Sirkku Peltola kertoo yhteiskunnallisesta muutoksesta inhimilliseltä kannalta – teatrologia yhdistelee komedian, tragedian ja farssin piirteitä
Edellinen Seuraava
(Kuvassa oikealta Aimo Räsänen, Sirkku Peltola ja Miia Selin. Valokuva Kari Sunnari.)
Taiteen akateemikoksi juuri nimitetty Sirkku Peltola ei kaihda järisyttävän isoja aiheita. Hän käsittelee maaseudun rakennemuutosta, pitkäaikaistyöttömyyttä ja syrjäytymistä, maahanmuuttoa ja pakolaisuutta, kodittomuutta ja kerjäläisyyttä. Kuinka tällaisista aiheista voi tehdä ihmisläheisiä ja hauskojakin esityksiä? Sirkku Peltola on osoittanut sen olevan mahdollista. Hän kirjoittaa ja ohjaa tunnistettavalla, ihmisellisellä tyylillään, pysyen aina pienen puolella. Hänellä on myös käytettävissään erinomaiset näyttelijät.
Peltolan mittava teatrologia on saamassa syksyllä 2023 viidennen osansa, REIKÄleivän. Sitä pohjustaen palaamme hänen sekä koko matkan mukana kulkeneiden näyttelijöiden Miia Selin ja Aimo Räsänen kanssa Kotaloiden perhesaagan vaiheisiin. Porukka on surkuhupaisan epäonninen, mutta hämmästyttävän yritteliäs. Pitkän tarinankaaren myötä heistä on tullut ikään kuin tuttuja esityksissä Suomen hevonen, Yksiöön en äitee ota, Lämminveriset ja Hevosten keinu.
Haastattelussa käy ilmi, että Peltola, Selin ja Räsänen ovat tehneet yhteistyötä jo neljällä vuosikymmenellä. “Tutustuin Aimoon 90-luvun vaihteessa, Teatterikesän karkeloissa ravintola Fall’sissa”, muistelee Sirkku Peltola. Samoihin aikoihin Aimo Räsänen ja Miia Selin aloittivat näyttelijänkoulutuksensa Tampereen yliopiston Nätyllä. Se hitsasi tulevaisuuden työtoverit yhteen. “Kurssikaveruus on niin ison jäljen elämään jättävä asia”, huokaisee Selin.
Kun teatrologian ensimmäistä osaa Suomen hevosta alettiin harjoitella, kolmikko tunsi jo hyvin toisensa näyttämöltä ja sen ulkopuolelta. Selin ja Räsänen olivat jo olleet yhtä aikaa Peltolan ohjauksessa teoksessa Avoimien ovien päivä (1999).
Suomen hevosessa suulaat Kotalat sanoittivat maaseudun muutosta
Suomen hevonen (TTT 2005) nousi teatterihistoriamme suosikkinäytelmien joukkoon. Se levisi tavattoman laajasti kotimaisten teattereiden ohjelmistoihin ja aina ulkomaisiin taloihin asti. Kirjailija Peltola avaa menestyksen syitä. “Perheyhteisö on aina kiinnostava aihe draamassa. Näytelmäkirjallisuutta ajatellen näytelmässä oli erikoista se, että hyvin merkittävässä roolissa nähtiin kaksi vanhempaa naista. Ja heidän hieman epätavallinen ajattelutapansa, jos esimerkiksi Äiten roolia ajattelee. Hän ei ole yleispätevä vanhus, vaan kirkkaasti ajatteleva, nokkela ja uskottava. Yleisö innostui, koska Äiten yllättävä ihmiskuva puhutteli laajasti. Myöskin koko perheen yhteinen suulaus ja ohipuhumisen kulttuuri viehättivät.”
Kertomuksen taustalla väijyi ajankohtaisia yhteiskunnallisia muutoksia. “Oltiin juuri liitytty Euroopan yhteisöön. Tutkimme, mitä se tarkoittaa maaseudun ja elintarviketuotannon kannalta. Suomi on niin maaseudusta kotoisin, meidän kaikkien juuret ovat siellä jossain. Mistä se ruoka tulee, koskettaa jokaista”, huomauttaa Peltola.
