TTT-Klubin musiikkikevät on julkkareiden, palkittujen ja virtuoosien juhlaa

Edellinen Seuraava

Tampereen Työväen Teatterin ravintolanäyttämöllä nähdään kevätkaudella 2024 yhteensä viisitoista musiikkikeikkaa ja konserttia. Liput tapahtumiin on avattu tänään myyntiin TTT:n kotisivuilla ja lippumyymälässä sekä Lippupisteen netissä ja toimipaikoissa.

Kalenterista nousee esiin useita julkistuskeikkoja. Hämmästyttävän taitavana teatterimuusikkona tunnetuksi tullut multi-instrumentalisti Lauri Schreck pitää vielä nimeämättömän sooloalbuminsa julkkarit TTT-Klubilla 3.2. Luvassa on ”hunajaisen kitaratrion juhlaa, jossa viettelevät groovet ja täyteläiset soundit komppaavat taidokasta laulua ja tuoreita sanoituksia.” Soolouran käynnistänyt Pate Mustajärvi nousee lavalle 14.2. perusteellisessa kolmetuntisessa illassa. Kokonaisuuteen kuuluu Ratinaan se päättyi -kirjan julkkarit signeerauksineen, taiteilijahaastattelu lavalta sekä kevään ainoa soolobändikeikka. TV:n musiikkiohjelmista tuttu Osmo Ikonen vierailee viimeistelemässä Yhden miehen armeija -soolokiertueensa 16.3., ja lauluntekijä Laura Sippolan uusi AURAL-yhtye tekee debyyttilevynsä julkistuskiertueen Tampereen-keikan 12.4. Julkkareiden lisäksi erityistä ajankohtaisuutta on kansainvälistäkin mainetta tahkonneen blueskombon Micke Björklöf & Blue Stripin 30-vuotisjuhlakiertueen keikalla 17.2.

Nykykansanmuusikko Maija Kauhanen sai lokakuussa arvostetun Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon kaikkien aikojen ensimmäisenä suomalaisena genrensä edustajana. ”Omaperäisimmillään Kauhanen on live-esiintymisissään yhden naisen orkesterina. Lavalla voi kuulla samaan aikaan villeintä kanteletta, äänekkäintä lauluilmaisua ja kymmenien lyömäsoitinten arsenaalia”, luonnehdittiin palkintoperusteissa. ”Kauhanen on myös laulaja-lauluntekijä, jonka lauluissa ovat usein teemana eri-ikäisten naisten kohtalot”. Sattuvasti Kauhanen esiintyy TTT-Klubilla juuri naistenpäivänä 8.3. Soolosetin jälkeen näyttämö täyttyy koko mitaltaan Okra Playgroundin marssiessa esiin. Kokoonpano pokkasi kuluvana vuotena arvovaltaisen Songlines-lehden palkinnon Euroopan parhaana maailmanmusiikkiyhtyeenä.

Rock/pop-maailman omaehtoisista tekijöistä vierailevat Jonna Tervomaa & Jussi Jaakonaho Sähköduo (23.2.) sekä sukupolvensa lupaavimpiin ääniin ja tarinankertojiin lukeutuva Aili Järvelä täysipainoisella bändikeikalla (4.5.). Teatteri-, kabaree- ja laulelmamusiikin upeinta tyylittelyä on odotettavissa Maria Ylipään duokonsertissa Niko Kumpuvaaran kanssa (2.3.).

Kitaramusiikin ystävät eivät voine ohittaa kahta kevään tapahtumista. Marzi Nyman hurjastelee kuusikielisellä uskomattoman virtuoottisesti bändikonsertissaan Plays Jimi Hendrix (23.3.). Toisena ässänä notkean jazzgrooven laineilla surffaa Varre Vartiainen yhtyeensä Organ Freemen! ja erikoisvieraansa saksofonisti Timo Lassyn kanssa (6.4.).

Odotetuksi kevättraditioksi on jo muodostunut Tampereen Irish Festival -tapahtuman päätöskonsertti, jota tunnelmoidaan TTT-Klubilla 20.4. nimellä Iltamat Irlannissa. Suuri läpileikkaus festivaalin ohjelmistosta tuo lavalle kokonaisen kylällisen irkkumusiikin huipputaitajia Suomesta ja maailmalta.

Pitkästä aikaa TTT-Klubin lavalle palaa Sir Elwood Duo mittavalla Kevätretki 2024 -kiertueellaan (9.3.). Rockin, rockabillyn ja punkin maastoista hurjat voimat keräävä Melrose-yhtye saapuu Tokelan johdolla ensivierailulle 10.5. kevään kenties räjähtävimmällä keikalla. Palefacen ja Asan raivaamaa rap-presenssiä TTT-Klubilla jatkaa Laineen Kasperi & Liian Iso Trio (18.5.).

TTT-Klubilla kevätkauteen lähdetään optimistisissa tunnelmissa, sillä syksyn täyttöaste nousee 70–80 %:n lukuihin niin musiikkiesitysten, teatteriesitysten kuin stand up -iltojen osalta.

Kevään 2024 keikat ja konsertit listana:
3.2. Lauri Schreck & Puhuri (levynjulkistuskiertue)
14.2. Pate Mustajärvi: Ratinaan se päättyi -kirjan julkkarikeikka
17.2. Micke Björklöf & Blue Strip (30-v. juhlakiertue)
23.2. Jonna Tervomaa & Jussi Jaakonaho Sähköduo
2.3. Maria Ylipää & Niko Kumpuvaara
8.3. Maija Kauhanen, Okra Playground
9.3. Sir Elwood Duo (Kevätretki 2024 -kiertue)
16.3. Osmo Ikonen (Yhden miehen armeija -kiertue)
23.3. Marzi Nyman plays Jimi Hendrix
6.4. Varre Vartiainen Organ Freemen! feat. Timo Lassy
12.4. AURAL (levynjulkistuskiertue)
20.4. Iltamat Irlannissa (Irish Festival päätöskonsertti)
4.5. Aili Järvelä (bändi)
10.5. Melrose
18.5. Laineen Kasperi ja Liian Iso Trio

Tapahtumat TTT-Klubin verkkosivuilla:
https://ttt-teatteri.fi/ttt-klubi

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja pressiliput:
musiikkiesitysten ohjelmatuottaja Mika Kauhanen, puh. 050 401 8252, zvxn.xnhunara+ggg-grnggrev.sv

Kategoria