ANTIGONE

Vaikuttavampi kuin Lontoossa

Antigone on tarina vallasta, sen käytöstä, oikeudenmukaisuudesta. Perhe vastaan valtio. Kumpi on oikeampaa ja oikeutetumpaa – noudattaa sydäntään, jumalten tahtoa ja oikeudenmukaisuutta, vai noudattaa tyrannin päätöstä? Antigone kapinoi, on rohkea ja hurskas, eikä alistu hirmuvaltaan. (–) Jotenkin ymmärrän myös Kreonin näkökannan, vaikken sitten ymmärräkään. Hän uskoo vahvaan johtajuuteen ja absoluuttiseen valtaan. Hän ei voi lipsua kuolemanrangaistuspäätöksestä, vaikka uhriksi joutuu sukulainen. Se olisi nepotismia ja heikkoútta. Hänellä on periaatteensa. (–) Puumalaisen ohjaus on kaunista katsottavaa ja tarina herää hienosti eloon. Teppo Järvinen on loihtinut Eino Salmelaisen näyttämölle todella puhuttelevan yksinkertaisen lavastuksen. Lavastus on pettävän simppeli, mutta silti siinä on kaikki. (–) Olen nähnyt Antigonen kahdesti tätä ennen Lontoossa, ja täytyy sanoa että tämä saattaa olla kaikista vaikuttavin kerta.

Kapinallinen oivasti nykyhetkeen

Heidi Kiviharju saa päähenkilö Antigonen hahmossa mainiosti näkymään nuoren naisen uhmakkuuden ja ehdottomuuden. Toisaalta Kiviharju onnistuu tuomaan hahmoonsa myös herkällä tavalla päähenkilön mielenmaisemaa ja pohdintaa rakkaudesta omia veljiään kohtaan, jopa koko ihmisyyden mietiskelyä. (–) Pentti Helinin kuningas Kreon on toksisesti maskuliininen jääräpää ja hän onnistuu tulkitsemaan myös tuhoon johtavien ratkaisujen tuottaman tuskan ja kauhun. Samuli Mujeen mainion lupsakka vartija tuo esitykseen mukavasti pientä koomisuutta, siinä missä Jari Aholan  riipaisevasti tulkitsema Antigoneen kihlattu Haimon tuo siihen näytelmän traagisimpia hetkiä menettäessään rakkaimpansa.

Todellinen teatteri- ja kulttuuritapaus

Antigonen varsinaisesta ensiesityksestä on vierähtänytkin jo noin 120 sukupolven verran, kun se vuonna 442 eaa. esitettiin ensimmäisen kerran vastavalmistuneessa, Akropoliin etelärinteelle pystytetyssä Dionysokselle omistetussa puisessa teatterissa. (–) Eikä Sofokleen Antigone petä odotuksia 2 400 vuotta myöhemminkään. Tiina Puumalainen on modernisoinut henkilöt niin, että he eivät kulje valkoisissa kaavuissa vaan jakkumekoissa ja liituraitapuvuissa, noissa nykyajan vallan symboleissa. (–) Antigonen kohtalo on täynnä kysymyksiä, joita ihminen on esittänyt olemassaolostaan, kuten kuka minä olen, mikä on vastuuni, keitä minun tulee rakastaa, millä ehdoilla vai täysin ehdoitta? Antiikin näytelmissä kuoro edusti yleistä mielipidettä, kansaa. Puumalainen on sirotellut kuoro-osuudet eri henkilöiden repliikeiksi, ja tulos on sujuva. Katsomo hiljenee, kun kuningas Kreonin poika ja Antigonen kihlattu Haimon (Jari Ahola) esittää riipaisevan herkästi kuoro-osuuden rakkaudesta.

Greta Thunberg nostaa päätään

Tiina Puumalaisen johtama työryhmä on nostanut antiikin tarinasta ansiokkaasti esiin 2010-luvun ihmistä koskettavan aineksen itsetarkoitukselliseen tai pinnalliseen modernisointiin sortumatta. (–) Vuonna 2019 ei tunnu kaukaa haetulta rinnastaa Antigonen ja kuningas Kreonin asetelmaa ilmastoteini Greta Thunbergiin ja Donald Trumpiin. (–) Koko kaarti taipuu kiitettäviin roolisuorituksiin. Nimiroolissa nähtävä Heidi Kiviharju nostaa hahmonsa tahtotilan esiin kirkkaasti. (–) Jästipäistä Kreonia esittävä Pentti Helin uppoutuu antaumuksella rooliin bisnespukuisena sovinistimulkkuna. (–) Synkän ja vakavan lunastuksen vastapainoksi Samuli Muje tekee loistavan komediallisen hahmon vartijana, jonka kiusallinen tehtävä on tuoda kuninkaalle jatkuvasti huonoja uutisia duunarin lippis kourassa.

Tätä on hyvä yhteiskunnallinen teatteri

Thebassa valtaan noussut Kreon on tarkka tämän päivän ääliöiden kuva. Pentti Helinin ei tarvitse kuin vetää puku päälle ja tvistata, niin näyttämöllä tanssivat samassa hahmossa Donald Trump, Recep Tayyip Erdoğan, Boris Johnson ja Vladimir Putin. Tämän hetken typerimmät valtionpäät ovat niin juopuneet hybriksestään, että he polkevat kaikkea juuri palasiksi. (–) Tiina Puumalaisen sovitus ja ohjaus on yhdistelmä tanssillisuutta ja formalismia, muodon korostamista. Kreonin neuvonantajilla on naamiot ja Theban kaupunki rakentuu puulaatikoista. Niistä saa yhtä hyvin muureja, arkkuja, pylväitä kuin tanssialustoja. Niiden keskellä Antigone, Heidi Kiviharju, hohtaa kuin Regina Linnanheimo Tulion elokuvissa. Antigonen siskon, Ismenen, valo on Petra Aholan tulkitsemana viiltävämpää. Ahola on TTT:n Mari Turunen. Hän tekee jokaisesta tragediasta, komediasta, musikaalista ja muusta teoksen, joka on pakko nähdä.

Mykistävä ja ajankohtainen

Yli 2400 vuotta vanha näytelmä on kuin eilen kirjoitettu. (–) Tampereella nähtävä versio Antigonesta on mykistävä. Teos ei kanna mukanaan yhtä, määriteltyä aikakautta. Se sekoittaa kaikki ne ajat, joina ihminen on merta purjehtinut ja tuulta nopeammin ajatellut. Tässä Antigonessa ei kuitenkaan päädy ulapalle, vaikka tarua ei tuntisi. Tiina Puumalaisen sovittama versio sitoo taidokkaasti Antigoneen myös muut Sofokleen tragediat ja Oidipuksen tarun. Näin syyt ja seuraukset näkyvät katsojalle selvemmin. Näkyvät suvun historian onnen hetket. Näkyvät taitekohdat, joissa onnettomuudet tapahtuvat. (–) Antigonea ei vaivaa pakonomainen modernisointi tai väkinäinen tunteiden tyrkyttäminen. Se on taitavasti ohjattu kokonaisuus, jossa näyttelijäntyö pääsee oikeuksiinsa.