120 vuotta täyttävä TTT juhlii yltäkylläisellä ohjelmistolla: Tulossa 12 kantaesitystä
Mediatiedote 13.4.2021
Tampereen Työväen Teatteri viettää tänä vuonna 120-vuotisjuhlaa runsaalla ohjelmistolla. Tänään julkistetaan 12 ensi-iltaa, ja kaikki ovat kantaesityksiä. Kantavana teemana ohjelmistossa on murros. Uutuusnäytelmissä ollaan yhteiskunnallisten, kulttuurisen tai henkilökohtaisten muutoksen äärellä. Teatterinjohtaja Otso Kautto kertoo: “Ohjelmistossa näkyy kattava läpileikkaus ihmisistä muutosten äärellä, myös yhteiskunnasta muutoksen äärellä. Tapahtumia, joilla on seurauksia ja joita seurauksia me elämme parhaillaan. Tai nyt päällä olevia tuntumia, tunnelmia, ihmisten välisiä asioita, joilla saattaa olla seurauksia tulevaisuudessa”. Ohjelmistoon on uutuksien lisäksi haluttu tuoda uusintaensi-iltoina niitä, joiden kausi jäi viime näytäntökaudella kesken.
Suurella näyttämöllä nähdään peräti neljä musikaalia. Tulossa on kaksi uutuusmusikaalia ja niiden lisäksi ohjelmistossa jatkavat kysytyt musikaalihitit Hamlet ja Kinky Boots. Roald Dahlin kirjaan perustuva vuosituhannen musikaalitapaus Matilda saa Suomen kantaesityksensä 27.10. Tammikuun 2022 Suomen kantaesitysmusikaali on maailmanlaajuiseksi ilmiöksi noussut Come From Away. 9/11-tragediaa seuranneisiin tositapahtumiin perustuva kanadalaismusikaali ei voisi olla ajankohtaisempi. Hitler ja Blondi palaa ohjelmistoon viikon esitysjaksolle 2.-6.11.
Eino Salmelaisen näyttämöllä syksy suo kaksi kotimaista kantaesitysnäytelmää: PUNKin ja Poikakoodin. Lisäksi nähdään yksi Suomen kantaesitys, Kaksi paavia. Visuaalisen teatterin keinoja käyttävänä kantaesityksenä julkistamme nyt kevään 2022 uutuuden, taide-elokuvien klassikkoon perustuvan Berliinin taivaan alla. Yhteistuotanto Tunnit, viikot, kuukaudet aloittaa sekin Tampereen-esityskautensa keväällä.Ensi-iltansa saa myös Kiasman ja Esitystaiteen seuran kanssa tuotettu Kuunteleminen.
Kellariteatterissa pohjoismaisen kantaesityksensä saa palkitun kanadalaiskirjailija Sarah Berthiaumen Nyotaimori sekä uusi kotimainen Fransiskus ja Hildegard. TTT-Klubin uutuudet ovat Mars vs. Venus? 2 – Uusintaottelu ja Ukkometsot.
Matilda tuo lapsienergiaa ja Roal Dahlin valloittavaa anarkiaa Suurelle näyttämölle
Matilda-musikaalin lahjakas lapsijoukko on jo ehtinyt hurmata koko Suomen kolmen Matildan Alma Järvensivun, Villa Murtaghin ja Helinä Puusan johdolla. Rooleissa on heidän lisäkseen hieno joukko tulevia tähtiä sekä opettaja Miss Agatha Trunchbullina Jani Karvinen, Neiti Honeyna Pihla Pohjolainen, Mrs Phelpsinä Petra Karjalainen ja Matildan vanhempina Wormwoodit Anna-Maija Tuokko ja Jyrki Mänttäri. Matilda kertoo epätavallisesta tytöstä, joka värikkään mielikuvituksensa ja terävän älynsä turvin uskaltaa ottaa ohjat omiin käsiinsä ja muuttaa maailmaa. Dennis Kellyn ja Timi Minchinin musikaalin ohjaa Samuel Harjanne. Suomen kantaesitys on 27.10. Suurella näyttämöllä.
Musikaali-ilmiö Come From Away tammikuussa 2022 Tampereelle: Musikaalin tähdet nyt julki
Palkittu, insipiroiva ja koskettava Come From Away -musikaali sijoittuu kanadalaiseen Ganderin kaupunkiin 9/11-tragedian jälkimainingeissa. Se perustuu tapahtumissa mukana olleiden henkilöiden haastatteluihin. Come From Away on sydämellinen ja inhimillinen tarina siitä, miten yhteisö voi kriisin tullessa yhdistyä ja selvitä pahimman yli yhdessä. Musikaalin näyttelijäkaartiin on saatu hieno joukko lahjakkuutta, valovoimaa ja karismaa. TTT:n tähdet ovat Petra Karjalainen, Heidi Kiviharju, Pihla Pohjolainen, Hiski Grönstrand, Saska Pulkkinen, Jari Leppänen ja Mika Honkanen. Ensi kertaa TTT:ssä vierailevat Jonna Järnefelt, Kaija Kärkinen, Nina Tapio, Jerry Wahlforss ja Matti Leino. Käsikirjoitus, laulujen sanat ja musiikki on kanadalaispariskunnan Irene Sankoff ja David Hein käsialaa, ohjaaja on Samuel Harjanne. Musikaali saa Suomen kantaesityksensä tammikuussa 2022 Suurella näyttämöllä, liput tulevat myyntiin syksyllä 2021.
