Tampereen Työväen Teatteri turvautuu lomautuksiin vain mikäli töihin paluu syksyllä viivästyy

Edellinen Seuraava

Mediatiedote 20.4.2020

Tampereen Työväen Teatterissa on yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen päädytty ratkaisuun, jossa henkilökunnan lomautuksia pyritään välttämään aikaistamalla kesälomia. Tavoite on, että kaikki syksyn ensi-illat voitaisiin toteuttaa mahdollisimman vähäisin aikataulumuutoksin. Käytännössä teatterin henkilökunta jää asteittain ja porrastetusti kesälomalle toukokuun alusta alkaen. Varsinainen harjoitustoiminta käynnistyy jälleen 29.6.2020.

Suunnitelmat tähtäävät siihen, että pandemiatilanne vaikuttaisi mahdollisimman vähän syksylle suunniteltuihin esityksiin”, toteaa teatterinjohtaja Otso Kautto. ”Se, miten harjoitustoiminta- ja esitystoiminta jälleen kesän jälkeen käynnistyy, riippuu täysin viranomaisten ohjeistuksista”. 

Näiden järjestelyjen lisäksi teatterin yhteistoimintaneuvotteluissa on varauduttu lomautuksiin. Koko henkilökunta on mahdollista lomauttaa kuukaudeksi ajalla 29.6. – 26.7.2020. Lomautuksen toteutuvat vain siinä tapauksessa, että pandemiatilanne pitkittyy eikä töihin vielä 29.6. päästäkään palaamaan.

Nyt lomautuksesta sovittiin jo ennakkoon, jotta tilanne olisi kaikille selkeämpi ja teatterin talouden turvaamiseksi olisi työkalu olemassa, mikäli töihin paluu viivästyy”, Kautto toteaa. ”Olen erittäin ylpeä tästä porukasta, joka sietää tähän aikaan liittyvän epävarmuuden ja on samaan aikaan joustanut ja venynyt ihailtavasti”. 

Luottamusmies, näyttelijä Jyrki Mänttäri toteaa, että yhteistoimintaneuvottelut käytiin hyvässä hengessä ja luottamusmiehet voivat olla tyytyväisiä neuvottelutulokseen. ”Henkilökunta luottaa tehtyihin päätöksiin ja ymmärtää koronaepidemian arvaamattomuuden ja tulevaisuuden ennustamisen hankaluuden”, kertoo Jyrki Mänttäri. ”Koko henkilökunta toivoo, että pandemia laantuisi heinäkuuhun mennessä ja pääsisimme täysipainoisesti tekemään sitä, missä me olemme hyviä – teatteria”.

Tampereen Työväen Teatterin syksyn esitykset ovat myynnissä. Ohjelmistoon on tulossa kaksitoista ensi-iltaa. Suurelle näyttämölle tulee kolme uutuutta, joista kaksi on suurmusikaaleja. Hamlet nähdään Suomessa ensi kertaa rock-musikaalina ja syyskuun lopussa Tampereen valloittaa kansainvälinen menestysmusikaali Kinky Boots. Lokakuussa ensi-iltansa saa Martti Suosalon ja Sanna-Kaisa Palon tähdittämä Voi Luoja!. Eino Salmelaisen näyttämöllä Sirkku Peltola dramatisoi Maiju Lassilan kansannäytelmän Ikiliikkuja, Kati Kaartisen uusi teos Poikakoodi tutkii poikana olemisen koodeja ja perhesuhteita, Lehmanin suvun tarinan kertova Lehman-trilogia selittää meille talousjärjestelmän ihmisten kautta ja Esko Roine nähdään jälleen Mielensäpahoittajan roolissa uutuusnäytelmässä Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä. Kellariteatterissa Sarah Berthiaumen Nyotaimori kuvaa modernia työelämää ja visuaalisen teatterin keinoin toteutettava Aalto käsittelee suomalaista muotoilua ja arkkitehtuuria. TTT-Klubin Idiootit ympärilläni perustuu samannimiseen menestysteokseen, Kiroilua palauttaa voimasanat kunniaan ja PopFiction sukeltaa populaarikulttuurin ilmiöihin. Myös TTT-Klubin syksyn keikat ja stand upit ovat jo myynnissä. Näiden lisäksi ohjelmistossa on residenssiesityksiä ja vierailuja.

Lisätietoja
teatterinjohtaja Otso Kautto, haastattelupyynnöt tiedottaja Sari Andersson, 050 5969 069, fnev.naqreffba+ggg-grnggrev.sv

Kuvia teatterirakennuksesta kuvapankissa

www.ttt-teatteri.fi

Kategoria