Petra Ahola
Petra Ahola valmistui teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitokselta vuonna 2009.
Ahola kiinnitettiin pian Tampereen Työväen Teatteriin, missä hänen roolitöitään on nähty mm. musikaalissa Vuonna 85 jatko-osineen (2009-2012), Chicago (2010), Anna-Liisa (2011), Viita 1949 (2016), Viulunsoittaja katolla (2017), Tytöt 1918 (2018), Poikabändi (2019) sekä Momentum 1900 (2022). Klassikkonäytelmää Aholan töissä edusti Antigone (2019) ja uutta kotimaista draamaa Avustettu itserakkaus (2019). Muistettavan vauhdikkaan roolin Ahola teki farssissa Tämä on ryöstö (2019). Vuonna 2023 Ahola esiintyi Kellariteatterin yleisösuosikissa Pienen hauen pyydystys sekä Juha Hurmeen teatterileikissä Väinämöinen.
Ahola on tehnyt töitä myös televisiossa ja elokuvissa. Viime aikoina hän on työskennellyt mm. tuotannoissa Joulukalenteri (2024), Sori siitä (2023), Koskinen (2020) ja Pirjo (2018-2019). Kesäteattereissa hän on näytellyt Pyynikillä teoksissa Täällä Pohjantähden alla (2023) ja Suomen hevonen (2022) sekä Suomen Kesäteatterin musiikkinäytelmissä Olavi Virta (2019), Rakkaudella merkitty (2018) ja Kirka (2016). Petra ja Jari Ahola ovat kirjoittaneet yhteistyönä musiikkikomedian Tää on ihan perheestä (2022), jonka laulut ovat niin ikään heidän käsialaansa.
Katso teatteriroolit:
Teatterin tiedotuskeskus, Ilona tietokanta
http://ilona.tinfo.fi
Katso elokuva- ja televisioroolit:
Internet Movie Database
Nyt näytelmissä
Musikaalikonsertti: Myrskyluodon Maijasta Momentumiin
Suomalaisen musikaalin huippuhetkiä
Esitykset 12.3.-9.4.2025