Tähdet, Tähdet -voittaja Mikko Töyssyn ensimmäinen täysmittainen konsertti syksyllä TTT:ssä
Tähdet, Tähdet 2025 -kilpailun voittajaksi kruunatun Mikko Töyssyn ensimmäinen koko illan musiikkikonsertti nähdään Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 11.11.2025. Ilta Mikko Töyssyn kanssa on viihteen monitaiturille unelmien täyttymys – oma konsertti, jossa yhdistyvät musiikki, tarinat ja Tökälle ominainen huumori.
Lippujen myynti alkaa TTT:n verkkokaupassa ja Lippupisteen kanavissa perjantaina 30.5. klo 10.
Ilta täynnä tunnelmaa, huumoria ja ikivihreitä
Konsertissa kuullaan yleisön rakastamia kappaleita – ikivihreitä klassikoita ja latinalaisvaikutteisia rytmejä. Konsertissa säväyttävät muun muassa Puhu hiljaa rakkaudesta, Canción del Mariachi, Caruso, Kohtalokas samba, Nessun dorma sekä Eloon!.
Ilta on syntynyt halusta esittää kappaleita, jotka ovat koskettaneet Tökää ja kulkeneet hänen mukanaan matkalla tehtailta tähtiin. Töyssyä säestää Tähdet Tähdet -ohjelmastakin tuttu, Risto Niinikosken kipparoima yhtye.
”Minulle on tärkeää, että ensimmäinen konserttini tapahtuu juuri kotikaupungissani Tampereella ja ennen kaikkea ikonisen Tampereen Työväen Teatterin lavalla. Siellä yhdistyy rakkaus teatteriin ja musiikkiin”, Töyssy kertoo.
Laulaja, näyttelijä ja viihteen kauhakuormaaja
Valkeakoskella vuonna 1981 syntynyt Mikko Töyssy on viihteen monitaituri, joka on tehnyt uraa näyttelijänä, laulajana ja juontajana niin televisiossa, elokuvissa, radiossa kuin näyttämölläkin.
Tähdet, Tähdet -ohjelman yhdeksännen kauden finaalissa Töyssy hurmasi tuomarit ja yleisön Giacomo Puccinin oopperasta Durandot tutulla Nessun dorma aarialla ja Canción Del Mariachinilla elokuvasta Desperado. Hän viihdytti Putous-ohjelmassa neljän kauden ajan vuosina 2020-2023, ja voitti sketsihahmokilpailun kahdesti. Töyssyn on mukana tv-sarjassa Modernit miehet. Hän on esiintynyt lukuisissa elokuvissa, kuten Tuntematon sotilas, Napapiirin sankarit 4 ja Punttikomedia. Näyttämöllä hänet on nähty musiikkinäytelmissä ja komedioissa ympäri Suomen.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Detalj, Jane Manninen, jane@detalj.fi, +358 40 820 7858