleitä.”