IKAROSSUUNNITELMA

Tragikomedia uskosta, enkeleistä ja jätehuollosta

Kantaesitys 14.11.2023 Kellariteatterissa

Suurkaupungin selän takana sijaitsee hylätty kaatopaikka, vuosikymmeniä toimineen jätehuollon ikuinen muistomerkki. Sen ylläpidosta vastaa suojatyöhön unohdettu kaatopaikanvalvoja, jota kutsutaan myös ”Kuninkaaksi”, sekä hänen kausityöntekijänsä ”Lakeija”, jolla on suuria suunnitelmia rikastua metaanin avulla. Kaatopaikalla liikkuu myös ”Natiiviksi” kutsuttu nainen, jonka suurimmat intohimot liittyvät jousiammuntaan. Kun paikalle saapuu poliisia kiihkeästi pakeneva Kelan työntekijä, joka omaa vakavasti otettavia henkisiä kykyjä, käynnistyy tapahtumasarja, jossa kohdataan arkkienkeleitä ja serafeja, uskotaan ja koetellaan uskoa, rakastutaan ja murhataan, toteutetaan ”Ikarossuunnitelma”, opitaan että pois heitetyllä tavaralla on paitsi historia, myös sielu – ja todetaan että ihmeet ovat ympärillämme ja tavoitettavissa, jos vain kuljemme aistit avoimina.   

Työryhmä on tuottanut materiaalia teokseen syntymästään lähtien, sekä osallistunut enkelihoitoihin ja työpajoihin. 

Työryhmä on ennen esitystä ja sen aikana yhteydessä valon enkeleihin ja ylösnousseisiin mestareihin, ja välittää näiden rakkaudellista voimaa katsojiin. Katsoja saattaa altistua tälle energialle ja voi halutessaan ammentaa sitä henkisen hyvinvointinsa käyttöön.

Quo Vadis on ammattiteatteri, joka on vuodesta 1985 lähtien luonut omaa estetiikkaa ja näyttämökieltä. Ryhmästä vuosien aikana kehittynyt monissa yhteyksissä palkittu, ympäri maailmaa esiintyvä teatteri.

Lippujen hinnat

34,00 / 32,00 / 29,00 / 29,00 €

Esityskalenteri

Kellariteatteri

IKAROSSUUNNITELMA / ENNAKKO

Ma 13.11.2023
19:00
Kellariteatteri
Kellariteatteri

IKAROSSUUNNITELMA/ ENSI-ILTA

Ti 14.11.2023
19:00
Kellariteatteri
Kellariteatteri

IKAROSSUUNNITELMA

To 16.11.2023
19:00
Kellariteatteri
Kellariteatteri

IKAROSSUUNNITELMA

La 25.11.2023
19:00
Kellariteatteri
Kellariteatteri

IKAROSSUUNNITELMA

La 2.12.2023
13:00
Kellariteatteri

Tekijät ja näyttelijät

Ohjaus ja käsikirjoitus Marko Järvikallas
Puku- ja lavastussuunnittelu Noora Salmi
Valosuunnittelu Jaakko Sirainen (TTT)
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa (TTT)
Tuottaja Krista Mäkinen
Yhteistuotanto Teatteri Quo Vadis ja Tampereen Työväen Teatteri

Takaisin ylös