Liki parikymmentä vuotta sitten valmistunut Suomen hevonen sai uuden elämän kesällä 2022 Pyynikin kesäteatterin tuotantona. Aimo Räsänen: “Uusi tuleminen kirkasti ymmärrystä, miksi näytelmä oli menestynyt. Tein oivalluksen. Tässä on komedialliset hahmot tragediassa, ja käänteet ovat farssin käänteitä. Koko ajan kimpoilee kolme eri lajityyppiä päällekkäin. Aika harvinaista. Itku ja nauru ovat aidosti olemassa samaan aikaan.”
Koko teatrologian läpi kulkenut Kaitsun rooli ei ollut Räsäselle helppo nakki. “Se on outo tyyppi, se tulee niin omaperäisestä kulmasta perinteellä ladattuun maisemaan. Olen itse maatilan poika ja maalaispoika, mutta silti oli hankalaa saada Kaitsua jotenkin harmoniaan sen maiseman kanssa. Alkuun en ole ihan tyytyväinen. Onneksi myöhemmin on tullut tilaisuuksia tarkastella herraa eri kulmista.”
Miia Selin pystyi ammentamaan Jaanan osaan omia kokemuksiaan. “Monta polvea naisia tiiviisti yhdessä, se oli tuttua. Isoäitini oli perheensä ainoa lapsi, samoin äitini. Vanha mumma kuoli ollessani 20-vuotias. Pystyin lähestymään roolia sukupolvinäkökulman kautta. Esitin itseäni merkittävästi nuorempaa henkilöä, yläkouluikäistä tyttöä. Esityksen tekeminen oli riemastuttavaa, koska Tuire Salenius (Aili) ja Maria Aro (Äite) olivat suuret idolini koko opiskeluaikani teatterin penkkejä kuluttaessa. Minulle merkitsi valtavasti, että juuri heidän kanssaan sain muodostaa tämän kolme sukupolvea.”
Yksiöön en äitee ota luotasi pitkäaikaistyöttömyyttä
Kotalat eivät jättäneet Sirkku Peltolaa rauhaan. Tarina tuntui ansaitsevan jatkoa, ja seuraava askel olikin jo kirjoitettu ennalta. “Suomen hevosessa Aili sanoo: jos joutuisi muuttamaan, kaksiota ei saataisi kumminkaan ja yksiöön en äitee ota. Se alkoi kiinnostaa. Että mitä jos siellä yksiössä kumminkin ollaan.”
Vuonna 2007 kantaesityksensä saanut Yksiöön en äitee ota tehtiin sarjan edellistä osaa pienempään mittakaavaan TTT:n Kellariteatteriin. Aili oli jäänyt pitkäaikaistyöttömyyden loukkuun, ja yksiön vuokraa maksettiin Äiten pienellä eläkkeellä. Silti he ottivat matalaan majaansa avosylin vastaan kodittoman maahanmuuttajan Hamed Sahelin. Tämä ystävystyi Äiten kanssa – olivathan molemmat evakkoja – ja Aili puolestaan oli Hamediin “hyvinkin voimakkaasti latautunut romanttisessa mielessä” Sirkku Peltolan sanoin.
“Saagan toiseen osaan liittyi keskeinen pulma”, pistää Aimo Räsänen väliin. “Äite oli kuollut ykkösosan lopussa”, hän naurahtaa. Peltola vahvistaa Äitestä tulleen tavallaan kuolematon. “Hahmon voi nitistää ja taas nostaa. Se ei sillä lailla ole este. Teatterileikki on tässä suhteessa mahtava väline.” Peltolaa oli kirjoittaessa huvittanut ajatus melskaavista, kovaäänisistä, isokokoisista ihmisistä, jotka ahtautuvat 21:n neliön yksiöön. Siihen vielä Hamed, asunnoton, nukkumaan Ladassa.
Miia Selin muistelee: “Minun henkilöni Jaana on ollut se, joka on kasvanut ja muuttunut koko ajan. Yksiössä muistan sen naurun, kun näyttelijät tempaisivat vanhat roolivaatteet päällensä. Itselläni ei ollut sitä, vaan lähdin tekemään henkilöä uudelta pohjalta, Jaana oli jo opiskelija.”
