KATRINA

Poistunut ohjelmistosta

Karhean kaunis rakkaustarina

Kantaesitys 11.1.2023 Suurella näyttämöllä

Ahvenanmaa satakunta vuotta sitten.
Nuori Katrina jättää turvallisen kotinsa Pohjanmaalla ja lähtee Johanin matkaan, haluaa luottaa hurmaavaan suupalttiin. Talollisen tyttärestä merimiehen muijaksi, lapsikatras jaloissa, leipäjauhot tiukassa. Ja silti: katseessa voima ja usko omaan itseensä. Vaatimaton elämä näyttäytyy merkityksellisenä ja suurenmoisena.

Kertomus vahvasta naisesta, ylpeydestä, jääräpäisyydestä ja oikeudentunnosta, mutta myös sopeutumisesta ja rakkaudesta perheeseen. Perheeseen, jossa aikuistuvat lapset etsivät onneaan ja oikeuksiaan pienen mökin seinät ryskyen.

Kyläyhteisöstä, jossa isot isännät ja pienet torpparit elävät eri todellisuudessa. Tilanteista, joita maustaa usein hienovarainen huumori. Ihmisistä, jotka ovat monimutkaisia, raivostuttavia ja aivan ihania. 

Kun Katrina ilmestyi 1936, siitä tuli valtava menestys ympäri maailmaa: Se käännettiin yli 20 kielelle ja Akatemian ruotsalaiset jäsenet ehdottivat Salmiselle kolmena vuonna Nobel-palkintoa. 

Meillä hänen tyyliään verrattiin myöhemmin Ilmari Kiannon ja Väinö Linnan kerrontaan. 

Sally Salmisen pikkuserkku Anni Blomqvist on Katrinansa lukenut, Myrskyluoto-sarja hengittää samaa meri-ilmaa hyvin erilaisin vivahtein.

Dramatisoinnin pohjana on Juha Hurmeen uusi suomennos vuodelta 2018.

Näytelmän ohjaaja Johanna Freundlich on ennen valmistumistaan Teatterikorkeakoulusta opiskellut stipendioppilaana New York University Tisch School of the Arts:issa. Hän on ohjannut teatteria mm. Kansallisteatterissa, Turun kaupunginteatterissa, Helsingin kaupunginteatterissa, Kom-teatterissa ja Ryhmäteatterissa. Oopperaa hän on ohjannut mm. Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla ja Sibelius-Akatemiassa. Ulkomailla hänen töitään on ollut mm. “Rikos ja rangaistus” Dostojevski-teatterissa Veliky Novgorodissa. Freundlich on toiminut Tampereen teatterikesän johtotroikassa. Hänen ohjauksensa “Angels in America” voitti Vuoden teatteriteon Ester-palkinnon ja hän on saanut Wagner- yhdistyksen Bayreuth-stipendin.

Lippujen hinnat

49,00 / 47,00 / 44,00 / 44,00 €

Käsiohjelma

Lue käsiohjelma

Videogalleria

Sisältöä ei voida näyttää evästeasetuksien vuoksi.
Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi sisältö.
Sisältöä ei voida näyttää evästeasetuksien vuoksi.
Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi sisältö.
Sisältöä ei voida näyttää evästeasetuksien vuoksi.
Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi sisältö.
Sisältöä ei voida näyttää evästeasetuksien vuoksi.
Hyväksy markkinointievästeet nähdäksesi sisältö.

Esityskalenteri

Tekijät ja näyttelijät

Sally Salmisen romaanin pohjalta näytelmäksi sovittanut Seija Holma
Ohjaus Johanna Freundlich
Koreografia Ari Numminen
Lavastus- ja pukusuunnittelu Mark Väisänen
Valosuunnittelu Eero Auvinen
Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
Kampausten ja naamioinnin suunnittelu Pepina Granholm
Romaanin suomennos Juha Hurme
Laulujen harjoittaja Riitta Keränen
Ohjaajan assistentti Timo Saari
Romaanin suomennos Juha Hurme