PUNK näyttää sukupolvikokemuksen musiikin ja draaman keinoin
Kirjailija, ohjaaja Marko Järvikallas on kirjoittanut uuden räväkän näytelmän punk-kulttuurista. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1991 ja nykypäivään. Nuori nainen etsii identiteettiä, ystäviä ja isää pikkukaupungissa – ja löytää vallatun talon yhteisön. Kohtaamme nuoret, joilla oli paljon unelmia, ja joista sitten kasvoi keski-ikäisiä. Mitä heille kuuluu nyt? Draamallisen sisällön lisäksi esitys uhkuu energistä musiikkia, kuulemme livenä ulkomaisia ja kotimaisia avainhetkiä punkin kaikilta vuosikymmeniltä, myöskin tamperelaisilta nimiltä. Rooleissa Minerva Kautto, Heidi Kiviharju, Suvi-Sini Peltola, Eriikka Väliahde, Hiski Grönstrand, Juha Junttu, Janne Kallioniemi, Jari Leppänen, Saska Pulkkinen, Auvo Vihro. Kantaesitys 19.10. Eino Salmelaisen näyttämöllä.
Poikakoodi
Kuinka valita sanat niin, etteivät ovet paukkuisi? Kati Kaartisen kirjoittamassa näytelmässä perheenjäsenten maailmat joutuvat törmäyskurssille, vaikka kaikki ovat omasta näkökulmastaan oikeassa. Turhautunut ja innostuva teinipoika (Verneri Lilja) etsii miehen malleja netistä ja miettii itseensä kohdistuvia odotuksia. Äiti (Minna Hokkanen) raahaa ostoskasseja, käy joskus ulkona ja selaa Tinderiä. Perheen toinen lapsi N (Heidi Kiviharju) väistää sukupuolimäärittelyt ja tiedostaa ajan ilmiöt, muttei tiedä mitä alkaisi tehdä työkseen. Ohjaus Olka Horila, kantaesitys 16.9. Eino Salmelaisen näyttämöllä.
Esko Roine ja Asko Sarkola paaveina draamassa Kaksi paavia
Anthony McCartenin kirjoittama tositapahtumiin perustuva draama Kaksi paavia vie Vatikaanin valtapelin ytimeen, keskelle katolisen kirkon skandaalinkäryistä murrosvaihetta. Tuore näytelmä kuvaa kiehtovasti vallanjaosta käytyä verbaalista kaksintaistelua paavi Benedictus XVI:n (paavina 2005–2013) ja kardinaali Bergoglion (myöh. paavi Franciscus 2013–) välillä. Keskustelu ratkaisee katolisen kirkon suunnan: pitääkö se kiinni perinteistä vai avautuuko maailman muutokselle. Ohjaaja on Tiina Puumalainen. Paaveina nähdään Esko Roine (Bergoglio) ja Asko Sarkola (Benedictus) sekä nunnina Ulla Koivuranta ja Anne-Mari Alaspää. Turun Kaupunginteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto on Suomen kantaesitys. Ensi-ilta Tampereella 28.9.2021 Eino Salmelaisen näyttämöllä.
Wendersin elokuvaan perustuva Berliinin taivaan alla nähdään keväällä
Sekä Cannesin elokuvajuhlat että Euroopan elokuva-akatemia palkitsivat Berliinin taivaan alla -elokuvan vuonna 1987. Useissa listauksissa se on valittu vuosisadan merkittävimpien filmien joukkoon. Kevätkaudella 2022 pääsemme kokemaan sen ensimmäisen suomalaisen näyttämöversion Anne Rautiaisen sovituksena ja ohjauksena Eino Salmelaisen näyttämöllä. Tyylilajina on visuaalinen teatteri; näyttelijäntyö, nuket ja videoprojisoinnit luovat esityksen maailman ja ainutlaatuisen tunnelman yhdessä kiehtovan musiikin ja äänisuunnittelun kanssa. Berliinin taivaan alla -tarinassa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä tarkastellaan etäältä enkelin silmin. Näky tuntuu niin arvokkaalta, että enkeli on valmis luopumaan siivistään kokeakseen itse kehonsa painon, sateen iholla, kahvin maun kadunkulmassa ja rakkauden toiseen ihmiseen. Rooleissa Anne-Mari Alaspää, Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Juha-Matti Koskela, Samuli Muje, Jyrki Mänttäri, Tommi Raitolehto, Auvo Vihro sekä muusikkona Teho Majamäki.