Takavuosina pitkäaikaistyöttömyyttä pyrittiin Suomessa hoitamaan kiivaalla kurssittamisella. Se heijastui näytelmäänkin. Aimo Räsänen: “Kaitsu lähti kursseille, muut perheenjäsenet olivat jo pitkään toivoneet, että lähtisi mihin vaan. Se tuli yrityskonsulttina takaisin, tukka leikattuna. Muistan sen oikein elävästi, kun avasin oven toisella puoliajalla ja tulin sisään punaisessa kauluspaidassa puhumaan yritysjargonia Patukkaoopperan roolihahmona Erkki Rantona. Jätesäkissä oli Kai Kotalan kuoret eli nahkatakki ja buutsit. Yleisö otti sen yllätyksen niin riemastuneena vastaan. Lukivat samalla sekunnilla sen oikein.”
Äiten ja Ailin ihmeellinen perimmäinen joustavuus tuli siinäkin esiin, etteivät he hätkähtäneet pojan konsulttiolemusta. “He vain ihmettelivät Kai Kotalan kuoria ja keskustelivat onko niitä pesty. Sitten vietiin kamat varovasti nostellen pesuun”, ihmettelee hahmojen luoja Sirkku Peltola.
Lämminveriset nähtiin Washingtonissa kerjäläisten keskellä
Teatrologian kolmas osa Lämminveriset pureutui sekin ajankohtaiseen ilmiöön. Yksiö-näytelmän pakolaisuutta seurasi ketjussa kerjäläisyys, Kotalan perheen kurjistumisen syveneminen. Kotimainen ja kansainvälinen kohtasivat.
“Romanikerjäläiset oli uusi asia Suomessa, yhtäkkiä heitä oli Tampereenkin kadut ihan täynnä. Lämminverisissä Kotalat asuivat romanikerjäläisten kanssa moottoritieliittymän alla. Homehtuneesta yksiöstä oli tullut lähtö, ei ollut muuta paikkaa kuin sillan alle”, sanoo Sirkku Peltola.
Sillan allakin yksinkertaiset laupeuden työt jatkuivat, kun Äite ja Aili pelastivat epätoivoon vaipuneen kunnaninsinöörin hirttäytymästä. Jouluakin vietettiin yhdessä, mutta Äite jäätyi pakkaseen ja kuoli – taas.
Lämminverisistä muistetaan erityisenä huippukohtana vierailu Yhdysvaltoihin pohjoismaista kulttuuria esittelevälle Nordic Cool -festivaalille.
“Se oli iso tempaus”, muistaa Aimo Räsänen. “Kuukautta aiemmin lavasteet olivat lähteneet valtamerta pitkin seilaamaan. Lada mukaan lukien. Olimme Washingtonissa festivaalin ainoa teatteriproduktio, se oli kunnia talolle ja teokselle. Ei joka päivä pääse esittämään Kennedy Centerin kaltaiseen paikkaan.”
Lämminveristen teema tuli kirjaimellisesti silmille, kun näyttelijät kävelivät hotellistaan esityspaikalle. Reitin varrella he kulkivat lukuisten asunnottomien ja kerjäläisten vieritse “matkalla leikkitodellisuuteen, esittämään asunnottomuutta Suomessa”, kuten Räsänen muotoilee. Kodittomat majailivat Kennedy Centerin ympärillä erilaisissa makuupusseissa ja kyhäelmissä. Konteksti teki näytelmästä myös amerikkalaiselle yleisölle uskottavan ja riipaisevan.
Miia Selin muistelee hetkeään maskissa ennen esitystä. “Minulla alkoi kyyneleet virrata maskissa. Kennedy Centerin kampanja kysyi, että mitä nyt. Että se on vaan tämä näytelmä. Tuli voimakas tunne kaikkien rajojen sulamisesta. Ollaan Tampereella tai Washingtonissa, perustavaa laatua olevat kysymykset ihmisyydessä ja elämässä ovat yhteisiä.”
Hevosten keinussa Kotalat sekaantuivat eurooppalaiseen ihmiskauppaan
Sirkku Peltolan teatrologian neljännessä osassa Hevosten keinu Kotalat päätyvät Romaniaan kerjäläisiksi. Siellä he saapuvat kylään, joka jäi Nokian jäljiltä kuiin raunioksi – kommentti tositapahtumiin matkapuhelinjätin vetäytymisestä maailmanmarkkinoilta.
