KOIRAN MORSIAMET

Kaunis, lämmin ja ymmärrystä lisäävä taideteos

Sari Mällinen ottaa Valman otteeseensa ja rakentaa rakkautta rohkeasti janoavan, mutta sitä ilman jäävän yksinäisen naisen tutun kiehtovalla ilmaisullaan, jossa itku ja nauru, suru ja ilo, lohdullinen ja lohduton kohtaavat. Mällisen herkkävireistä tulkintaa on vaikea sanallistaa.

Kellariteatterin tunnelmallinen esitys ei suinkaan ole vain Mällisen varassa. Teija Auvisen Tulikki on väliajan jälkeen näyttämön keskiössä. Auvinen tekee pysäyttävän ja vivahteikkaan roolin, joka rakentuu vahvasta läsnäolosta sekä pienistä eleistä ja puheen tietoisesta hakemisesta. Tulikillakin on monologeja, joita näyttelijä tulkitsee tekstiä viehättävästi rytmittäen. Roolihahmo kasvaa pakon edessä vastuunottajaksi, kun osat Valman kanssa vaihtuvat. Huolehdittavasta tulee huolehtija. Auvinen tekee ainutkertaisesti näkyväksi roolihahmonsa kasvun.

Andya näyttelevä Saska Pulkkinen on valovoimainen nuori näyttelijä, jolla on vahva karisma. Lakitoimistossa työskentelevä Andy joutuu hyvää tarkoittavien sisarusten vakoiltavaksi, ensin Valman ja sitten Tulikin. Nuorimies ärsyyntyy eikä jaksa kuunnella Valmaa. Uran rakentamiseen keskittyvä nuorukainen ei näe ympärilleen eikä ymmärrä välittämisen arvoa. Sukupolvien kuilu on ilmeinen. Tilanne muuttuu. Loppukuvan auvoisuus kruunaa kaiken. Tulikki istuu laulavan Andyn vierellä. Rauha ja lämpö virtaavat katsomoon asti.

Peltolan näytelmä vahvistaa sen, mitä hänen muutkin teoksensa viestivät. Ei ole niin pahaa paikkaa, ettei siitä mentäisi eteenpäin. Jokaiselle kuuluu ihmisarvo. Koiran morsiamissa soittaa toivon soittokunta.

Koiran morsiamet on kuin pikkuinen timantti

Sirkku Peltolan uusi näytelmä on juuri niin hyvä kuin edellisetkin – Koiran morsiamet on kuin pikkuinen timantti, mutta siinä ei ole mitään kovaa, kiiltävää tai pröystäilevää.

Sirkku Peltolan kolmaskymmenes näytelmä yltää arkisista tonnikalapurkeista runollisiin ulottuvuuksiin. Pieni näytelmä kertoo yksinäisyydestä ja rakkaudesta surullisesti ja antaa pikkuisen omituista toivoa.

Tarkan näyttelijäntyön juhlaa

Sari Mällisen upea monologi Sirkku Peltolan uutuusnäytelmän Koiran morsiamet alussa ruumiillistaa kaiken sen vereslihaisen kaipuun, joka vain voi ihmisessä olla.

Mällisessä manifestoituu se tragikoominen vimma, jolla Peltolan tarinoille tyypillinen, elämässä ilman omaa paikkaansa jäänyt pieni ihminen haroo kohti nähdyksi tulemista.

Koiran morsiamet on tarkan näyttelijäntyön ja täydellisen dialogin juhlaa.

Peltolan jo kolmaskymmenes näytelmä on intiimin laboratorionomainen tutkielma kahdesta yksinäisestä ikäneidosta (Mällinen ja herkkä Teija Auvinen), joiden vuosirenkaisiin osattomuus, yksinäisyys ja tarjoustonnikala ovat asettuneet asumaan. Kun rakkautta ei ole, on se pitänyt kuvitella.