Näyttelijöiden unelma toteutuu: Tää on ihan perheestä ensi-iltaan 29.9.
Torstaina 29.9. klo 19 ravintolanäyttämö TTT-Klubilla saa ensi-iltansa musiikkikomedia Tää on ihan perheestä. Esitys on Tampereen Työväen Teatterin oma tuotanto, josta nähdään lähes 20 näytäntöä syyskauden aikana.
Kymmenkunta roolihahmoa urakoivat kahdestaan TTT:n pitkäaikaiset näyttelijät Petra Ahola ja Jari Ahola. Siviilissä he ovat aviopari ja seitsenhenkisen uusperheen onnelliset vanhemmat. Parivaljakon haaveena on jo pitkään ollut yhteinen näytelmä – helposti lähestyttävä komedia tarjoaisi rehevät naurut ja myötäeloa työn, perheen ja parisuhteen ikuisesta kolmiodraamasta. Nyt unelma toteutuu TTT-Klubilla!
Minna-Stiina Saaristo-Vellinki ohjaa puolitoistatuntisen esityksen, johon ammennettiin aiheita omista ja tuttavien kokemuksista sekä somepalstojen ehtymättömästä kaivosta. Syntyi fiktiivinen, musiikin höystämä tarina Orapeltojen taide- ja viihdealalla toimivasta uusperheestä. Tapahtumia värittävät livenä soivat laulut, jotka Jari Ahola on säveltänyt ja Aholat yhdessä sanoittaneet.
Esityksessä käydään mitään kaihtamatta läpi sitä, mitä tapahtuu kun kahdesta tulee kolme, sitten neljä. ”Musiikkinäytelmämme kertoo nimensä mukaisesti toki perheestä, mutta myös siitä voimasta, joka panee alulle valtaosan perheistä: rakkaudesta ja rakastumisesta. Näiden lisäksi näytelmän teemoja ovat mielenterveys, yksinäisyys ja jaksaminen”, työryhmä avaa ja osoittaa sanansa katsojalle: ”Toivomme antavamme sinulle jotain, jonka voimalla sinä jaksaisit paremmin omassa arjessasi rakkauttasi, rakkaudettomuuttasi, perhettäsi, lapsiasi, vanhempiasi, isovanhempiasi tai vaikka vain seuraavan työpäiväsi.”
Esityksessä musiikin tuotannosta vastaa Jimi Hautamäki, valo- ja äänisuunnittelusta Pasi Ristolainen. Esityksen kesto on noin 1 tunti 30 minuuttia väliaikoineen.
Pressikuvat:
https://ttt-teatteri.fi/pressikuvat/taa-on-ihan-perheesta/
Näytelmä TTT:n sivuilla:
https://ttt-teatteri.fi/pressikuvat/taa-on-ihan-perheesta/
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja liput medialle:
tiedottaja Mika Kauhanen, puh. 050 401 8252, mika.kauhanen@ttt-teatteri.fi