Esityksessä Kotalat joutuivat ihmiskaupan uhriksi. Pelastusoperaatiossa ilmeni, että sirkus voisi olla heille ominainen elinkeino. TTT:n lavalla nähtiin paitsi Sorin Sirkuksen näyttävät taitelijat myös oikea sirkuksen ihmistykki, jota käyttäen Hamed Sahel uhrasi itsensä pelastaakseen perheen nuorimman, Tiikerin. Kaitsu ampui tykillä Hamed-ammuksen salakuljettajien pakoautoon. Sitten palattiin kotiin hurjaa kyytiä halki Euroopan.
Idea sirkuksesta sikisi jo Yksiö-näytelmän aikoihin. Miia Selin kertoo: “Ami soitti minulle, että nyt on Nenäpäivä. Eikö olisi hyvä idea, jos laitettaisiin nenät kiitoksiin illan esitykseen. Minä hommasin ne ja pyysin kuiskaajaa ottamaan valokuvan Sirkulle lähetettäväksi.”
“Hahmojen klovnimaisuus on vahvistunut vuosi vuodelta, tai jokin commedia dell’arten kaltaisuus”, sanoo Sirkku Peltola. “Tietty kuolemattomuus. Vaikka näyttelijä vanhenee, hän voi jatkaa siinä hahmossa. REIKÄleivässä Äite on taas elossa, ja vielä erinäköisenä. Aikamiespoika Kaitsu ei mieleltänsä vanhene, hänelle ei tule kyynistä hetkeä. Aina keksii ratkaisun pelastautua. Jaana taas menee helposti syvällisiin mietelmiin ja jopa depressioon.”
REIKÄleipä tuo paluun kotitilalle
Teatrologian viides osa, REIKÄleipä, saa kantaesityksensä lokakuussa 2023. Se on suoraa jatkoa Hevosten keinun lopputilanteelle.
“Euroopan retki oli päättynyt kotitilalle. Siellä yllättäen löytyy räsähtäneestä saunasta Ailin ex-puoliso Lassi Kotala, joka viimeksi nähtiin Suomen hevosessa. Lassi on paluumuuttanut erottuaan pankkivirkailija Mervistä”, selittää Sirkku Peltola.
“Tarinaa ei lähdetä spoilaamaan. Erilaista elinkeinoa on tarjolla, mutta kuinka käy. Tulkaa katsomaan!”, huikkaa Aimo Räsänen.
“Hyvä on muistuttaa, että kaikki nämä sarjan osat ovat itsenäisiä taideteoksia. Elämys toimii, vaikka muut osat olisivat näkemättä. Toki riemastuttava bonus on luvassa sille katsojalle, joka on nähnyt kaikki osat”, summaa Miia Selin.
Sirkku Peltona mukaan REIKÄleipä jatkaa lajityyppien limittämistä. Siinäkin ovat läsnä niin komedia kuin tragedia kuin farssi. “Harjoitusaika on ollut riemullista, kyllä muutama päivä elämään lisää tulee, jos näin paljon nauraa. Ajoittain harjoittelu on ollut miltei mahdotonta, koska kokemaamme matkaan sisältyy niin paljon. Uutena Lassina Mika Honkanen asettuu perheeseen kuin nenä päähän. Myös Äiten hahmoa näyttelevä Ola Tuominen on jollain lailla hengenheimolainen. Kun porukan tietty maailmankuva tai huumorintaju osuu yksiin, myös harjoittelu on hyvin hauskaa, vaikka teatterin tekeminen onkin raakaa työtä.”
“Nämä näyttelijät ovat inspiroineet, senkin takia olen sarjaa jatkanut – ja halunnut jatkaa juuri näiden näyttelijöiden kanssa. Heidän antama inspiraatio kynälle ja sanalle on ollut niin vahva.”
Teksti: Mika Kauhanen
Katso myös:
REIKÄleivän esittely, esityspäivät ja liput
Karttanäkymä Sirkku Peltolan teatrologian osien esityksistä ulkomailla (tuotannot, vierailut ja lukudraamat)
