MERIMONSTERIT

Laura Ruohosen runoteoksen näyttämöversioinnissa lapsia riemastuttavat professorein pöljyys ja huimat hahmot, aikuisia verbaalinen tykitys.
(–)
Viime vuosina lastenkirjallisuuden parissa tuotteliaasti häärinyt Laura Ruohonen on tuonut hullunhauskaa nonsense-runomaailmaansa hyvässä tahdissa myös näyttämölle. Vuonna 2008 ilmestynyt Yökyöpelit kantaesitettiin Helsingin kaupunginteatterissa 2011 ja Tippukivitapaus Kansallisteatterissa heti ilmestymisvuonnaan 2017. Molemmat ovat sittemmin saaneet myös muita toteutuksia eri teattereissa.
(–)
Ihmeellinen meriluonto avautuu näyttämöllä Kallasmaan loihtimien monsterihahmojen, Ojasen videokuvien ja Siiraisen sinivihreän valaistuksen kautta. Kehystarina itsessään on aika simppeli, mutta loruilusta kumpuava kerronta ja dialogi taas kaikkea muuta. Se aukeaa koko mitassaan kaiketi paremmin aikuiskatsojalle, sillä näyttämöpuheessa vilisee sen verran paljon biotieteellisiä ja historiallisia viittauksia, että lukion bilsantuntien oppimääräkin käy ohueksi.
(–)
Jos lapsikatsojat eivät ihan kaikkia nyansseja tekstistä erotakaan, niin mitä välii: heidän katseensa on nauliutunut näyttämöllä mönkiviin, uiviin ja kiemurteleviin olioihin. Niin kuin aiemmissakin Ruohosen kirjojen näyttämöllistyksissä, Erika Kallasmaan kuvitukset heräävät henkiin hykerryttävällä tavalla.

Fyysisen teatterin taiturit Marc Gassot ja Anna Kuusamo vievät lastenteatterin uudelle tasolle.
(–)
Marc Gassot’n ja Anna Kuusamon tutkijakaksikko on koko esityksen sydän. Molempien vahvuuksiin kuuluu fyysinen näytteleminen. Eleet ja ilmeet ovat isoja, vartalot taipuvat moneksi. Marc Gassot’n Hammurapu on villi hahmo, joka viihdyttää varmasti koko perhettä. Muusikko Aino Rättyän lempeästä hahmosta voivat lapset puolestaan ottaa mallia ja mallintaa lavalla nähtäviä tunteita.
(–)
Vanhojen merikarttojen hirviöt on herätetty henkiin juuri sopivalla tavalla. Näytelmä ei pelota perheen pienimpiä, ja esityksen kerrotaankin sopivan 5–100-vuotiaille.
(–)
Tutkijat juttelevat katsojien kanssa ja ottavat huomioon, mitä katsomosta kerrotaan – eivät oleta. Esitys on lasten kanssa samalla tasolla ja tekee teatterista saavutettavampaa. Ehkä myös innostaa katsojia teatteriin uudelleenkin.

Sopivasti seikkailua, tarttuvaa musiikkia, hienoa katseltavaa ja hyvällä pelisilmällä suunniteltua vuorovaikutusta katsomon ja näyttämön välillä.
(–)
Rytmiltään esitys on Youtube-videoiden koulimalle nykylapsellekin sopivan nopeatempoinen, mutta se ei silti sorru päättömään koheltamiseen. Erilaiset hirvitykset pääsevät vuorotellen näyttämölle esittelemään kummallisia ominaispiirteitään, ja laulu- ja tanssinumeroiden rinnalla kulkee alusta loppuun asti myös tarinallinen juoni.
(–)
Marc Gassot ja Anna Kuusamo lähestyvät professorin roolejaan ilahduttavan fyysisesti. Hahmot ovat vahvasti kehollisia, vaikka hauskalla sanailullakin on esityksessä tärkeä rooli.
(–)

Kaikkein vahvimmin esityksestä jäävätkin loppuillaksi mieleen soimaan sen tarttuvat kappaleet. Jopa lapsikatsoja, joka yleensä ärsyyntyy tarinan katkaisevista laulukohtauksista toteaa, että tässä esityksessä ne tuntuivat pelkästään kivoilta.
(–)
Merimonsterit-esitystä suositellaan 5–99-vuotiaille. Näyttämöllä nähtävät hirviöt ovat sen verran lempeitä, että pienikään katsoja ei niistä todennäköisesti järkyty, mutta kiinnostavaa koettavaa riittää hyvin myös alakoululaiselle. Hyvin rakennettu esitys sopii mainiosti vaikka ensimmäiseksi teatterikokemukseksi. Sen jälkeen katsomoon tekee mieli varmasti toisenkin kerran.