Pekko Käppi & K:H:H:L

Esitykset

26.9.2026

Näyttämö

TTT-Klubi

Hinnat

28,00

Ikäsuositus

Ikäraja K18

Esityskalenteri

Tampereen oma indie-ylpeys

Tamperelaisille musadiggareille Pekko Käppi & K:H:H:L on kaupungin oma indie-ylpeys. Koska keikkoja on tehty Tammerkosken toisellakin puolella, kansainvälinen musiikkilehdistö on antanut yhtyeelle lempinimen “T. Rex of Finland”.

Bändin huhmareeseen on heitetty ilmavaa folk-ilmaisua, bluesin juurekkuutta ja psykedeliaan vivahtavaa rockia. Livenä yhtyeen sointi yltyy jopa hypnoottiseksi, kun kepeän hengittävät tunnelmat ja vaivaton folk-soitanta ajautuvat huomaamatta kuin omaa häntäänsä jahtaavan pillastuneen koiran kaltaiseksi, raivokkaana junnaavaksi rock-paasaukseksi.

Pohjoista gotiikkaa sekä olevaisuuden mosaaikkipeilimaailman mantramaisia sirpaleita pärskyvät tarinat sulautuvat mitä mainiommilla tavoilla yhtyeen orgaaniseen voimaan, jota ei voi pysäyttää, ja joka saa sielusi pikkulinnun tanssimaan.

Yhtyeen kuudes albumi Oli kerran ryytimaassa… julkaistiin 2025.

Kokoonpano:
Pekko Käppi, laulu, jouhikot
Tommi Laine, kitara, laulu
Nuutti Vapaavuori, basso, laulu
Gilbert Kuppusami, rummut, laulu

Show klo 21:30, ovet klo 21.