Timo Lassy Spiritual Trio

Poistunut ohjelmistosta

Osta Lippupisteen kautta

Timo Lassya voi hyvällä syyllä kutsua maamme valovoimaisimmaksi jazz-artistiksi. Saksofonisti-säveltäjä-yhtyeenjohtaja on saavuttanut niin liveyleisön ja levynostajien kuin kriitikoidenkin jakamattoman suosion. Hänen musiikissaan korostuvat huippuunsa hiottu yhtyesoittaminen, vahvat sävellykset sekä ilmaisuvoimainen live-energia.

Lassyn 13-vuotinen sooloura on poikinut kahdeksan kansainvälisesti julkaistua levytystä. Yksi kohokohdista, Moves-albumi, palkittiin Emma-gaalassa vuoden 2018 jazzlevynä. Sitä on sekä kotimaisissa että kansainvälisissä huippuarvioissa kuvattu merkkiteokseksi, joka esittelee artistin tuotantoa laaja-alaisesti ja enteilee uusia taiteellisia avauksia ja suuntauksia.

TTT-klubin marraskuisessa illassa Lassy esittelee uuden triokokoonpanonsa, johon kuuluvat kotimaisen jazzin kovatasoiset luottonimet basisti Ville Herrala ja rumpali Jaska Lukkarinen. Spiritual Trio -nimi kätkee taaksensa jotain uutta ja yllättävääkin – luvassa on tuoretta, nimenomaan tälle ryhmälle luotua musiikkia Lassyn terävästä sävelkynästä.

Linkit:
Kotisivut
Facebook
YouTube
Instagram

Show klo 22, ovet ko 21:30.

K18

Lippujen hinnat

22,00 €

Näyttämö

TTT-Klubi
Katsomokartta

Videogalleria

Sisältöä ei voida näyttää evästeasetuksien vuoksi.
Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi sisältö.

Kommentoi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kommentoithan omalla nimelläsi. Sinulla on täysi vapaus kertoa mielipiteesi, mutta muista silti hyvät tavat. Karsimme etukäteen kaikki asiattomat kommentit, mainokset sekä laittomat sisällöt.