FRANSISKUS JA HILDEGARD

Älyllisesti haastavaa ja pirullisen hauskaa teatteria – näytelmä laittoi meidät katsojat pohtimaan uskon, taiteen ja todellisuuden kolmiyhteyttä – kenen muovaama kuva meitä katsoo peilistä?

Fransiskuksen roolin näytellyt Raitolehto ja Hildegardin roolin näytellyt Rissanen olivat omaksuneet heille todennäköisesti ehkä vieraan esittämistavan loistavasti. Nuket nousivat hahmoina voimakkaasti esille ja näyttelijät jäivät niiden varjoon taka-alalle. Silti myös nukkekohtauksissa oli mukana sitä vaikeasti määriteltävää rosoisuutta ja inhimillistä läsnäoloa, joka tekee teatterista niin ainutlaatuisen taiteen lajin. (…)

Rissasella on upea ääni ja hän lauloi itse näytelmän keskiaikaiset laulut, jotka Hildegard sävelsi ja sanoitti joskus 1100-luvulla. Näytelmän Hiltegardin nukkehahmo puolestaan kertoo, miten ainulaatuinen ja sopiva hän on teatterin musikaalien tähdeksi. Kohtaus oli kuin suoraan  jostain teatterin sisäisestä palaverista. Samoin Hildegardin nukkehahmo kuvasi osuvasti esittävään taiteeseen liittyvää narsismia. Minä, minä, minä…

Kaikkiaan Fransiskus ja Hildegard on oivaltava, analyyttinen ja hyvällä tavalla yllättävä esitys.

Fransiskus ja Hildegard on riehakas leikki, jossa todellisuus alistetaan teatterin säännöille.

Kun leikki tehdään näkyväksi, katsoja alkaa tarkastella myös pyhään kutsumukseen liittyvää kärsimystä hieman uusin silmin: Mikään päämäärä ei ole automaattisesti arvokas tai pyhä, ja määritämme itse, millä hinnalla päämääriämme tavoittelemme.

Fransiskusta ja Hildegardia näyttelevät Tommi Raitolehto ja Maija Rissanen saavat näyttämölle vastapareikseen nuket, joilta puuttuu pyhyyteen pyrkivän ihmisen painolasti. Rojusta rakennetut ja huonosti käyttäytyvät nuket saavat katsojan nauramaan, mutta samalla ajattelemaan vakavasti esityksen syviä teemoja.