LEDA

Esitykset 4.-5.12.2024 Eino Salmelaisen näyttämöllä.

⭐️⭐️⭐️⭐️ ”Nukettaminen on taitavaa ja esimerkiksi kertojahahmon kohdalla yksinkertaisesti upeaa” – Maria Säkö, Helsingin Sanomat


Valmistaudu nauramaan, hämmentymään ja liikuttumaan! Nykynukketeatterin helmi sekoittaa rokokoon, joutsenmyytin ja sukupuoli-identiteetit!

Kun eräs maaseutuerakkona elelevä aatelinen alkaa kertoa omaa versiotaan antiikin Ledan ja joutsenen myytistä syntyy yhtä aikaa traaginen ja hervottoman hauska kuvaelma neidon häpäisystä. Leda on rokokooaikaan sijoittuva tarina kielletyistä intohimoista, identiteetistä, seksuaalisesta vallankäytöstä ja rakkaudesta – sekä häpeilemätön kaunokirjallinen ilotulitus.

Vauhdikkaassa nukketeatteriversiossa nuket herättävät tarinan henkiin juuri kuin vain nuket voivat. Kun inhimillisesti samaistuttava kertojanukke uppoaa kirjeensä syövereihin, lavan täyttävät enemmän tai vähemmän eroottisista muoviesineistä muotonsa löytäneet viaton Adèle-neitsyt, hekumallinen markiisitar, suorasukainen Monsieur de Signe sekä kaksi lintujen jaloista pakkomielteisesti keskustelevaa paronia. Tarinan edessä vinksahtaneen rokokoohörhelön ja parodisen nukkeilottelun takaa paljastuu myös synkempiä sävyjä ja ihmiskohtaloita.

Leda on kantaesitys Anu Kaajan kiitetystä esikoisromaanista. Nukketeatterisovituksesta ja toteutuksesta vastaa palkitun ohjaaja Merja Pöyhösen johdolla piinkova ammattilaisjoukko, jossa on tuttuja nimiä monien viime vuosien nukketeatterimenestysten takaa.

Sisältövaroitus: Esitys sisältää ja käsittelee seksuaalista väkivaltaa.

Esityksen valmistamista ovat tukeneet Taiteen edistämiskeskus, Turun teatterisäätiö, Suomen Kulttuurirahasto sekä nukketeatteriverkosto Aura of Puppets.

Ensi-ilta oli Turun kaupunginteatterin Sopukka-näyttämöllä 22.10.2020. Teos on osa Aura of Puppetsin ja TTT:n yhteistyötä Uudet klassikot -hankkeessa.

Suosittelemme yli 15-vuotiaille

Lippujen hinnat

25,00 / 20,00 / 20,00 €

Kesto

Kesto noin 1:15 (ei väliaikaa)

Tilaa tarjoilut

Esityskalenteri

Eino Salmelaisen näyttämö

LEDA

keskiviikko 4.12.2024
19:00
Eino Salmelaisen näyttämö
Eino Salmelaisen näyttämö

LEDA

torstai 5.12.2024
13:00
Eino Salmelaisen näyttämö
Eino Salmelaisen näyttämö

LEDA

torstai 5.12.2024
19:00
Eino Salmelaisen näyttämö

Tekijät ja näyttelijät

Käsikirjoitus Anu Kaaja
Ohjaus ja konsepti Merja Pöyhönen
Nukenrakennus, lavastus ja puvustus Jenni Rutanen
Nukenrakennus (kertojanukke) Helena Markku
Säveltäjä Antti-Juhani Manninen
Äänisuunnittelu Merja Pöyhönen ja Antti-Juhani Manninen
Valosuunnittelu Essi Santala
Tekniikan ajo Helena Markku

Esiintyjät Sirpa Järvenpää, Reetta Moilanen, Riina Tikkanen, Maija Westerholm

Tuotanto työryhmä & Turun Kaupunginteatteri

 

Arviot ja artikkelit

Arvio

Sykähdyttävää nukketeatteria

Leda on sekä sisällöltään ja sanottavaltaan että näyttämökeinoiltaan poikkeuksellisen vaativaa ja...

Lue lisää

Arvio

Taitava ja kiehtova esitys

Taas kerran Merja Pöyhönen on ohjannut taitavan ja kiehtovan esityksen, samalla hillittömän hauskan että myös...

Lue lisää

Leda on sekä sisällöltään ja sanottavaltaan että näyttämökeinoiltaan poikkeuksellisen vaativaa ja ilmaisuvoimaista nukketeatteria. Enemmänkin: harvoin näkee näin kokonaisvaltaista nukke-esitystä, joka ei todellakaan päästä katsojaansa helpolla. Jos joku katsoja ei lainkaan tunne nukketeatterin parhaita perinteitä, tässä on nyt hänelle produktio, joka kertoo paljon lajityypin mahdollisuuksista ja vääjäämättömästä voimasta. (–) Ansaitsisi uuden esityskauden!

Jouko Grönholm, Turun Sanomat

Taas kerran Merja Pöyhönen on ohjannut taitavan ja kiehtovan esityksen, samalla hillittömän hauskan että myös vakaviakin asioita käsittelevän (–) Mukaan sotketaan myös pari irstasta paronia (joista toinen on erittäin kiinnostunut palveluspojastaan) ja erinäköisiä joutsenia, pöyhittäviä tyynyjä, upeita puutarha-elementtejä, hävyttömiä lintuja, harvemmin teatterin lavalla nähtävää vessassakäyntiä, pumpattavia barbaroita, toogia, ja ennenkaikkea ihastuttavaa nukettamista kaikilta neljältä esiintyjältä!

Katri Leikola, Paljon melua teatterista
Takaisin ylös