Suomen hevonen ja nuorisomusikaali Groove Pyynikin kesäteatteriin

Edellinen Seuraava

Mediatiedote 7.10.2021

Kesällä 2022 Pyynikin kesäteatterissa nähdään jälleen monipuolinen ohjelmisto. Ensimmäisenä julkistetaan kesän uutuusnäytelmät. Ensi-iltaan tulevat kantaesityksenä nuorisomusikaali Groove 14.6.2022 ja lähes 20 vuoden jälkeen odotetun paluun tekevä Suomen hevonen 8.7.2022. 

”Edelliskesän tapaan Pyynikin kesäteatteri, Tampereen Työväen Teatteri ja Tampereen Teatteri tekevät yhteistyötä. Suomen hevonen on kolmen teatterin yhteistuotanto”, kertoo Pyynikin kesäteatterin johtaja Kai Hintsanen. ”Nuorisomusikaali Groove puolestaan on Pyynikin kesäteatterin ja Tampereen yhteiskoulun lukio TYK:n yhteistuotanto.”

Nuorisomusikaali Grooven käsikirjoittaa ja ohjaa Marika Vapaavuori. Näin hän kuvailee odotuksiaan: ”Tällaisen valtavan innostuneen ja lahjakkaan nuorisoryhmän toteuttama esitys Pyynikillä on ennenkokematon ja ainutlaatuinen juttu. Odotan kesää innolla! Luvassa on nuoren energian ryöppy, jonka uskon tarttuvan myös yleisöön.”

”Lukioomme hakeutuu runsas joukko taiteellisesti lahjakkaita nuoria, joille haluamme antaa mahdollisuuden tutustua myös taiteen ammatilliseen työhön. Koulun ja taidelaitosten yhteistyö mahdollistaa työelämätutustumisen parhaalla mahdollisella tavalla”, luonnehtii TYK:n rehtori Tuija Flinck musikaalin merkitystä.

Ilmaisutaidon opiskelijoiden lisäksi näyttämöllä nähdään tähtiluokan näyttelijät Lari Halme, Petra Karjalainen (TTT) ja Verneri Lilja. Nuorisomusikaalin lavastaa Juho Lindström.

Suomen hevonen ja kaivattu Kotalan perheen paluu toteutuu

Sirkku Peltolan alkuperäinen Suomen hevonen nousee näyttämölle nyt ensi kertaa Tampereella sitten vuoden 2005. Pääsemme näkemään Äiten (Maria Aro), Ailin (Tuire Salenius), Jaanan (Miia Selin) ja Kain (Aimo Räsänen) paluun. Työryhmään liittyvät freelancer-näyttelijä Juhani Laitala, Mari Turunen Tampereen Teatterista sekä Teija Auvinen TTT:stä.

Käsikirjoitus ja ohjaus on Sirkku Peltolan, ja hän tuo Pyynikille mukanaan luottovisualistinsa lavastussuunnittelija Hannu Lindholmin ja pukusuunnittelija Marjaana Mutasen. Äänisuunnittelija on Jarkko Tuohimaa ja ohjaajan assistentti Timo Saari

Jälleenkohtaaminen näiden juurevien näyttelijöiden kanssa hätkähdytti näytelmän lukuharjoituksessa. Osa heistä tosiaan puki aiemmin samat roolivetimet päälleen kymmenen vuoden ajan”, sanoo Sirkku Peltola. “Eniten tällä välin on muuttuneet katsojien silmät. On suurenmoista huomata, että miten paljon maailma on muuttunut, ja toisaalta miten vähän.”

Tämän päiväisessä lehdistötilaisuudessa vieraili myös Pyynikin kesäteatterista mahdollisesti roolia hakeva suomenhevonen Päämies.

Lisätiedot
Pyynikin kesäteatterin johtaja Kai Hintsanen, xnv.uvagfnara+cllavxvaxrfngrnggrev.sv, puh. 050 344 6215 

Haastattelupyynnöt
Hannele Sulin, unaaryr.fhyva+cllavxvaxrfngrnggrev.sv, puh. 045 263 3088
Kotisivut www.pyynikinkesateatteri.fi
Pressikuvia tiedotustilaisuudesta:
https://ttt-teatteri.fi/pressikuvat/suomen-hevonen/
Liput Lippu.fi, kulttuurimyymälä Aplodi ja Pyynikin kesäteatterin ryhmämyynti

 

Kategoria