Sirkku Peltolan uusi näytelmä Reikäleipä täydentää teatrologian: kantaesitys 5.10.

Edellinen Seuraava

Valtakunnallisesti syksyn odotetuimpiin ensi-iltoihin lukeutuva Reikäleipä saa kantaesityksensä TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä torstaina 5.10. klo 19. Karhean maanläheisen mutta aikaansa seuraavan kertomuksen suomalaisen maaseudun olevaisuudesta kirjoittaa ja ohjaa Sirkku Peltola.

Odotukset ovat korkealla, sillä Reikäleipä jatkaa Peltolan aiempien menestysnäytelmien sarjaa. Viiden näytelmän temaattinen jatkumo on Suomen oloissa harvinaisuus, ellei ainutkertainen ilmiö. Peltola on luonut tällaisen mittavan kokonaisuuden, jota on kutsuttu teatrologiaksi.  Sitä sitovat yhtyeen fiktiivisen Kotalan pienviljelijäperheen rakastetut henkilöhahmot sekä heidän kokemansa kommellukset yhteiskunnallisten muutosten kourissa. Maailman, Suomen, maaseudun, yhteisön ja perheen selkäranka tuntuu menevän sijoiltaan, mutta periksi ei anneta.

Taiteen akateemikko Sirkku Peltola käsittelee teatrologiassaan mm. maaseudun rakennemuutosta, pitkäaikaistyöttömyyttä, syrjäytymistä, maahanmuuttoa, pakolaisuutta, kodittomuutta, kerjäläisyyttä, ikääntymistä, keinottelua, ilmastonmuutosta, luontokatoa. Vakavista aineksista Peltola on onnistunut luomaan ihmisläheisiä ja hauskojakin esityksiä. Hän kirjoittaa ja ohjaa tunnistettavalla, ihmisellisellä tyylillään, pysyen aina pienen puolella.

Teatrologian aiemmat näytelmät – kukin niistä itsenäisiä teoksia Reikäleivän tavoin – ovat Suomen hevonen (2004), Yksiöön en äitee ota (2007), Lämminveriset (2011) ja Hevosten keinu (2015).

Ensimmäinen osa Suomen hevonen nousi teatterihistoriamme suosikkinäytelmien joukkoon. Se levisi tavattoman laajasti kotimaisten teattereiden ohjelmistoihin ja aina ulkomaisiin taloihin asti. Sirkku Peltola pohtii menestyksen syitä. “Perheyhteisö on aina kiinnostava aihe draamassa. Näytelmäkirjallisuutta ajatellen näytelmässä oli erikoista se, että hyvin merkittävässä roolissa nähtiin kaksi vanhempaa naista. Ja heidän hieman epätavallinen ajattelutapansa, jos esimerkiksi Äiten roolia ajattelee. Hän ei ole yleispätevä vanhus, vaan kirkkaasti ajatteleva, nokkela ja uskottava. Yleisö innostui, koska Äiten yllättävä ihmiskuva puhutteli laajasti. Myöskin koko perheen yhteinen suulaus ja ohipuhumisen kulttuuri viehättivät.”

Näyttelijöinä koko teatrologian kantavia voimia ovat olleet Tuire Salenius, Miia Selin ja Aimo Räsänen. Räsänen teki havainnon näytelmäsarjan tyylilajista. ”Tässä on komedialliset hahmot tragediassa, ja käänteet ovat farssin käänteitä. Koko ajan kimpoilee kolme eri lajityyppiä päällekkäin. Aika harvinaista. Itku ja nauru ovat aidosti olemassa samaan aikaan.”

Reikäleivän
muissa rooleissa nähdään Ola Tuominen, Mika Honkanen, Anna Kuusamo, Jyrki Mänttäri ja Saska Pulkkinen. Suunnittelijoiden puolella luomistyötä on tehnyt Peltolan luottotiimi: Hannu Lindholm (lavastus), Marjaana Mutanen (puvut ), TJ Mäkinen (valo), Kyösti Kallio (ääni) sekä Timo Saari (koreografia).

Pressikuvat:
https://ttt.kuvat.fi/kuvat/REIKÄleipä

Näytelmän esittely:
https://ttt-teatteri.fi/program/reikaleipa

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja pressiliput:
viestintäsuunnittelija Mika Kauhanen, puh. 050 401 8252, zvxn.xnhunara+ggg-grnggrev.sv

Kategoria