TTT-Klubin keikkaputkessa Sariola, Kotipelto, Pitkämö, Eternal Erection ja Drink Floyd

Mediatiedotteet | 26.1.2026

Tampereen Työväen Teatterin ravintolanäyttämöllä poimitaan seuraavina viikkoina rytmimusiikin mehevimpiä hedelmiä. Valikoimassa on montaa laatua: virtuoosisoitantaa, melodista metallia, viihdemusiikin helmiä, hikistä funkia sekä progeklassikoita.

Kitaran ihmemies Petteri Sariola, nykyisin kansainväliseltä artistinimeltään SARIOLA, vierailee 31.1. uuden Voyager-levynsä julkaisukiertueen merkeissä. Läpeensä musikaalinen, mukaansatempaava ja nautittavan elegantti show antaa livenä ja vuorovaikutteisesti sen, minkä miljoonat katsojat ympäri maailman ovat valinneet katsoa Sariolan YouTube-kanavalla. Paitsi hämmästyttävä kitaristi, Sariola on myös vakuuttava laulaja ja biisintekijä, joten luvassa on kokonaista musiikkia.

Pariin kertaan TTT-Klubin aiempina vuosina täyttänyt Stratovarius-solisti Timo Kotipelto heittää duokeikan Saku Mattilan säestyksellä 7.2. Melodisen metallin eeppiset kaaret taipuvat varmaotteisesti Kotipellon kokeneella karismalla. Viikkoa myöhemmin 14.2. samettiääninen laulaja Sami Pitkämö ja armoitettu pianisti Matti Paatelma vievät yleisön musiikin ja viihteen nautittavimpaan päätyyn, jazzahtavan populaarimusiikin parhaisiin klassikoihin. Tiukempaa tikutusta poljetaan 20.2. kun paluun keikkalavoille tekee legendaarinen funk-moottori Eternal Erection osana mittavaa kiertuettaan. Helmikuun keikkaputken viimeisenä esiintyjänä Drink Floyd palaa Pink Floydin planeetalle tribuuttikonsertillaan 21.2.

Stand upissa loppuunvarattu kolmen kimppa sekä Laura Haimilan ensivierailu

Koomikot Ali Jahangiri, Roosa Maskonen ja Aatu Raitala vierailevat 6.2. kiertue-esityksellään Kolmen komediakimppa, joka varattiin loppuun jo viikkoja sitten. Kahta viikkoa myöhemmin on toinen stand up -tilaisuus, esiintyjinä Laura Haimila, Rudi Rok ja Kaisa Pylkkänen. Heistä Laura Haimila sytyttää huumorin kipinää TTT-Klubilla ensimmäistä kertaa. Esittelyssään hän lupaa tarjoilla yleisölle ”lakonisen totuuden äideistä, tyttäristä, kuolleista mummoista ja nolosta elämästään aina kuivana ja terävänä”. Haimilan huumoria kuvataan samaan aikaan lämpimäksi ja tummaksi, leppoisaksi ja pistäväksi.

Helmikuun aikana nähdään myös kahdesti ikisuosikki Luolamies, Riku Suokkaan tulkintana.

TTT-Klubin kalenteri:
31.1. klo 21:30 SARIOLA: Voyager – levynjulkaisu
6.2. klo 18:30 Stand up: Kolmen komediakimppa Jahangiri, Maskonen, Raitala (loppuunvarattu)
7.2. klo 21:30 Timo Kotipelto Duo
12.2. klo 18:30 Luolamies
14.2. klo 21:30 Sami Pitkämö & Matti Paatelma Duo
19.2. klo 18:30 Luolamies
20.2. klo 18:30 Stand up: Laura Haimila, Rudi Rok, Kaisa Pylkkänen
20.2. klo 21:30 Eternal Erection – Return of the Funk!
21.2. klo 21:30 Drink Floyd plays Pink Floyd

Liput medialle, haastattelupyynnöt ja lisätiedot:
ohjelmatuottaja (musiikki) ja viestintäsuunnittelija Mika Kauhanen, puh. 050 401 8252, mika.kauhanen@ttt-teatteri.fi