Juhlavuoden syksyssä runsaasti kotimaista ohjelmistoa: TTT suuntaa uuteen kauteen ainoana maakunnassa toimivana kansallisena näyttämönä

Mediatiedotteet | 30.8.2022

Mediatiedote 30.8.2022

Tampereen Työväen Teatterin 120-vuotisjuhlavuosi huipentuu uuden kotimaisen musikaalin Momentum 1900 kantaesitykseen 7.9. Suurella näyttämöllä. Myöhemmin syksyllä Kellariteatterissa saa kantaesityksensä teatterin ensimmäisestä johtajasta kertova Teatterin rouva Tilda. Syyskaudella on kaikkiaan peräti kymmenen ensi-iltaa, joista yhdeksän on kotimaisia kantaesityksiä.

Teatterilla on tänä syksynä toinenkin syy juhlaan. Tampereen Työväen Teatterin asema kansallisena näyttämönä on turvattu 1.1.2022 voimaan astuneessa, esittävän taiteen edistämistä säätelevässä laissa.

TTT on ainoa pääkaupunkiseudun ulkopuolella toimiva kansallinen näyttämö ja samalla suurin maakunnassa toimiva näyttämö. “Se on meille samaan aikaan sekä palkinto että velvoite.”, kertoo teatterinjohtaja Otso Kautto. “Kansallisen näyttämön asema on ansaittu kovalla työllä. Olemme edistäneet kotimaista näyttämötaidetta ja onnistuneet siinä. Asemamme velvoittaa meidät jatkossakin olemaan kansallisesti merkittävä toimija ja olemaan edelläkävijä koko teatterikentän kehityksessä”, Kautto sanoo. “Kansallinen näyttämö tarkoittaa myös sitä, että teemme korkealaatuista teatteria, joka puhuttelee monia eri yleisöjä, niin pieniä kuin suuria. Meidät tunnetaan kotimaisten sekä kansainvälisten kantaesitysmusikaalien tekijänä. Linja jatkuu, sillä musikaalit ovat modernia koko kansan luokkarajat ylittävää teatteria. Näistä tänä syksynä esimerkkeinä Momentum 1900 ja Come From Away. Toisenlaista suuntaa edustaa residenssituotanto Witkacyn unet, joka saa ensi-iltansa Madridissa Teatro Replikassa 7.10, ja jonka Suomen esitykset nähdään meillä ensi keväänä.”

Viime kaudella TTT keräsi tapahtumarajoituksista huolimatta noin 100 000 kävijää. “Olemme erittäin iloisia ja kiitollisia siitä, että ohjelmistomme on otettu hyvin vastaan. Uskon, että ilmiö tulee toistumaan tälläkin kaudella”. TTT pyrkii jatkossakin pitämään lippujen hinnat maltillisella tasolla. “Jo nyt TTT:n musikaaliliput ovat useita muita teattereita edullisemmalla tasolla. Laadukas teatteri kuuluu kaikille”, Kautto sanoo.

Suurella näyttämöllä syyskuussa kaksi uutta musikaalia: Momentum 1900 ja Come From Away

Kotimainen kantaesitys Momentum 1900 on teatterin syksyn suursatsaus. Tekijöinä ovat käsikirjoittaja-ohjaaja Sirkku Peltola, käsikirjoittaja Heikki Salo ja säveltäjä Eeva Kontu. Musikaali sijoittuu Pariisin maailmannäyttelyyn. Näyttelyn Suomen paviljongissa kiteytyi koko vuosisadan alun taistelu autonomisen Suomen alueen ja sen venäläistämiseen pyrkivien hallitsijoiden välillä. Musikaali herättää henkiin tunnetut kansallistaiteilijat, rooleissa muun muassa Martti Suosalo, Saska Pulkkinen, Emilia Keskivinkka, Petra Karjalainen ja Aimo Räsänen. Kantaesitys on 7.9. Suurella näyttämöllä. Ensi-iltapäivänä avataan lavastussuunnittelija Hannu Lindholmin lavastustaidetta esittelevä näyttely. Hän vastaa myös Momentum 1900 -musikaalin lavastuksesta.

Samuel Harjanteen ohjaus on maailmanmenestykseen kohonnut Come From Away. Hittimusikaali sijoittuu Kanadan Newfoundlandiin, 9/11 -tapahtumien jälkimaininkeihin. Yhdysvaltain ilmatila suljettiin ja 38 konetta kantaen yli 7000 lentomatkustajaa laskeutui Kanadaan, 11 000 asukkaan Ganderin kaupunkiin. Kaukomatkalaiset viettivät Ganderissa lopulta kaikkiaan viisi epätietoista ja tunteikasta päivää. Sinä aikana monen elämä otti uuden suunnan. Musikaali perustuu tositapahtumissa mukana olleiden haastatteluihin. Rooleissa nähdään muun muassa TTT:ssä ensi kertaa vierailevat Jonna Järnefelt, Kaija Kärkinen, Nina Tapio ja Matti Leino. Suomen kantaesitys on 21.9.

Eino Salmelaisen näyttämöllä Paljon melua pizzasta, Berliinin taivaan alla ja Vanhempainilta

Eino Salmelaisen näyttämöllä Tuomas Parkkisen aurinkoinen kansankomedia Paljon melua pizzasta kertoo kansallisherkkumme saapumisesta Suomeen. Carlo Goldonin Le Baruffe Chiozzottesta inspiraationsa saanut hengästyttävä huvinäytelmä marssittaa näyttämölle kaksitoista näyttelijää, jotka puhkeavat lauluunkin italoiskelmän tunnelmissa. Ennen grande finalea ehditään soittaa suuta, heittää herjaa ja kihlasormuksia, erota, rakastua uudelleen ja pyörittää monta pizzaa. Kantaesitys on 13.9.

