Tampereen yhteiskoulun lukion 125-vuotisjuhlavuoden Dingo-musikaali Nahkatakkinen tyttö ensi-iltaan perjantaina

Edellinen Seuraava

Mediatiedote 12.2.2020

 

Tampereen Työväen Teatterin (TTT) ja Tampereen yhteiskoulun lukion (TYK) yhteistuotanto Nahkatakkinen tyttö saa ensi-iltansa perjantaina, ystävänpäivänä 14. helmikuuta klo 19 Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä. Musikaali juhlistaa Suomen suurimman ilmaisutaidon lukion 125-vuotisjuhlavuotta. Kyseessä on TYK:n historian suurin yhteistyöprojekti ammattiteatterin kanssa.

Musikaalia esitetään vain 14.-19.2.2020. Esitykset on jo lähes loppuunvarattu. Lippuja voi löytyä nopeimmille vielä viimeiseen kolmeen esitykseen.

”Olemme kiitollisia historiamme ensimmäisestä TTT:n kanssa yhdessä toteutetusta pedagogisesta tuotannosta. Se antaa nuorille arvokkaita kokemuksia yhteisöllisistä elämäntaidoista ja taidealan työelämään tutustumisesta”, toteaa TYK:n rehtori Tuija Flinck.

Nahkatakkinen tyttö on Hanna Suutelan, Matti Suomelan ja Kari Jagtin käsikirjoittama ja Marietta Kunnaksen (TYK) ohjaama kotimainen musikaali. Tarina perustuu Dingon musiikkiin.

Tampereen yhteiskoulun lukiolaiset herättävät teoksen henkiin aivan uudella tavalla ja suuremmin kuin koskaan. Teos väittää kertovansa tämän päivän nuorisosta, mökkimatkasta ja menneisyydestä. Huolimatta jo seitsemästä eri puolilla Suomea tehdystä tuotannosta, yleisöjä illasta toiseen viehättäneen menestyksen arvoitus on säilynyt.

Musikaalin rooleissa nähdään 80 Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijan lisäksi Miia Selin (TTT) ja Juha Junttu. Koreografi on tanssija-koreografi, tanssinopettaja Jouni Prittinen, kapellimestarina toimii Harri Marttila (TYK) ja teoksen visuaalisesta puolesta vastaa Jaakko Sirainen. Valomentoroinnin tekee Eero Auvinen (TTT), äänisuunnittelijana toimii Kalle Nytorp (TTT), laulut harjoituttaa Johanna Mäkitalo (TYK) ja lauluvalmennuksesta vastaa Petra Karjalainen (TTT).

Yhteistyö nuorten kanssa ei tarkoita vain ammattilaisuuden ja nuoren intohimon kohtaamista, eikä se ole vain toiminnallista yleisökasvatusta, jossa näyttämön ihme koetaan itse ja ystävien kautta. Meille ammatissamme työskenteleville se on tärkeä muistutus siitä merkityksen tunteesta, siitä nimettömästä mutta pakottavasta syystä, joka kerran sai meidät omistautumaan tälle alalle”, toteaa teatterinjohtaja Otso Kautto.

Tampereen Työväen Teatterin kevään 2020 toinen oppilaitosyhteistyö on musikaali Peter Pan. Se tuotetaan yhteistyössä 45-vuotisjuhlavuottaan viettävän Tampereen Musiikkiluokkien kanssa. Musikaalin ohjauksesta ja koreografiasta vastaa Tiina Brännare, ja jokaisessa esityksessä Suurella näyttämöllä on mukana noin 200 Tampereen Musiikkiluokkien oppilasta.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
tiedottaja Sari Andersson, 050 5969 069, fnev.naqreffba+ggg-grnggrev.sv

Pressikuvat
https://ttt-teatteri.fi/pressikuvat/nahkatakkinen-tytto/

Kutsuvieras- ja lehdistöesitys on 17.12. klo 19. Pressilippupyynnöt: tiedottaja Sari Andersson, fnev.naqreffba+ggg-grnggrev.sv

 

Kategoria