Macbeth on merkittävä taiteellinen avaus
Edellinen SeuraavaShakespearen skotlantilaisessa näytelmässä kolme noitaa ennustaa Macbethille hänen kohtalonsa. Noitien ennustus ei kuitenkaan ole manaus vaan varoitus. Macbethin tarina on tragedia, joka perustuu klassiseen hamartiaan – virheeseen, jota hän ei tule huomanneeksi.
Michael Baranin uusi sovitus karsii näytelmästä kaiken ylimääräisen, mutta pohjatekstin filosofiset ajatukset ovat edelleen syvällä uudessakin näyttämöteoksessa. Työryhmän avainlauseita ja -ratkaisuja teoksessa on ollut ajatus siitä, että meissä kaikissa on sekä Macbethiä että Lady Macbethiä. Tämä on perustellut vuorosanojen jakamisen Otso Kauton ja Tero Saarisen tulkinnassa niin, että teoksen avainkohdat orkestroituvat esiintyjille näyttämötapahtumien vaatimuksesta käsin; siinä missä tanssi puhkoo sanoja lausuttavaksi tilanteen pulssin mukaan, siinä sanat loihtivat tunnetta, toimintaa ja todellisuutta.
Maagisten ihmeiden vanhinta lajia on elementtien yhdistäminen toisiinsa uutta luovalla tavalla. Otso Kauton ja Tero Saarisen Macbethia voisi verrata alati muuttuvaan virtaan – siihen, johon ei kahta kertaa voi astua. Shakespearen näytelmä on maahan piirtynyt uoma, johon Michael Baranin ruoppaama suomennos asettuu mahdollistamaan ja suuntaamaan näyttämöllistä tapahtumista. Tanssi ja liike virtaavat kuin vesi sanoja pitkin kuljettaen valon heijastamia teemoja ja näkökulmia mukanaan. Esiintyjien keskinäinen vuorovaikutus ja energia sytyttää sanojen ja liikkeen yhdistelmän kirkkaiksi visioiksi. Tavoittelu ja menettäminen. Suunta ja harhautuminen. Varmuus ja huojahdus. Valta ja yksinäisyys.
Maa, vesi, ilma, tuli. Sana, liike, valo, energia. Elementit yhdistämällä syntyy näyttämön taikaa.
Yhteistyö Tero Saarinen Companyn kanssa on ollut TTT:lle merkittävä taiteellinen avaus. Jo toinen Otso Kauton ohjaama yhteisteos konkretisoi TTT:n tavoitetta tehdä paitsi taidemuotojen, myös taidetta tekevien tahojen yhteistyötä. Tähtäämme tulevaisuuteen, jossa ohjelmistomme on entistä monipuolisempaa taaten korkeatasoisia taidekokemuksia niin tamperelaisille katsojille kuin uusille, kansainvälisillekin yleisöille.
Hanna Suutela
väliaikainen taiteellinen johtaja