Eino Salmelaisen ensi-iltoja ovat myös Wim Wendersin ja Peter Handken klassikkoelokuvaan perustuva visuaalinen helmi Berliinin taivaan alla (käsikirjoitus ja ohjaus Anne Rautiainen, kantaesitys 20.9.) sekä Veikko Nuutisen kipeänhauska aikalaisdraama Vanhempainilta (ohjaus Juho Gröndahl ja Nuutinen, kantaesitys 12.10.). Miltei maanlaajuisena yhteistuotantona tuotettu arvostelumenestys Aleksis Kivi saa Tampereen ensi-iltansa 26.10. Timo Ruuskasen, Linda Wallgrenin ja Tuukka Vasaman ohjauksessa.

Kellariteatterin kotimaiset ensi-illat Teatterin rouva Tilda, Tuolit ja Action Hero

Kellariteatterissa saa 9.9. kantaesityksensä teatterintutkija Hanna Suutelan kirjoittama musiikkipitoinen näytelmä TTT:n ensimmäisestä johtajasta Tilda Vuoresta (1869-1922). Sävellykset ovat Maija Koskenalustan, ohjaus on Mikko Bredenbergin.  Nimiroolissa säteilee Kristiina Hakovirta ja kaikki Tildan elämässä tärkeiden ihmisten roolit näyttelee Mika Piispa. Huumorintajuisen taiteilijapariskunnan Tilda ja Kaarlo Vuoren rakkaustarina sekä nykyihmisellekin samastumispintaa tarjoavat pulmat uran ja perheen yhdistämisessä perustuvat osittain historialliseen kirjemateriaaliin.  27.9. teatteri järjestää Tilda-seminaarin, jossa puhujina ovat Juha Hurme ja Hanna Suutela.

Kiinnostaviin uusiin teatterintekijöihin kuuluvan Liila Jokelinin toimintakomedia Action Hero saa ensi-iltansa Kellariteatterissa 13.10., rooleissa Inke Koskinen, Pyry Kähkönen, Jyrki Mänttäri ja Minna Hokkanen. ”Halusin käsitellä toimintaelokuvien ideologisia rakenteita näyttämöllä. Tämä vauhdikas komedia sisältää ajankohtaisia teemoja sukupuolesta ja -polvista, vallasta, taiteesta ja rakkaudesta”, ohjaaja Liila Jokelin toteaa.

Kellariteatterissa nähdään syksyllä myös Eugène Ionescon tärkeimpänä pidetty kahden näyttelijän teos Tuolit (Les Chaises), ohjaus Otso Kautto. Mestarillisen dramaattisen komedian rooleissa nähdään Auvo Vihro ja Teija Auvinen. 70 vuotta sitten Ionescon Tuolit kuului absurdin teatterin helmiin. Nykymaailmaa komedia vanhenemisesta ja luopumisesta naurattaa edelleen, mutta onko sen järjetön, ihana hulluus meille sittenkin ihan tunnistettavaa realismia?

TTT-Klubin uutuus Petra ja Jari Aholan Tää on ihan perheestä 

TTT-Klubilla Petra ja Jari Ahola tähdittävät parisuhdekomediaa Tää on ihan perheestä, kantaesitys 29.9. Seitsenhenkisen uusperheen vanhempina näyttelijäpariskunta on ammentanut aiheita omista ja tuttavien kokemuksista sekä somepalstojen ehtymättömästä kaivosta. Tarina on kuitenkin fiktiivinen. Se kertoo Orapeltojen uusperheestä, jossa käsikirjoittajamies ja tähtinäyttelijätärvaimo työstävät yhdessä romanttista komediaelokuvaa. Projekti takkuaa, koska exät, sukulaiset ja perheenpyöritys tulevat koko ajan väliin! Ohjaus Minna-Stiina Saaristo-Vellinki, laulujen sävellykset Jari Ahola ja sanoitukset Aholat yhdessä.

Ohjelmistossa jatkavat
Ohjelmistossa jatkavat Jorma Uotisen, Sirpa Suutari-Jääskön ja Jukka Haapalaisen tähdittämä arvostelumenestys Kuolemantanssi sekä TTT-Klubin komediat Mars vs. Venus 2 – Uusintaottelu ja Luolamies.

Ensi-illat syksy 2022 (aikajärjestyksessä)

7.9. Momentum 1900, kantaesitys (Suuri näyttämö)

13.9. Paljon melua pizzasta, kantaesitys (Eino Salmelaisen näyttämö)

20.9. Berliinin taivaan alla, kantaesitys (Eino Salmelaisen näyttämö)

21.9. Come From Away, Suomen kantaesitys (Suuri näyttämö)

29.9. Tää on ihan perheestä, kantaesitys (TTT-Klubi)

30.9. Tuolit, ensi-ilta (Kellariteatteri)

12.10. Vanhempainilta, kantaesitys (Eino Salmelaisen näyttämö)

13.10. Action Hero, kantaesitys (Kellariteatteri)

26.10. Aleksis Kivi, Tampereen ensi-ilta (Eino Salmelaisen näyttämö)

Teatterin rouva Tilda ensi-ilta siirtynyt, kantaesitys (Kellariteatteri)

Kansainväliset ensi-illat

Witkacyn unet, 7.10.  Replica Teatro, Madrid. Residenssiteoksen Tampereen ensi-ilta keväällä 2023.

Vierailut syksy 2022

23.10. ja 25.10. Ismo Leikola – Ei mitään vakavaa (K18) (Suuri näyttämö)

5.11. TipTap Stand up (Suuri näyttämö)

24.11. Musta laatikko (Suuri näyttämö)

2-3.12. ShoWhat (Eino Salmelaisen näyttämö)