MACBETH

Tampereen Työväen Teatterin Macbeth on koskettavan kaunis ja ilmaisuvoimaltaan vertaansa vailla oleva taideteos. Ainakin tämän kirjoittajan sydänalassa lähti sen kosketuksesta liikkeelle mannerlaatan kokoinen pala ja nyt vuorokautta myöhemmin kellun yhä mielihyvähormonien euforisella merellä.

Olen matkalla jollekin ymmärryksen tasolle, jollaista en tiennyt edes olevan olemassa. Toki ilman kompassia ja suuntaa. Tampereen Työväen Teatterin ja Tero Saarinen Companyn yhdessä toteuttama Macbeth on todella stydiä kamaa.

Macbeth on esitys, joka veti sanattomaksi. Teatterikokemuksena se oli todella intensiivinen. Kriitikot lankesivat loveen jo viime keväänä, kun Macbeth esitettiin ennakkonäytöksenä. Itse olen nyt valmis hyppäämään samaan kuiluun heidän perässään.

Macbethissa yhdistyivät Otso Kauton kristallinkirkas teatterinäkemys ja koreografina maailmanmaineeseen nousseen Tero Saarisen liikekieli, jossa William Shakespearen runollinen teksti toistui käsien, jalkojen ja vartaloiden runoutena. Kenraali Saarisen kyvyssä marssittaa joukkojaan kentälle oli jotakin ainutkertaista ja ainutlaatuista.

Valkoiset valoköydet laskeutuvat taivaalta kuin hidastetut salamat. Niiden häikäisy viiltää silmiä ja siivittää vainoharhaisen Macbethin kuolemaa. Toteen käyvät sekä hullujen noitien ennustukset että monitaiteellisen työryhmän huikeat näyt. (—)

Monitaiteinen teos valloittaa suuren näyttämön vaivattomasti. Tanssijoiden voima nousee lattiasta, näyttelijät hallitsevat katseellaan. Renkaat uhmaavat painovoimaa, musiikki tärisyttää kehoa ja sanat mieltä. Valokiilat halkovat avaruutta.

Keitos on väkevä, mutta viileän poreileva.

Nykyteatterissa puhutaan usein monitaiteisuudesta ja taiteen lajien sekoittumisesta. Macbethissä se toteutuu kauneimmillaan: nykytanssia, sirkusta, valotaidetta, videoita, musiikkia. Ja kaikkea niin taidokkaasti, ettei katsoja edes huomaa miten eri osa-alueet limittyvät kohtauksissa lomittain ilman saumoja.

Tässä versiossa katsojan ei kuitenkaan kannata vaivata aivojaan liiaksi, vaan pikemminkin jättää ne narikkaan. Tero Saarisen rujonhellä tanssikoreografia ja koko teoksen fyysinen lähestymistapa vievät katsojan epämukavuusalueelle heti alusta saakka, eikä sieltä päästä pois ennen loppuaplodeja.

Helsingistä on väitetty, että esityksen eri taiteenlajit kilpailevat keskenään, mutta sellaista ei Tampereella ollut havaittavissa. Esitys imi hypnoottisesti mukaansa varsinkin rytmikkäissä joukkokohtauksissa, joissa tanssijat ratsastavat hevoskatrillia muistuttavassa irlantilaisessa rivitanssissa sotaan ja Macbethille esitellään tulevaisuudennäyssä Stuart-suvun tulevia hallitsijoita.

Jos teatterin tehtävä on saada katsoja unohtamaan aika, paikka sekä itsensä, tämä teos onnistuu siinä täydellisesti.

Tero Saarisen Macbeth on loistava ja pelottavan ajankohtainen. Shakespearean verinen, mutta inhimillinen Macbeth saa raikkaan ja elegantin uuden tulkinnan. Useat taidemuodot luovat mielenkiintoisen lopputuloksen. — Tulos on loistava. Se on fyysistä teatteria sekä harvinaisen saumatonta yhteistyötä klassisen teatteridraaman ja tanssin välillä.

TSC:n ja TTT:n Macbeth on esitys, joka jää mieleen pitkään. Vaikka sen tulkinta ihmismielestä ja maailmasta oli synkkä, itse esitys hienoudessaan ja uutta luovassa muodossaan toi valoa ja iloa katsojan elämään.

Tuloksena on jotain aivan uutta. Huikea esitys, joka liikkuu tanssiteoksen ja puhenäytelmän välissä, olematta kumpaakaan niistä. — Pääpaino oli hengästyttävän upeasti toimineessa ryhmässä, joka oli kuin yksi loistava, moniulokkeinen organismi.

Finnish choreographer Tero Saarinen’s bracing dance-theatre startles from the start. — An arrestingly modern vision.

Vaikka Saarisen monivivahteinen liikekieli on aikaisemminkin ollut erittäin ilmaisevaa, tuli nyt tunne, että Macbethissa kyseessä ei ollut varsinaisesti tanssiliike, vaan aivan uusi liikemuoto, jota nimittäisin puheliikkeeksi. (…)

Yhtä kaikki, pääpaino oli hengästyttävän upeasti toimineessa ryhmässä, joka oli kuin yksi loistava, moniulokkeinen organismi.

TSC:n ja TTT:n Macbeth on esitys, joka jää mieleen pitkään. Vaikka sen tulkinta ihmismielestä ja maailmasta oli synkkä, itse esitys hienoudessaan ja uutta luovassa muodossaan toi valoa ja iloa katsojan elämään.