KUN KISSAKIN KUOLI ALOIN NAURAA – KIRJEITÄ EEVA-LIISA MANNERILLE

Poistunut ohjelmistosta

NÄYTELMÄ ON OSA KELLARITEATTERIN RUNOFESTIVAALIA 4.-7.5.
LUE LISÄÄ

Hei Eeva-Liisa Manner! Olen nyt 43-vuotias. Monet tekstinne ovat olleet minulle kuin salamanisku päähän (miksi juuri päähän, en tiedä, salama sattuu varmasti saman verran vaikka iskisi esim. lonkkaan). Miten on mahdollista, että näin pitkän matkan jälkeen kuulen äkkiä äänen, jonka tunnistan niin voimakkaasti?

Kun kissakin kuoli aloin nauraa syntyi runoilija Eeva-Liisa Mannerin ja näytelmäkirjailija Elina Snickerin maailmojen kohtaamisesta. Tämä yhteys antaa merkityksen elämänmittaiselle tasapainon etsimiselle – miten olla oma itsensä ja säilyttää yhteys muihin. Miten lapsi löytää sanat ja oppii kommunikoimaan, ja miten muistisairas ystävä joutuu niistä luopumaan? Miten tulla toimeenvieraalta tuntuvassa arkisten tarpeiden, huonekasvien ja hernerokan täyttämässä materian maailmassa, jos kokee olevansa villieläin, osa luontoa? Miten kyetä jättämään rakas ja yhteinen elämä, koska oma tapa olla maailmassa on toiselle käsittämätön? Mitä on rakkaus?Miten hyväksyä tyhjyyden pelko, yksinäisyys, erillisyyden kokemus ja tarve paeta, oma ja muiden? Entä miten elää, kun on pakottava tarve kirjoittaa, mutta joutuu alati pohtimaan, mitä pitäisi sanoa, mitä voi sanoa ja miksi ylipäänsä kirjoittaa? 

Elina Snickerin kirjoittama ja ohjaama näytelmä on saanut innoituksensa Eeva-Liisa Mannerin havainnoista ja ajattelusta. Esityksessä Mannerin oma ääni on läsnä hänen runojensa kautta. Kahden esiintyjän –näyttelijän ja äänitaiteilijan –yhteispelistä rakentuu näyttämöteos, jossa kieli ja musiikki syntyy ja soi kehossa, sitä koskettamalla. 

Kun kissakin kuoli aloin nauraa on Teatteri 2.0:n ja Eeva-Liisa Manner -seuran yhteistuotanto. Esitys on osa seuran ohjelmistoa, jolla juhlistetaan runoilijan 100-vuotissyntymäpäivää (5.12.2021).

Esitys on valmistunut Tampereen Työväen Teatterin residenssissä, kantaesitys oli Kellariteatterissa 27.8.2021.

Esityksessä käytetään välkkyviä valoja.

Lippujen hinnat

28,00 / 26,00 / 23,00 €

Käsiohjelma

Lue käsiohjelma

Esityskalenteri

Tekijät ja näyttelijät

Näyttämöllä Petriikka Pohjanheimo ja Saija Raskulla
Näytelmä ja ohjaus Elina Snicker
Runot Eeva-Liisa Manner
Dramaturgi Heini Junkkaala
Ääni-ja valosuunnittelu Saija Raskulla
Skenografia-konsultaatio Jonna Kuittinen
Tuottaja Saara Rautavuoma

Kritiikit

Jos levoton sielu kaipaa terapiaa, tämä näytelmä tarjoaa aikamatkan mielenrauhaan

Elina Snickerin kirjoittama ja ohjaama Kun kissakin kuoli aloin nauraa – Kirjeitä Eeva-Liisa Mannerille on pienimuotoinen suuri näytelmä, joka avaa uusia maailmoja katsojan päähän. Näyttelijä Petriikka Pohjanheimo ja äänitaiteilija Saija Raskulla auttavat elämänmittaisen tasapainon etsimisessä.

Ei voida puhua monologista, vaikka Petriikka Pohjanheimo puhetason äänimaisemaa yksin hallitseekin. Näyttämöllä näemme myös äänitaiteilija Saija Raskullan koko ajan. Merkittävät roolit tekevät myös äänityöntekijät; erityisesti lapsiäänet nostavat mieleen elävästi sen, miten olemme joskus sulkeneet itsestämme sen portin, jonka takana elämä nähdään kirkkain silmin.

Oli myös ihmeellistä kokea kosketuksen voima näytelmän tarjoamassa valossa. Kun näemme kosketuksen, saamme kuulla ja tuntea sanojen merkityksen tarkemmin.

Puolitoista tuntia kuuluu kuin siivillä. Ei ihme, ettei ajankulua tajua, sillä Kun kissakin kuoli aloin nauraa vie katsojan parhaimmillaan henkilökohtaiselle aikamatkalle. Katsoessani täyteen myydyn Kellariteatterin yleisöä Tampereella olin varma, että yleisön joukossa monelle muulle kävi samoin.

Kulttuuritoimitus, Marita Salonen

Ensin en pitänyt siitä lainkaan ja toivoin sen päättyvän mahdollisimman nopeasti, lopuksi rakastin sitä koko päästäni ja sydämestäni

Olipa harminaisen syvältä ja korkealta koskettava esitys.

Ensin en pitänyt siitä lainkaan ja toivoin sen päättyvän mahdollisimman nopeasti, lopuksi rakastin sitä koko päästäni ja sydämestäni, enkä olisi halunnut sen päättyvän koskaan.

Harminaisen? Niin, ällistyttävän rennosti etenevä esitys löytää lopullisesti oikean luontonsa, kun pikkupoika sanoo harminainen, kahdesti, kolmesti.

Hänen mielestä ”harvinainen” on ilman muuta ”harminainen”.

Miten siinä korjaat erehdyksen hienotunteisesti niin, ettei lapsen tarvitse hävetä?

Tappavat sanat

Sanoistahan tässä on lopulta kysymys. Toisaalta sanojen hirmuisesta ja pelottavasta voimasta, toisaalta niin avuttomuudesta totuuden ja rakkauden äärellä.

Yksi sana voi syöstä lapsen sellaiseen hämärään, että hän menettää tärkeimmän, Avaruuden, jota ilman rakkaus ei ole rakkautta vaan töykkimistä ja hämärää halua.

(…)

En ole nähnyt Pohjanheimoa koskaan ennen näyttämöllä, mutta hän jäi mieleeni ikuiseksi ajaksi – nytkin näen hänen kasvonsa ja kuulen hänen äänensä aivan selvästi, kun hän lausuu Manneria:

Ja nyt pane jäitä musiikkiisi,

niin siitä tulee matematiikkaa.

Pane jäitä musiikkiisi nyt.

Pohjanheimolle annan ilman muuta viisi tähteä ja uskon että Eeva-Liisa Manner ripottelee korkeudesta vielä hyppysellisen tähtipölyä niiden päälle.

Myöskään näytelmän kirjoittajan ja ohjaajan Elina Snickerin ei tarvitse hävetä mitään, ei edes sitä, että oikeasti se oli koira eikä kissa, joka kuoli.

Teksti elää ja hengittää, hidastaa, kiihdyttää, kävelee kuin virtahepo, katsoo tähtiä, tanssii, tekee äkkikäännöksen ja melkein katoaa mutta antaa lopulta ihmeellisen rauhan.

Aamulehti, Matti Kuusela