NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT

Minna Hokkanen ja Pentti Helin herättävät Kinahanin luomat hahmot upeasti eloon. Hauraus ja voima vuorottelevat molemmissa puhuttelevasti. Tällä kertaa näyttämöllä ei kuulu loistaa, vaan rapistua. Sekä Hokkanen että Helin onnistuvat tekemään sen äärimmäisen koskettavasti ja kouriintuntuvasti.

Katsoja voi kaksikkoa katsomalla melkein tuntea, millaista on, kun keho on pettämässä, vaikka mieli janoaisi vielä lisää elämää.

Aiheistaan huolimatta teos ei ole synkkä vaan välillä suorastaan hauska ja ennen kaikkea salaviisas. Me kaikki vanhenemme, halusimme tai emme, mutta kysymys onkin siitä, miten siihen suhtaudumme.

Kellariteatterin pienellä ja intiimillä näyttämöllä nähtävä esitys on todellista näyttelijäntyön juhlaa. Pentti Helin (Séan) tekee uskomattoman upean ja tunnistettavan roolityön. (—)  (Minna) Hokkasella on todella iso tekstillinen urakka selätettävään. Puhetta on todella paljon, mutta hän selviää siitä upeasti.

Kahden todellisen ammattilaisen yhteistyötä on helppo ja nautittava seurata. Jokainen sana ja lause on tarkoin mietitty, rytmitetty ja ennen kaikkea niistä saa selvää. Katsojana voi vain levätä pinnistelemättä ja jännittämättä, tarinasta nauttien.

Hienoa, että Tampereen Työväen Teatteri on löytänyt ohjelmistoonsa suuren näyttämön isojen näytelmien rinnalle myös todellisen pienen helmen, perinteiseen teatteriin luottavan näytelmän. Kellariteatterin ohjelmistovalintoihin on voinut aina luottaa, eikä valinta petä tälläkään kertaa.