Inginmaa/Hypnomen

Esitykset

1.11.2024

Näyttämö

TTT-Klubi

Hinnat

25,00

Ikäsuositus

K18

Esityskalenteri

Täydellinen musiikillinen cocktail

1960-70 lukujen melodisesta hehkusta ja groovesta, vaaraa tihkuvista elokuvatunnelmista, mustavalkoisen aikakauden iskelmäeleganssista ja psykedeelisen popin kaiuista ammentava musiikki kuulostaa vuosikertalaadulta ja samalla raikkaalta. Uuden Maailma katoaa -albumin ytimen muodostavat omat vahvat kappaleet, joiden henki on ajaton yhdistelmä romantiikkaa ja särmää.

Osta Lippupisteen kautta

Inginmaa/Hypnomen on kiehtova esimerkki täydellisestä musiikillisesta cocktailista. Laitetaan pohjalle vuosikymmenten saatossa hioutunutta psykedeelisen svengimusiikin osaamista ja yhdistetään se karismaattisen laulajan jatsikkaaseen rautaisuuteen. Siinä se on!

Anna Inginmaan ja Hypnomenin sielukasta retroa kuullaan nyt TTT-Klubilla ensimmäistä kertaa, vaikka osapuolet löysivät toisensa jo vuonna 2016 ilmestyneellä Huominen on uni -albumilla (yhdessä Kauko Röyhkän kanssa). Arvostelumenestykseksi noussut levy vei joukkion niin Flow-festivaalin lavalle kuin tiheätunnelmaisille klubikeikoille. 

Nyt oli aika tuoda kuuluville pitkään kypsytelty seuraava askel. 1960-70 lukujen melodisesta hehkusta ja groovesta, vaaraa tihkuvista elokuvatunnelmista, mustavalkoisen aikakauden iskelmäeleganssista ja psykedeelisen popin kaiuista ammentava musiikki kuulostaa vuosikertalaadulta ja samalla raikkaalta. Uuden Maailma katoaa -albumin ytimen muodostavat omat vahvat kappaleet, joiden henki on ajaton yhdistelmä romantiikkaa ja särmää. 

Anna Inginmaa on tehnyt viime vuodet uraa oman yhtyeensä johtajana ja solistina. 1990-luvulta asti vankkaa kulttimainetta nauttineen Hypnomen-yhtyeen soittajia on kuultu mm. Nieminen & Litmanen, Maria Gasolina sekä Pekka Laine & The Enchanted -yhtyeissä.

Inginmaa/Hypnomen voitti uudistetun Levyraati-ohjelman ensijakson singlellään Kuollut mies. Koko albumi on saanut erinomaiset arviot mm. julkaisuissa Desibeli.net (5/5), Noise.fi (4,5/5), Soundi (4/5) ja Etelä-Suomen Sanomat (4/5).

Kokoonpano:
Anna Inginmaa, laulu
Pekka Laine, kitara
Sami Nieminen, urut
Juha Litmanen, rummut
Jan Grön, basso
Janne Auvinen, lyömäsoittimet

Show klo 22, ovet klo 21:30.

Linkit:
Facebook
Spotify