450 lasta ja nuorta Peter Pan -seikkailumusikaaliin Tampereen Työväen Teatterissa

Edellinen Seuraava

Mediatiedote 4.3.2019

Tampereen Työväen Teatteri ja Tampereen Musiikkiluokat tuottavat yhteistyössä ensi-iltaan seikkailumusikaalin Peter Pan. Kyseessä on Tampereen Musiikkiluokkien 45-vuotisjuhlanäytäntö. Tuotannossa on mukana kaikkiaan 450 lasta ja nuorta. Esitykset ovat toukokuussa 2020 Suurella näyttämöllä.  

Seikkailumusikaali Peter Panin on J.M. Barrien aiheen pohjalta kirjoittanut Ritva Holmberg, tekstin on uudelleen sovittanut ja kirjoittanut Snoopi Siren ja laulujen sanat on kirjoittanut Jukka Virtanen. Musiikin on säveltänyt Jukka Linkola. Kapellimestarina yhteistuotannossa on Tomi Pelli ja ohjauksesta sekä koreografiasta vastaa Tiina Brännare

Tiina Brännare tunnetaan lukuisista musikaaliohjauksistaan. Peter Panin hän ohjasi TTT:lle vuonna 2003 ja siitä tuli yleisösuosikki. ”Tämä tulee olemaan omanlaisensa versio Linkolan säveltämästä ihanasta musikaalista, sillä kaikki esiintyjät ovat 11-15 -vuotiaita lapsia ja nuoria, jopa suuri orkesterimme”, Tiina Brännare kertoo. Poikkeuksellisen tuotannosta tekee myös työryhmän ennätysmäisen suuri koko. ”On todella haastavaa työskennellä näin suuren esiintyjäjoukon kanssa. Meillä on kolmoismiehitys, joka osaltaan helpottaa harjoittelua. Ja apulaisinani on useita opettajia, jotka toimivat harjoituttajina sekä laulussa, liikunnassa että replikoinnissa.”

”Projektilla on suuri merkitys Tampereen Musiikkiluokille”, kertoo musiikkiluokkien tuotannosta vastaava Tampereen yliopiston normaalikoulun musiikkiluokanlehtori Sanna Hollström. ”Olemme haaveilleet, että saisimme tehdä musikaalin suureen tilaan, oikealle teatterilavalle ja ammattimaisella teatteritekniikalla. Nyt, 45-juhlavuonna, tämä haave toteutuu. On loistavaa, että oppilailla on mahdollisuus päästä mukaan näin hienoon juttuun. Suomen koulujen musiikkiluokissa tehdään laadukasta ja tärkeää työtä. Nyt pääsemme näyttämään sen isolle yleisölle.”

Musikaalirooleihin pääsevät valitaan koe-esiintymisten perusteella, joita järjestetään maanantaista 4.3. alkaen. Esiintyjien ja suunnittelijoiden kokoonpano vahvistuu maaliskuun 2019 aikana.

Satuklassikon lumo kestää sukupolvesta toiseen. ”Satu Peter Panista on ikuisesti kiehtova jo pelkästään siksi, että siinä lennetään, miekkaillaan ja ollaan itsenäisiä, ilman vanhempien auktoriteettia. Mikä Mikä Maa on kaikkien lasten unelma”, Tiina Brännare kuvailee. ”Toki tarinalla on syvempikin sanoma vanhempien ja lasten välisestä suhteesta. Jos vanhemmilla ei ole aikaa lapsille, saattavat he kadota Mikä Mikä Maahan.” 

Peter Pan seikkailumusikaali – Tampereen Musiikkiluokkien 45-vuotisjuhlanäytös
Esitykset Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä toukokuussa 2020. 
Liput tulevat myyntiin lokakuussa 2019.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Tampereen Työväen Teatteri, tiedottaja Sari Andersson, 050 5969 069, fnev.naqreffba+ggg-grnggrev.sv
Tampereen Musiikkiluokat, Sanna Hollström, fnaan.ubyyfgebz+fgnss.hgn.sv, 050 562 1970

Kategoria