Työryhmän tiedot sekä esityksen sisältämät laulut ja perinnemateriaali: Väinämöinen
Edellinen Seuraava
Kantaesitys 29.8.2023 TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä
Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme
Musiikki (sävellys, sovitus, johto) Pekko Käppi
Lavastus- ja valosuunnittelu Juha Haapasalo
Puvustus Henna Mustamo
Kampauksien ja maskien suunnittelu Sari Rautio
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
Dramaturginen tuki Hanna Suutela
Tuottaja Heidi Kollanus
Apulaistuottaja Elise Richt
Rooleissa
Janne Kallioniemi
Ykkönen, vara-Joukahainen, Ilmarinen, apu-Lemminkäinen
Petra Ahola
Kakkonen, Louhi
Teija Auvinen
Kolmonen, Ilmatar, Pohjan neito, Joukahaisen äiti
Pentti Helin
Nelonen, Iku-Turso, Joukahainen, Pohjolan kazakka, Vesi Liito Laito Poika
Heidi Kiviharju
Viitonen, Väinämöinen
Myy Lohi
Kuutonen, Aino, Anni, Pohjolan tulkkaava piiga, Meluta
Pekko Käppi
Seiska, väitöskirjatason perinteentutkija
Lisäksi veljeksiä, koivistolaisia ynnä muuta metsänväkeä.
Tekninen toteutus
Näyttämöpäällikkö Veera Laitinen
Näyttämömestarit Antti Lauttamäki, Hannu Alanen
Kuiskaaja-järjestäjä Juha Äystö
Näyttämötyöntekijä Teemu Lähteenmäki
Tarpeistonhoitaja Emma Jääskeläinen
Valoajot Juha Haapasalo / TJ Mäkinen
Ääniajot Jarkko Tuohimaa / Jarkko Rotsten
Pukuhuoltaja Veera Onttonen
Telinevoimistelun ohjaaja Ilari Huovinen
Lavastuksen valmistus Aatu Rantasen johdolla Martin Jolly, Heli Leino, Toni Palander, Marianne Rautiainen, Raino Saastamoinen, Anssi Suutarinen, Kari Toivainen
Tarpeiston valmistus Virpi Antila, Olga Suutari, Satu Wiinikka
Pukujen valmistus Eila Jouttunpään johdolla Satu Eriksson (teosvastaava),Taija-Leena Autio , Päivi Hatanpää, Leena Ollikainen, Inessa Tapala
Kampaukset ja naamiointi Sari Rautio (teosvastaava), Jonna Kivimäki
Valokuvat ja graafinen suunnittelu Kari Sunnari
Videotraileri Valtteri Auvinen
Viestintä Mika Kauhanen
Näytelmän tekijänoikeudet: Juha Hurme
Esityksessä kuultavat laulut
Ensimmäinen puoliaika
Maasta sinä olet tullut (sävellys Mirella Pendolin, sanat Kati Rapia)
Kaikki tapahtuu aina samaan aikaan (sanoitus kirjasta Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen, sävellys Pekko Käppi)
Alahalla on Allin mieli (kansanruno, sävellys Pekko Käppi)
Väinämöisen soitto (kansanruno, sävellys Pekko Käppi)
Ä. I. T .I. (sanoitus ja sävellys Vihreet Homot: Iida Savolainen ja Leija Lautamaja)
Toinen puoliaika
Senkkasen Sampo-ooppera (sanoitus Senkkane Miihkali, sävellys Pekko Käppi)
Meluta’s Emancipation Anthem eli Väinämöisen lähtö (kansanruno, sävellys Pekko Käppi)
The Erotical Horse-back Vikellys Song (kansanruno, sävellys Pekko Käppi ja työryhmä)
Kusi kuren jalalle (kansanruno, sävellys Miihkali Perttunen)
Esityksen sisältämä perinne
Ensimmäinen puoliaika
Ensimmäinen löytöretki on dramatisoitu 8–12-vuotiaiden koululaisten kirjoittamasta teoksesta Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen (2020), jonka ovat toimittaneet Miira Luhtavaara, Juha Hurme, Elli Salo ja Kati Rapia. Koululaisten lähtökohtana oli Juha Hurmeen perinnetietopaketti ja Kati Rapian siihen tekemä kuvitus.
Zäinämöisen tuoremateriaalin sekaan on ripoteltu muutamia vanhoja aineksia:
Yksi. Mateli Kuivalatar lauloi kansanrunon Alahalla on allin mieli Elias Lönnrotille Ilomantsissa syksyllä 1839, mutta runon alkujuuret saattavat hyvinkin ulottua tuhannen vuoden taakse rauta-ajalle asti.
