Hannu Lindholmin juhlanäyttely – yli 50 vuotta lavastussuunnittelijana
Edellinen Seuraava
Kaikki alkoi kuvataiteesta. Nuorena kahdessa vuodessa läpikäyty Turun
piirustuskoulu on Hannu Lindholmin ainoa koulutus hänen tiellään Suomen
suurimpien oopperoiden, operettien ja musikaalien lavastussuunnittelijaksi. Elämä ja
työ on opettanut. Moni suomalaiseen teatterihistoriaan viime vuosikymmeninä jäänyt teos paljastuukin tekijätietoja tarkastellessa Lindholmin työksi. Hän on myös ainoa lavastussuunnittelija Suomessa, joka on saanut näyttämötaiteen valtionpalkinnon. Kuvataide on kuitenkin edelleen olennainen osa Hannu Lindholmin työtä. Hänen viimeisin työnsä, uusi kotimainen musikaali Momentum 1900, kietoutuu Suomen taiteen kultakauteen ja on Lindholmin laskujen mukaan hänen 208. lavastuksensa.
Taidekoulun jälkeen Hannu Lindholmin tie vei Vaasaan, jossa hän perusti mainostoimiston. ”Siitä vaan, kylmästi kaksikymppisenä”, hän kertoo. Erään kenkäliikkeen omistaja, joka sattui olemaan myös Vaasan kaupunginteatterin hallituksen puheenjohtaja, oli kiinnostunut hänen töistään. Lindholm oli ehtinyt pitää
mainostoimistoa vasta vuoden, kun johtaja kysyi vaivihkaa, olisiko hän kiinnostunut teatterista. Kun Lindholm vastasi myöntävästi, johtaja pyysi tekemään hänelle lavastuspienoismallin.
Hannu Lindholm ei ollut koskaan ennen tehnyt pienoismallia, mutta kun hän tarttui pahviin ja esitteli suunnitelmansa, siitä vakuututtiin niin, että sen seurauksena hänet kiinnitettiin töihin Vaasan kaupunginteatteriin. Mainoshommat jäivät. Nummisuutarit vuonna 1970 oli hänen ensimmäinen työnsä teatterin lavalle. Hänen lavastuksensa oli aikaansa nähden moderni. Lindholm ei lähtenyt kuvittamaan tekstin maailmaa, vaan teki ison ja toiminnallisen tilaratkaisun – näyttämö ja katsomo täytettiin rakennustelineillä. Lehdessä kirjoitettiin ylistävästi Suomen nuorimmasta lavastajasta.
Vaasan kaupunginteatterissa Lindholm tapasi Eugen Terttulan, ja tätä hän kutsuu varsinaiseksi onnenpotkuksi. Siihen aikaan Terttula oli Kansallisteatterin pääohjaaja. Hän kysyi nuorta Lindholmia lavastamaan Setšuanin hyvä ihminen -näytelmän ja tekemään samalla puvutkin, ja Lindholm teki. Sattui niin, että samaa näytelmää esitettiin Suomessa yhtäaikaa kolmessa kolkassa – Turussa, Helsingissä ja
Vaasassa. Lindholmin mukaan heidän versionsa Vaasassa sai parhaat arvostelut kaikista kolmesta. Siitä Terttula innostui kysymään suoraan: “Hannu, voisitko tehdä kaikki mun lavastukset?” Ja Lindholm vastasi kyllä, ja siitä alkoi hurja vauhti. Kansallisteatterissa saattoi olla kaikilla näyttämöillä yhtä aikaa Lindholmin lavastus. Omaan teatteriin hänellä oli ensi-iltoja aina neljä ja ainakin kaksi johonkin muuhun teatteriin. “Ei järjen hiventä. Se oli ihanaa aikaa.” Lindholm muistelee Eugen Terttulaa mielellään: “Ilman häntä ei mun lento olisi näin kaunis ollut.”
Jos vertaa lavastajan työtä 70-luvun alussa nykypäivään, Lindholmin mukaan eroja ei ole niin valtavasti. Lavastuksiin oli 50 vuotta sitten käytössä vähemmän rahaa. Kulissit maalattiin ja käytettiin fondeja, maalattuja taustoja. Nykyajan fondi on video. Suurin muutos on tapahtunut niiden ja valojen maailmassa. Tottakai tietysti näkemyksetkin ovat muuttuneet, nehän muuttuvat aina ajan mukaan.
Yhteistyö eri taiteilijoiden kanssa on ollut aina lavastussuunnittelijan työssä tärkeintä. Eugen Terttulasta lähtien Hannu Lindholmilla on ollut aina rinnallaan ohjaaja, jonka kanssa hän on lyöttäytynyt tiiviisti yhteen. Tällä hetkellä meneillään on 25 vuotta kestänyt yhteistyö ohjaaja näytelmäkirjailija Sirkku Peltolan kanssa. Muiksi tärkeiksi hän mainitsee Juha Malmivaaran ja Kari Heiskasen. Jussi Tapolankin kanssa Lindholm ehti tehdä yli kaksikymmentä oopperaa. Vaasan kaupunginteatterin jälkeen Lindholm ei ole enää tehnyt pukuja, mutta hänen mukaansa yhteistyö ja ystävyys pukusuunnittelijan kanssa on erittäin tärkeää. Momentum 1900 -musikaalissa nähdään Lindholmin ja pukusuunnittelija Marjaana Mutasen tiimityön jälki. Hekin ovat ottaneet yhdessä lavan haltuun visuaalisesti jo kuusitoista kertaa.
Piirtäminen on aina ollut Lindholmin vahvuus ja hänen työnsä kulmakivi. Lindholm muistelee hetkeä Turun piirustuskoulun ovella vuonna 1965, kun hän pääsykokeiden jälkeen meni tarkistamaan koulun ovelle, löytyykö nimi sisään valittujen joukosta. Nimeä ei näkynyt ja pettymys ehti häivähtää, kunnes viimeisenä hän näki tekstin: “Hannu Lindholm siirretään suoraan toiselle luokalle”. Lindholm muistaa liikuttuneensa sen verran, että hetki on kirkkaana mielessä edelleen. Lunta satoi.
Hannu Lindholmilla on erityislaatuinen visuaalinen silmä. Kun hän puhuu lavastuksista, yksi lause toistuu hänen puheessaan: “Sen täytyy olla kaunis!”
Hannu Lindholmin elämäntyön kaleidoskooppia esittelee näyttely Suuren näyttämön lämpiössä 7.9.2022 alkaen.
Iiris Syrjä