Hittimusikaali Kinky Boots edustaa Suomea Tony Awards -gaalassa: Uusintaensi-ilta tänään
Mediatiedote 24.9.2021
Tampereen Työväen Teatterin hittimusikaali Kinky Boots saa uusintaensi-iltansa tänään 24.9. Suurella näyttämöllä. Loppuunmyytyyn musikaaliin päästiin avaamaan lisää paikkoja syyskuun puolivälissä, joten syksyn esityksiin on vielä jonkin verran lippuja saatavilla.
Ensi-illan alla saatiin iloinen yllätys, kun Tony Awards -tapahtuman tuottaja otti yhteyttä ja pyysi Kinky Boots -musikaalia edustamaan Suomea gaalassa. Työryhmän videotervehdys nähdään sunnuntaina 26.9. pidettävässä, järjestyksessään 74. palkintojenjakoseremoniassa.
Musikaalin ohjaaja Samuel Harjanne on innoissaan. ”Se, että juuri meidät on pyydetty edustamaan pohjoismaista ja jopa eurooppalaista musikaalilaatua maailman suurimpaan musikaaligaalaan, on jo itsessään suuri saavutus”, sanoo Harjanne. ”On kerta kaikkiaan hienoa, että suomalainen osaaminen nousee maailmankartalle ja meitä pidetään yhdenvertaisina tekijöinä Broadway-tuotantojen rinnalla”. Hän kiittelee myös Tampereen Työväen Teatteria. ”Olen iloinen siitä, että 120-vuotias TTT panostaa kunnianhimoisesti niin kotimaisiin kuin kansainvälisiin musikaaleihin. Kiitos näkyy siinä, miten nämä laadukkaat tuotannot otetaan vastaan kotimaassa ja nykyään myös ulkomailla.”
Tony Awards on musikaalien Oscar-gaala, jossa palkitaan Broadwayn vuoden menestyneimmät tuotannot ja taiteilijat. Tapahtumalla on juuri tänä vuonna erityinen painoarvo, kun teatterit ympäri maailmaa avaavat ovensa pandemian jälkeen. Tampereen Kinky Boots pääsee osaksi maailmanlaajuista musikaaliperhettä, joka kokoontuu virtuaalisesti juhlimaan teattereiden ovien avaamista.
Musikaalin videotervehdys esitetään Broadwayn sydämessä, kuuluisassa Winter Garden -teatterissa New Yorkissa. Koko tapahtuma, The Tony Awards Present: Broadway’s Back! , lähetetään suorana CBS-kanavalla sekä striiminä Paramount+ -palvelussa ja CBS sovelluksessa klo 21-23 sikäläistä aikaa.
Tony Awards -tapahtuman juontaa tänä vuonna kuusikertainen Tony Award -voittaja Audra McDonald ja Leslie Odom Jr., joka sai vuonna 2016 Tony-palkinnon Aaron Burrin roolistaan Hamilton-musikaalissa.
Myös lokakuussa ensi-iltaan tuleva musikaali Matilda sai kansainvälistä huomiota keväällä, kun musikaalin säveltäjä Tim Minchin kehui Twitterissä Matildan lapsityöryhmää nähtyään teatterin musiikkivideon Revolting Children. Minchinin tillä on 1,4 miljoonaa seuraajaa.
Harvey Fiersteinin ja Cyndi Lauperin musikaalin on Helsingin kaupunginteatterin (HKT) tuotannon mukainen tuotanto, ja sen ovat tuottaneet yhteistyössä HKT ja Tampereen Työväen Teatteri, Harjanne Company Ltd Oy ja MD Company Oy Ltd. Mukana tuotannossa on myös Tampereen Ammattikorkeakoulu
Kinky Boots uusintaensi-ilta on 24.9.2021
Musikaalin kotisivut
Lisätietoja, haastattelupyynnöt ja pressiliput
tiedottaja Sari Andersson, 050 5969 069, sari.andersson@ttt-teatteri.fi