Ote melkein piti

Tuomas Rinta-Panttila on erinomaisessa ohjauksessaan samoilla linjoilla, hänkin luottaa vahvaan sanaan ja näyttelijöiden tulkintaan.

Tuukka Huttunen on Teatteri Siperian perustajajäsen ja vuosien myötä tehnyt yhä huikeampia tulkintoja. Nyt hän on sosiaalityöntekijänä kuin uudestisyntynyt – vahva ja herkkä auttaja.

Balettitanssijana pitkän kansainvälisen uran tehnyt ja vuosi sitten näyttelijäksi valmistunut Milla Tissari tekee koskettavan kuvan kuusivuotiaasta täysikäisyyteen kasvavasta tytöstä, jolle elämä näyttää vain nurjia puolia.

Esitys on hyvä valinta tamperelaisen Teatteri Siperian 20-vuotisjuhlanäytökseksi. Se sopii Teatteri Siperiassa aiemmin nähtyjä monipuolisten ja laadukkaiden esitysten jatkumoon.

Veera Tyhtilän käsikirjoittama ja Tuomas Rinta-Panttilan ohjaama näytelmä nostaa framille suomalaisen lastensuojelun tilanteen, lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä ne vähäiset keinot, joita heidän hyväkseen tällä hetkellä on käytössä. (…)

Huttunen näyttää sekä aidon välittämisen että myös turhautumisen, kun keinot loppuvat, siinä mitä ei ole sallittua tehdä.

Milla Tissarin näyttelemä Anni on hyvä vastapari. Kolhiutunut, turhautunut lapsi ja nuori, lukittu lipas. Tissarin ja Huttusen yhteisnäytteleminen on luontevaa, ja herkkä synttärikohtaus saa kyyneltymään. Luottamus Jaken ja Annin välillä näkyy.

Milla Tissari aloittaa näytelmän sermien takaa puputossuissaan ja taskulampussaan. Tämä om ohjauksellisesti todella upeeta ja herkkää. Kuinka paljon pelkkien puputossujen asennot ilman konkreettisesti näkyvää näyttelijää voivatkaan kertoa? (…)

Mutta se miten Huttunen taas valtaa koko lavan, yleisötilan, varmaan koko hemmetin rakennuksen on huimaavaa. Tuukka Huttunen on valtava! Lavahemmetinpersoona! Taas kerran. Pirulauta. (…)

Rankkuutta sen verran, että katsojan mielenkiinto säilyy. Kasvutarina Annin puolesta ajankohtainen ja hieno. Mutta miten Jake? Minkälainen tyhjyys hänelle jää? Koska hänen vihoviimeinen repliikki ennen valojen sammumista sai multa itkunpärskähdyksen. Lyhyen, nopean.