Suomen Kansallisteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistuotanto Tunnit, viikot, kuukaudet aloittaa syksyllä Kansallisteatterissa. Tampereella ensi-ilta on kevätkaudella 2022. Esitystaiteen seuran ja Kiasma-teatterin kanssa yhteistyössä toteutetun Kuunteleminen-esityksen ensi-ilta ehtii jo syksyksi. Lisäksi syksyn aikana Eino Salmelaisen näyttämön ohjelmistoon palaa Don Quijote (esitykset 2.10. ja 9.10.), ja vierailuna nähdään ShoWhat – On The Road Again! (3.-4.12.).
Kellariteatterin uutuudet ovat Nyotaimori sekä Fransiskus ja Hildegard
Sarah Berthiaumen näytelmä Nyotaimori kertoo työstä, vapaudesta ja unelmista. Se vie matkalle ympäri maailmaa ja sijoittuu erilaisten töiden ääreen. Pohjoismaisen kantaesityksen, 18.9., ohjaa Hilkka-Liisa Iivanainen, burnoutin kourissa pyristelevänä toimittajana Anne-Mari Alaspää sekä lukuisissa rooleissa Geoffrey Erista, Jyrki Mänttäri ja Eriikka Väliahde. 4.11. kantaesityksensä saa Fransiskus ja Hildegard, jossa kohtaavat Fransiskus Assisilainen ja Hildegard von Bingen. Tekstistä vastaavat Mikko Bredenberg, Otso Kautto ja Hanna Suutela. Ohjaaja on Otso Kautto, apulaisohjaaja Mikko Bredenberg ja rooleissa Tommi Raitolehto ja Maija Rissanen.
TTT-Klubin menestysesitykset saavat jatkoa
Ravintolanäyttämö TTT-Klubilla nähdään syksyllä kaksi kantaesitystä, joista molemmat ovat syntyneet jatkona aiemmille menestysesityksille. Varsinainen jatko-osa on Mars vs. Venus? 2 – Uusintaottelu (ensi-ilta 24.9.), jonka edeltäjä Mars vs. Venus? on saavuttanut yli 30 000 silmäparia TTT-Klubin näytännöissä ja kiertue-esityksinä. Tämä alkuperäinen stand up -parisuhdekomedia nähdään myös livestriiminä 30.4.2021. Toinen TTT-Klubin suosikkiesitys Kuumia aaltoja on toiminut inspiraationa uutuudelle Ukkometsot (ensi-ilta 14.10.), mutta tällä kertaa karaoken ja komedian äärellä ääneen pääsevätkin miehet. Vaikka asetelmassa on paljon samaa, tarina on kuitenkin täysin uusi. Lisäksi uusintaensi-iltoina TTT-Klubilla voi kokea esitykset Idiootit ympärilläni (alkaen 17.9.) ja Kiroilua. Niin ikään musiikki- ja stand up -klubit jatkuvat, vaihtuvin esiintyjin.
Lisätietoja teatterin kotisivuilta
Mediakuvat kuvapankista
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
tiedottaja Sari Andersson, 050 5969 069, sari.andersson@ttt-teatteri.fi
tiedottaja Mika Kauhanen, puh. 050 401 8252, mika.kauhanen@ttt-teatteri.fi
SYKSY 2021 UUDET ENSI-ILLAT (ensi-iltajärjestyksessä)
Poikakoodi 16.9., kantaesitys (Eino Salmelaisen näyttämö)
Nyotaimori 18.9., pohjoismainen kantaesitys (Kellariteatteri)
Mars vs. Venus? 2 – Uusintaottelu 24.9., kantaesitys (TTT-Klubi)
Kaksi paavia 28.9., Suomen kantaesitys (Eino Salmelaisen näyttämö)
Ukkometsot 14.10., kantaesitys (TTT-Klubi)
PUNK 19.10., kantaesitys (Eino Salmelaisen näyttämö)
Matilda 27.10., Suomen kantaesitys, (Suuri näyttämö)
Fransiskus ja Hildegard 4.11., kantaesitys (Kellariteatteri)
Kuunteleminen, kantaesitys, Tampereen ensi-ilta syyskaudella (Eino Salmelaisen näyttämö)
KEVÄT 2022 UUDET ENSI-ILLAT
Come From Away Suomen kantaesitys (Suuri näyttämö)
Berliinin taivaan alla kantaesitys (Eino Salmelaisen näyttämö)
Tunnit, viikot, kuukaudet Suomen kantaesityksen Tampereen ensi-ilta (Eino Salmelaisen näyttämö)