BERLIININ TAIVAAN ALLA

(Katkelmia arviosta):
Runous luotsaa vahvan tarinan sisälle. Tarina on tärkeä. Etäännyttämällä, enkelien katseen kautta, näemme lähelle ja ymmärrämme jotain olennaista elämän kokonaiskuvasta. Esitys on alleviivaamatta rauhan ja ihmisen puolella, ja tietysti myös enkeleiden.

Näyttämöteos koostuu vastapareista, jotka muodostavat jännevälin, jossa kaikki tapahtuu. Allegoria elämästä. Enkelien iäisyyden maailma ja ihmisten rajallinen maallinen maailma. Historia versus tämä päivä. Sota ja rauha. Fakta ja fiktio.

Wim Wendersin elokuvan pohjalta Anne Rautiaisen käsikirjoittama ja tarkasti ohjaama kantaesitys luo omalakisen maailmansa. Erikokoiset nuket ovat olennainen osa esityksen estetiikkaa. Näytelmän enkelitkin kulkevat ihmisen kokoisina nukkeina, ja yllättäen, juuri nukkien käyttö korostaa niiden ihmisyyttä ja inhimillisyyttä.

Näyttelijäensemble toimii hyvin. Notkeasti ja saumattomasti he solahtavat lukemattomiin esityksessä vaihtuviin rooleihin.

(Katkelmia arviosta):

Ohjaajan tavoitteena on ollut luoda kokonaistaideteos ja flow-kokemus, ja sellaisen hän on Eino Salmelaisen näyttämölle myös tuonut.

Visuaalisen teatterin keinoin ohjaaja kietoo katsojan pikkuhiljaa ja salakavalasti eriskummalliseen imuun. Hämmennys on tarkoituksenmukaista, mutta lopulta myös palkitsevaa.

Keskeinen tunnelman rakentaja on lyömäsoitintaiteilija Teho Majamäki, jonka taitava livemusiikki korvaa elokuvassa nähdyn Nick Cave & The Bad Seeds -bändin. Videossa vierailee Ismo Alanko.

Maailma Beriinin taivaan alla on outo ja kaunis sekä salaperäisesti vetävä, ja se on oikeastaan ainoa asia, mikä katsojan on syytä ymmärtää.