Viktor Idman

Viktor Idman

Einar

Teija Auvinen

Teija Auvinen

Sally Salminen

Aimo Räsänen

Aimo Räsänen

Kapteeni Nordkvist

Pentti Helin

Pentti Helin

Kapteeni Svensson

Kristiina Hakovirta

Kristiina Hakovirta

Kapteenska Svensson

Heli Hyttinen

Heli Hyttinen

Elvira

Antti Kerosuo

Antti Kerosuo

Seffer

Samuli Muje

Samuli Muje

Evert

Timo Saari

Kapteeni Ekvall

Erkki Lahtinen

Kapteeni Larsson

Jukka Vahter

Viktor Blom

Daniel Kärkkäinen

Pikku-Einar

Martti Ahola

Pikku-Einar

Leon Ruokola

Pikku-Erik

Aleksi Saari

Aleksi Saari

Pikku-Erik

Oskari Korpinen

Pikku-Gustav

Mauno Kemppilä

Pikku-Gustav

Miisa Kivimäki

Pikku-Sanna

Alma Järvensivu

Alma Järvensivu

Pikku-Sanna

Vilja Kurra

Greta

 

Arviot ja artikkelit

Arvio

Tätä hienommin Katrinaa tuskin voisi teatteriesitykseksi tehdä.

Tampereen Työväen Teatterin Katrina onnistuu tiivistämään Sally Salmisen menestysromaanista kaiken keskeisen alle...

Lue lisää

Arvio

Kansallinen kulttuuriteko

Sally Salmisen kirjoittaman ja Seija Holman näytelmäksi sovittaman Katrinan keskiviikkoinen kantaesitys näyttää...

Lue lisää

Arvio

Katrina-näytelmä on kuin Myrskyluodon Maija, johon on lisätty onnistuneesti vahva yhteiskunnallinen lataus

Pääosan esittäjä Jonna Järnefelt piirtää upean kuvan tyynestä, vahvasta ja hiukan liian itsepäisestä...

Lue lisää

Arvio

Kaunis Katrina kaikkineen

Rannikkomaiseman mielleyhtymät johtavat sekä romantiikkaan että elämän raakuuteen, ihmisen sitkeyteen ja...

Lue lisää

Arvio

Neljä ja puoli tähteä Kulttuuritoimitukselta

Hurmaavimpia kohtauksia näytelmässä on tanssien esitetty kylänväen yhteinen työnteko, jossa heidän hikipisaransa...

Lue lisää

Tampereen Työväen Teatterin Katrina onnistuu tiivistämään Sally Salmisen menestysromaanista kaiken keskeisen alle kolmeen tuntiin. Nerokas lavastus viimeistelee moneen kertaan itkettävän elämyksen.

Katrina on niin monen onnistumisen summa, että on mahdotonta päättää, ketä taiteilijoista pitäisi kiittää eniten.

Kokonaisen aikuiselämän kokoisen romaanin siirtäminen näyttämölle on kaikkea muuta kuin helppoa, mutta tähän esitykseen on saatu poimittua kaikki tärkeä. Näyttämösovitus on toki romaaniin verrattuna nopeatempoinen, mutta jokainen sekunti on täynnä tunnetta, vahvaa tarinaa ja syvälle mieleen porautuvia repliikkejä.

Jopa Ahvenanmaan ainutlaatuinen saaristomaisema on tuotu näyttämölle ällistyttävän vaikuttavasti pienillä, nerokkailla keinoilla. Tätä hienommin Katrinaa tuskin voisi teatteriesitykseksi tehdä.

(…)

5-henkinen näyttelijäjoukko tekee koko illan hienoa työtä. Kirkkain tähti on Jonna Järnefelt, joka herättää Katrinan koko tunnekirjon, herkkyyden, ylpeyden ja pohjalaisen voiman upeasti eloon.

Järnefelt onnistuu olemaan uskottavasti viimeisillään raskaana, vaikka pitkän mekon alla ei näy minkäänlaista vatsakumpua. Yhtä taianomaisesti nainen vanhenee illan aikana 50 vuotta pelkällä kehonkielellä.

