MATILDA
Näyttämö
Suuri näyttämö
Hinnat
64 / 62 / 54 / 34 €
Liput 54 € lapset alle 16 vuotta ja opiskelijat /
Liput 34 € lapset alle 12 vuotta (alennukset eivät koske lauantain iltaesityksiä)
Ikäsuositus
Ikäsuositus 7 vuotta
Käsiohjelma
Esityskalenteri
Viiden tähden musikaali palaa ohjelmistoon. Viimeiset esitykset nähdään tänä keväänä, joten varaa liput pian!
Roald Dahlin kirjaan perustuva musikaali Matilda on hurmannut yleisön, kriitikot ja palkintoraadit ja on ollut Lontoon West Endin kestosuosikki jo vuodesta 2010. Se on saanut peräti yli 90 erilaista kansainvälistä palkintoa, joista 23 parhaan musikaalin kategorian ykkösenä.
Matilda kertoo epätavallisesta tytöstä, joka värikkään mielikuvituksensa ja terävän älynsä turvin uskaltaa ottaa ohjat omiin käsiinsä ja muuttaa maailmaa.
Tekijöinä on menestysmusikaalista Billy Elliot tuttu suunnittelutiimi, jota luotsaa ohjaaja Samuel Harjanne. Hän on yksi maamme kysytyimmistä musikaaliohjaajista ja tehnyt uraa myös kansainvälisillä näyttämöillä. Hänen viimeaikaisia ohjauksiaan ovat Billy Elliot, Kinky Boots ja Pieni merenneito.
Suomen kantaesitys oli 27.10.2021 Suurella näyttämöllä.
Esitys sisältää strobo-valoja ja voimakkaita ääniä.
Perustuu Roald Dahlin romaaniin Matilda
Käsikirjoitus Dennis Kelly
Sävellys ja laulujen sanat Tim Minchin
Dialogin suomennos Reita Lounatvuori
Laulusuomennos Hanna Kaila
Ohjaaja Samuel Harjanne
Koreografi Jari Saarelainen
Kapellimestari Joonas Mikkilä
Pukusuunnittelija Pirjo Liiri-Majava
Lavastussuunnittelija Peter Ahlqvist
Valosuunnittelu Juha Haapasalo
Äänisuunnittelu Kalle Nytorp
Yhteistyössä Harjanne Company Ltd ja MD Company Oy
Tekijänoikeuksia valvoo MTI Europe
Orkesteri:
Joonas Mikkilä/Ville Myllykoski (kapellimestari, kosketinsoittimet)
Ville Myllykoski/Maritta Manner (kosketinsoittimet)
Tomi Hyttinen/Timo Hakala (rummut, perkussiot)
Ari Kataja (kontrabasso, sähköbasso)
Ville-Veikko Airaniemi/Peter Engberg (kitarat)
Mikko Mäkinen/Petteri Hietamäki (alttosaksofoni, klarinetti, huilu)
Ilona Heinonen (pasuunat)
Matti-Juhani Orpana/Petri Nieminen (bassoklarinetti, klarinetti, tenorisaksofoni)
Hanna Kilpinen/Oona Rosenlund (sello)
Jukka Tiirikainen/Mikko Koponen (trumpetti, flyygelitorvi, pikkolotrumpetti, kornetti)
Tero Saarti/Hanna-Mari Lehtonen (trumpetti, kornetti, flyygelitorvi)
Joonas Mikkilä / Ville Myllykoski (kapellimestari, kosketinsoittimet)
Ville Myllykoski / Maritta Manner (kosketinsoittimet)
Tomi Hyttinen / Timo Hakala (rummut, perkussiot)
Ari Katja (kontrabasso, sähköbasso)
Ville-Veikko Airaniemi / Peter Engberg (kitarat)
Mikko Mäkinen / Petteri Hietamäki (alttosaksofoni, klarinetti, huilu)
Ilona Heinonen (pasuunat)
Matti-Juhani Orpana / Petri Nieminen (bassoklarinetti, klarinetti, tenorisaksofoni)
Hanna Kilpinen / Oona Rosenlund (sello)
Jukka Tiirikainen / Mikko Koponen (trumpetti, flyygelitorvi, pikkolotrumpetti, kornetti)
Tero Saarti / Hanna-Mari Lehtonen (trumpetti, kornetti, flyygelitorvi)