TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

Alussa oli mies ja nainen. Ja suuri rakkaus. Sitten kahdesta tuli kolme. Ja neljä. Ja sitten se parisuhde olikin jo ihan perheestä.

Kantaesitys 29.9.2022 TTT-Klubilla

Tamperelaisten tuntema näyttelijäkaksikko Petra ja Jari Ahola ovat tosielämän aviopari ja seitsenhenkisen uusperheen onnelliset vanhemmat. Heidän haaveensa on jo pitkään ollut yhteinen näytelmä. Helposti lähestyttävä komedia tarjoaisi itkupotkunaurut aiheesta, joka ei aina arjessa naurata: työn, perheen ja parisuhteen ikuisesta kolmiodraamasta. Esitykseen saatiin vieraileva ohjaaja Turusta, kun saman näytelmähaaveen jakoi ohjaaja-dramaturgi Minna-Stiina Saaristo, itsekin perheenäiti ja sattumalta myös Petra Aholan isosisko.

Materiaalista ei työryhmällä ollut pulaa. Aiheita, ideoita ja koomisia kohtauksia ammennettiin omista ja tuttavien kokemuksista sekä somepalstojen ehtymättömästä kaivosta. Syntyi fiktiivinen, musiikin höystämä tarina Orapeltojen uusperheestä. 

Sakari Orapelto, yhden hittielokuvan jälkeen unohtunut käsikirjoittaja, yrittää nostaa uransa uuteen lentoon musikaalielokuvalla. Siinä pääroolia näyttelisi hänen tuore vaimonsa Aino, leffataivaan kuumin nimi juuri nyt. Elokuvasta tulisi romanttinen komedia karismaattisen käsikirjoittajan ja kauniin näyttelijättären sadunhohtoisesta rakkaustarinasta. Työ ei vain ota edistyäkseen, kun tosielämä vaatii jatkuvaa huomiota: kipakka anoppi ilmestyy alituiseen jakelemaan parisuhde- ja kasvatusneuvojaan, tiedostava teini kyseenalaistaa kalkkissukupolvea ja uusperheen tuorein tulokas, vallaton päiväkotilainen juoksee karkuun kaikkea paitsi omaa mielikuvitusmaailmaansa.

Arjen pallomereen uhkaa upota myös parisuhteen kipinä, jota Sakari ja Aino päättävät buustata romanttisella hotelliyöllä. Mutta mistä löytää lapsenhoitaja idearikkaalle Veikko-pojalle, kun edellisellä kerralla paikalle piti kutsua sekä palokunta että poliisi?

Tää on ihan perheestä on nopeatempoinen, kompaktin pituinen komedia parisuhteesta perhearjen pyörityksessä. Se ei kaihda suuria tunteita, ei riitoja, eikä surujakaan, mutta kantavana voimana on kahden ihmisen välinen rakkaus. Sekä tietysti se, että kaikelle voi ja pitääkin myös nauraa – eikä vähiten sille, että muuntautumiskykyiset näyttelijät Petra ja Jari Ahola urakoivat kahdestaan kaikki näytelmän 10 roolia. 

Näytelmän tarinaa värittävät myös pariskunnan livenä esittämät laulut, jotka Jari Ahola on säveltänyt ja pariskunta yhdessä sanoittanut. Rehevästä rockista balladeihin ja musikaalisävelmistä lastenlauluihin etenevän musiikin tuotannosta vastaa Jonne Aaronin bändistäkin tunnettu tamperelaismuusikko Jimi Hautamäki.    

Lippujen hinnat

34,00 / 32,00 / 29,00 / 29,00 €

Kesto

Kesto noin 1:30 (sis. väliajan)

Tilaa tarjoilut

Näyttämö

TTT-Klubi
Katsomokartta

Esityskalenteri

TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ / ENNAKKO

Ke 28.9.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ / ENSI-ILTA

To 29.9.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

Pe 7.10.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

Ke 12.10.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

To 13.10.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

Pe 21.10.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

La 22.10.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

Ke 26.10.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

To 27.10.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

Ke 2.11.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

Ke 9.11.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

Pe 18.11.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

La 19.11.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

To 24.11.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

La 26.11.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

La 3.12.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

To 8.12.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

To 15.12.2022
19:00
TTT-Klubi
TTT-Klubi

TÄÄ ON IHAN PERHEESTÄ

La 31.12.2022
19:00
TTT-Klubi

Tekijät ja näyttelijät

Käsikirjoitus Työryhmä
Dramaturgia ja ohjaus Minna-Stiina Saaristo-Vellinki
Sävellykset Jari Ahola
Sanoitukset Jari Ahola ja Petra Ahola
Musiikin tuotanto Jimi Hautamäki