Tampereen Työväen Teatteri keskeyttää kevään esitystoiminnan
Edellinen SeuraavaMediatiedote 19.2.2021
Tampereen Työväen Teatterin esitystoiminta keskeytetään kevään ajaksi. Teatteri pitää epätodennäköisenä, että esitystoimintaan vaikuttavat kokoontumisrajoitukset tai turvavälit lähiaikoina muuttuisivat. Mikäli näin kuitenkin tapahtuu, voidaan esitystoiminta käynnistää uudelleen. Teatteri on suoraan yhteydessä kevään esityksiin liput ostaneisiin katsojiin. TTT:ssä valmistetaan ja harjoitellaan jo syksyn 2021 uutta ohjelmistoa. Luvassa on vilkas syksy kun uutuuksien lisäksi ohjelmistoon palaavat myös muun muassa hittimusikaalit Kinky Boots ja Hamlet.
“Esitystoiminnan keskeyttäminen on tämän epävarmuuden keskellä järkevin ratkaisu katsojiemme kannalta. On epätodennäköistä, että tänä keväänä enää päästäisiin esittämään. Mutta jos niin käy, olemme siihenkin valmiita. Ohjelmistokalenteri tulee tällöin kuitenkin olemaan toisenlainen kuin nyt”, toteaa teatterinjohtaja Otso Kautto.
Tampereen Työväen Teatteri vetää katsojia paitsi Pirkanmaalta myös sen ulkopuolelta. “Vaikka paikallinen pandemiatilanne näyttäisi keskimääräistä paremmalta, meitä se ei auta. Noin puolet katsojistamme tulee muualta”, Kautto sanoo.
Kokoontumisrajoitukset ja kahden metrin turvavälit vaikuttavat jokaisen näyttämön esitystoiminnan kannattavuuteen. Yli 800 paikkaisella Suurella näyttämöllä tämä korostuu entisestään. “Me tulemme tekemään tänä keväänä suuret tappiot, Suuren näyttämön esitysten pyörittäminen nykyisillä turvaväleillä vain kasvattaa lisäavustusten tarvetta, eikä se tunnu järkevältä”, Kautto selventää.
Teatteri teki hiljattain laajan asiakastutkimuksen, ja sen mukaan yli 60 prosenttia katsojista on tulossa teatteriin aikaisintaan syksyllä 2021. “Keskitämme voimavarat parempaan tulevaisuuteen. Kevään aikana harjoittelemme ja valmistamme uutta ohjelmistoa sekä kehitämme toimintaamme. Syksyn esitykset alkavat, kun se on järkevää eikä katsojien tarvitse jatkuvasti pelätä, että varattu esitys peruuntuu.”
Kategoria