Kaksi. Tuohtunut Väinämöinen esittää monologina inkeriläisen Darja Feodorovan itkuvirren omasta elämästä, jonka Maria Virolainen taltioi Soikkolassa vuonna 1944.
Kolme. Väinämöisen soitto on kaikkien aikojen tunnetuin yksittäinen itämerensuomalainen kansanruno, joka esiintyy ensimmäisen kerran kirjallisuudessa Rantsilan papin, edistyksellisen perinteen ja kielentutkijan Christfried Gananderin Mythologia Fennicassa vuonna 1789. Runon alkumuodot kumpuavat kaukaa esikristillisiltä ajoilta.
Toinen puoliaika
Näytöksen alussa Väinämöistä viritellään tuleviin tehtäviinsä kertomalla hänen ominaisuuksistaan. Tiedot ovat peräisin Christfried Gananderin tietokirjasta Mythologia Fennica vuodelta 1789. Tutkija Ganander esitti siinä kaiken tiedon, mitä oli Pohjanmaan ihmisiltä Väinämöisestä kuullut.
Toinen löytöretki perustuu vienalaisen laukkukauppiaan Senkkane Miihkalin A. A. Boreniukselle Kiimaisjärvellä 1872 laulamaan 196-säkeiseen Sampo-runoon. Sen englanninkielinen käännös löytyy teoksesta Finnish Folk Poetry Epic (1977), kääntäjinä työryhmä Matti Kuusi-Keith Bosley-Michael Branch. Senkkasen saagan sekaan on pantu muutamia säkeitä uudempaa folklorea: amerikkalaista poppia 1960-luvulta ja afroamerikkalaista bluesia 1930-luvulta.
Senkkasen materiaaliin on lisätty Pohjan neidon eroottinen balladi Nouse nokko, seiso seppo. Sen säkeet on koottu parista viisusta, joita tuntemattomiksi jääneet runolaulajat esittivät Elias Lönnrotille Kiteellä 1828 ja tuntemattomalla paikkakunnalla vuonna 1837.
Joukahaisen (Joukosen) ja Väinämöisen kilpalaulantaa on lihavoitettu muutamilla Ontrei Malisen Vienan Vuokkiniemessä vuonna 1825 A. J. Sjögrenille laulamilla säkeillä.
Tekstityksessä vilahtaa kerran sana ’vittu’.
Skandinaavista alkuperää oleva lainasana vittu on ollut suomen kielen voimavarana ainakin 1000 vuoden ajan. Naisen ulkoisia sukupuolielimiä tarkoittavasta sanasta on tullut viimeisen puolen vuosisadan aikana alatyylin valtiatar, huippusuosittu kirosana, jota etenkin nuoriso käyttää välimerkinomaisesti puheen rytmittäjänä. Vittu on ollut jopa edistämässä uuden lausetyypin, aggressiivin syntyä. Aggressiivi on tunnepuuskissa esiintyvä verbirakenne, joka ilmaisee torjuntaa ei-sanaa käyttämättä: ”Vittu mä mihinkään teatteriin mene!”
Alun perin vittua käytettiin neutraalina ja asiallisena ruumiinosan nimenä: ”Vitustasi vettä visko”, anelee palovamman saanut keskiajan Suomessa parannusta Neitsyt Marialta. Kansanuskomusten mukaan vitussa on vahva lataus väkeä eli voimaa. Suomen kirjakieleen vitun toi 1780-luvulla jo useaan kertaan syystä mainittu suomalaisen perinteentutkimuksen edelläkävijä, pappismies Christfried Ganander. Häneltä saimme kirjakieleen myös kyrvän.
Toisen löytöretken päättävä Melutan raivoballadi perustuu Ontrei Malisen Vuokkiniemessä vuonna 1833 Elias Lönnrotille laulamaan kansanrunoon Väinämöisen lähtö. Tässä varhaiskeskiajalla muotoutuneessa tarinassa vanha, arvonsa menettänyt patu passitettiin muille maille muihin todellisuuksiin uusien, väkevien jumalien tieltä.
Kolmannen löytöretken perinnekartat ovat peräisin ”Arhipalta” ja ”Orhipalta”. ”Arhippa” viittaa Arhippa Perttuseen, joka lauloi Elias Lönnrotille pitkän samporunon Vuokkiniemessä vuonna 1834. ”Orhippa” on puolestaan Ontrei Malinen, jonka aivan yhtä pitkän, mutta yksityiskohdissaan eroavan samporunon taltioi A. J. Sjögren Vuokkiniemessä jo vuonna 1825.
Kategoria