Aamulehti, Kaisa Järvelä

Sally Salmisen kirjoittaman ja Seija Holman näytelmäksi sovittaman Katrinan keskiviikkoinen kantaesitys näyttää juurevan tekstin ja voimallisen näyttelijäntyön mahdin.

Katrina palauttaa kerta heitolla uskoni korkeatasoiseen suomalaiseen teatteritaiteeseen. Tässä toteutuksessa ovat kaikki palaset kunniakkaasti paikoillaan Tampereen Työväen Teatterissa. Suuri näyttämö tekee jakamatonta kunniaa kotimaiselle romaanille ja siitä sovitetulle näytelmälle. Laadukasta tekstiä on runsaasti, ja teksti syttyy räiskyvään paloon monin kohdin esitystä. Sulkansa ansaitsee romaanin suomentanut Juha Hurme. Näytelmän molemmat puoliajat ovat täyttä tavaraa.

Nimiroolin tekevä Jonna Järnefelt on koko näytelmän selkäranka. Hänen laaja, monipuolinen ja pitkä uransa antaa pohjan sykähdyttävälle Katrinan elämänkaaren tulkitsemiselle. Järnefeltin taiturimaisella ilmaisutaidolla rakkauden loiskeet yltävät katsomoon.

Tampereen Työväen Teatterin konkarinäyttelijät ovat kovassa iskussa. Jyrki Mänttäri Johanina, Aimo Räsänen kapteeni Nordkvistina, Pentti Helin kapteeni Svenssonina, Kristiina Hakovirta kapteenska Svenssonina, Jaana Oravisto Annana sekä Samuli Muje Evertinä.

Pirkanmaan Lehtitalo, Matti Pulkkinen

Pääosan esittäjä Jonna Järnefelt piirtää upean kuvan tyynestä, vahvasta ja hiukan liian itsepäisestä Katrinasta, joka kuitenkin pitää päänsä yhteisön puristuksessa. Näyttelijän lataus purkautuu ensi-illan päätyttyä vahvana liikutuksena.

Näytelmä kertoo Katrinan tarinan nuoruudesta vanhuuteen asti. Intensiteetti tiivistyy onnistuneesti kohti loppua.

Pirkkalainen, Antti Jokinen

Rannikkomaiseman mielleyhtymät johtavat sekä romantiikkaan että elämän raakuuteen, ihmisen sitkeyteen ja tyrskyistä selviytymiseen, vaikka joku tyrskyihin aina myös hukkuu. Moni joutuu toteamaan, että ”siitä mitä rakastaa pitää aina luopua”.

Mark Väisäsen lavastus on tyylikäs ja Eero Auvisen valot loihtivat maiseman uudeksi kerta toisensa jälkeen. Purjeveneetkin lavalle lipuvat. Puisia laitureita pitkin syntyy lukuisia hienoja ”asetelmia” ihmisjoukoista. Ari Nummisen koreografiat ovat jykeviä, saaristoon sointuvia.

Tampester Teatro, Heljä Vasara

Hurmaavimpia kohtauksia näytelmässä on tanssien esitetty kylänväen yhteinen työnteko, jossa heidän hikipisaransa muuttuvat isäntien kirstuun kilahtaviksi kolikoiksi, siis noin kuvaannollisesti. Talontyttärenä Katrinalla ei ole aluksi uudenlaisessa ympäristössä vaadittuja taitoja, mutta hän oppii. Hän riemuitsee omista voimistaan ja yhdessä tekemisestä, toisiin tutustumisesta, joukkoon kuulumisesta. Tämä kaikki ilmenee Ari Nummisen hengästyttävän vauhdikkaassa koreografiassa!

Jonna Järnefelt Katrinana on näytelmän valo, mutta vauhtia ja verevyyttä tarinaan tuo kylän väki touhuineen ja tansseineen eli siis Tampereen Työväen Teatterin ammattimaisen notkea ja muuntautuva ensemble.

Kulttuuritoimitus, Ritva Alpola
Takaisin ylös